Pelivihje, Ravit, Toto-75

KERROIN

?
0
pv
0
t
0
min
0
s

Forssassa on Kuninkuusravi viikonloppu ja lauantain seiskavitosessa lisärahaa jaossa. Vihjerivi kolmella varmalla ja ripotellaan riviin useita aivan vähän pelattuja hevosia, ison rahan toivossa. Ensimmäinen varma on kolmannen kohteen Luciano Bryne. Ori on kova peli tähän lähtöön ja sarjamääritelmä suosii sitä, kun se lähtee vain 20m takamatkalta, vaikka on kerännyt yli nelinkertaisen rahasumman perusmatkan hevosiin verrattuna. lisäksi se on ainoa takamatkalainen ja kun perusmatkallakin on vain 9 valjakkoa, ei sillä ihan mahdottomasti tule kierrettävää. Jos varmistuksia haluaa, on perusmatkan EL Kickoff toistaiseksi voittamaton ja todennäköinen keulahevonen. Luciano Brynen kaltaista se ei ole vielä kohdannut. Toinen varma on Kuninkuuskilpailun avausosan Parvelan Retu. Tilanne Kuninkuuskilvassa on tänä vuonna että Parvelan Retu kruunataan kuninkaaksi, mikäli oria ei hylätä, tai se ei joudu keskeyttämään. Jäätävän ylivoimainen Retu voittanee jokaisen matkan. Kolmas varma on päätöskohteen Greta Sisu. Huomioitavaa on että, Tammavaltikka on kaksiosainen ja avaus matka juostaan perjantaina. Hevonen ja kuski on lennätetty Ruotsista tähän kilpailuun ja tavoitteena on 7500e ykköspalkinto. Ennen perjantain starttia tehtävä vihjerivi pelataan pelkällä Greta Sisulla, mutta pelaajien kannattaa katsoa perjantain startti, ennen oman rivin jättämistä.

Avauskohteeseen pelataan puolet merkeistä, eli kuusi valjakkoa. Ypäjä Pormestari on toistaiseksi tappioton ja voitot ovat tulleet oikein väljällä tyylillä. Vierestä lähtevä Topin Muisto on myös voitokas joka on ainoastaan kertaalleen jäänyt kolmanneksi. Hyviltä paikoilta tämän pitää olla suosikki kaksikko. Lipassi on voittanut kaikki lähtönsä, missä on ravannut, mutta 8-rata ja laukkariski tiputtaa sen ranking kolmoseksi. Wertti on myös lupaavan oloinen ori, joka on kaikissa juoksuissaan osallistunut voittomatsiin. Nyt se tarvitsee hiukan tuuriakin takarivin paikalta. Mukaan vielä Carri(7%), joka sekin tuntuu aina olevan mukana kärkikahinoissa, sekä aina ravatessaan menestyvä Taraori (2%).

Toisen kohteen suuri suosikki on keulasooloillaan ihastuttanut Ithinkiama Genius. Tulinen avaaja pääsee nytkin keulaan, kun Prince Palemalle kelvannee sen selkä. Prince Palema revityksiin mukaan, vaikka vihjeriville se ei mahdu. Sen sijaan nappireissun kärjen tuntumassa saava Zogo Match otetaan peleihin. Se on parantanut startti startilta pitkän tauon jälkeen peliprosentit 8 on sille kyllä tosi vähän. Kolmantena lapulle lähdön paras hevonen, Rallston, joka hävisi rata-arvonnan ja 12-rata voi olla liikaa jopa sille, kun Ithinkiama Genius lopettelee keulasta kymppiä.

Neljäs lähtö on Kuningatar kilpailun avausmatka 2100m. Ciiran Tähti on suurin suosikki kokonaiskisaan ja sen kuuluu olla avausmatkallakin suosikki. Liisan Tulilintu on joko/tai hevonen. Jos sillä on huumori kohdillaan, se pitää ykköseltä keulat ja voi vetää vaikka maaliin asti. Suven Sametti on hyvällä paikalla ja kuluu lapulle. Se on tähän asti ollut vai ”ihan ok”, mutta eiköhän Tapsa Perttunen ole saanut Kuningattaren sparrattua täyteen iskuun. Potinräjäyttäjäksi otetaan hyvältä paikalta Taksvenla (1%). Taksvenlalla on erittäin kiukkuinen pätkä, jos se saa selissä säästää sen viimeiselle 150-100metrille. Kolme osaista kilpailua ei ajeta kaikilla suosikeilla hampaat irvessä, joten yllätys momenttia näissä aina on.

Kuudes kohde lyödään läpi. Kaikki 16 valjakkoa lapulle ja toivotaan jytkyä. Peräti 12 hevosta on kerännyt vai 1-4% pelistä, joten jymypommin mahdollisuus on harvinaisen hyvä.

Lähtö1: 2,3,5,7,8,11

Lähtö2: 2,9,12

Lähtö3: 10

Lähtö4: 1,2,3,7

Lähtö5: 7

Lähtö6: Kaikki 16 valjakkoa.

Lähtö7: 5 Vihjerivin hinta: 57,60e

Tule keskustelemaan pelikohteista myös Veikkausvihjeet & Pitkäveto Facebook-ryhmään! Tarjolla on päivittäin tipsejä eri lajeihin, ja ryhmässä on jo 1500+ jäsentä. Tule voittamaan kimpassa!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *