Pelivihje, Ravit, Toto-65

KERROIN

?
0
pv
0
t
0
min
0
s

Vermon kierros pelataan kahdella varmalla. Kolmannessa kohteessa Sands Gangster lähtee vetämään porukkaa 3120m matkalla. Erittäin lupaava 4-vuotias palasi Maaliskuussa tauolta ja voitti heti Vermossa. Toukokuussa oli ihan ok kovassa porukassa 3-ulkoa. Sands Gangsterilta riisutaan tähän kaikki kengät, mikä on viimekesän perusteella selvä etu. Alle 40% pelattuna Sands Gangster varmaksi. Toinen varma on neljännen kohteen Kuuselan Wiltteri. Se oli Vermossa hyvä kolmas kovassa porukassa, kun sen piti takanaan vain kovat Hissun Feeniks ja Vonkari. Nyt ei saman veroisia vastustajia ole ja kokomatkan johto on todennäköinen.

Avauskohde pelataan kolmella merkillä. Cupido Combo pääsee ykköseltä niin kovaa liikkeelle, että se voi olla tässä keulahevonen. Luciano Byrne palasi Forssaan tauolta. Siellä Hannu Torvinen haki voimalla keulapaikkaa, eikä heti onnistunut. Ennen viimeistä puolikasta keulapaikka heltisi, mutta raju reissu painoi lopussa ja ori jäi neljänneksi. Todennäköisesti startti alla se parantaa tähän. Mukaan vielä EL Kazaam, joka on kulkenut voitosta voittoon, mutta nyt se on ulommalta lähtöradalta vasta kolmosmerkki.

Toinen kohde on täysi kylmäveristen tasoitusajo. Pelataan lähtö tylysti läpi ja toivotaan yllätystä. Näissä lähdöissä on aina luvassa paljon laukkoja. Jos kapeammin haluaa pelata, pärjää Rantaniemelän Avulla, Pikku Moskiitolla, Riksun Kingillä ja Villi Vilpertilläkin pitkälle.

Viidennen kohteen ehdoton ykkösmerkki on Yuvurajah. Se palaili huhtikuun lopussa tauolta ja oli toisessa startissaan Porissa tosi hyvä toinen. Viimeiset 700 metriä se tuli liki 13-kyytejä ulkoratoja ehtien toiseksi. Vain keulasta kovaa lopettanut River Mirch jäi ohittamatta. Too Fit For You palaa tauolta, mutta hyvältä paikalta se saa reissun kärjen tuntumassa. Rocktown Judge oli Mikkelissä niin ylivoimainen, että se kuuluu kaikille lapuille, vaikka lähtöpaikka on hieman ulkona. Hyvältä paikalta mukaan vielä Utamaro Kemp(3%).

Päätöskohde pelataan kahdella merkillä. Lukaku di Quattro saa nyt tauon jälkeen kolmannen starttinsa ja on lähellä voittoa. Varmistukseksi mukaan elämänsä kunnossa oleva Hades. Vahva ruuna jyrää voimillaan korkealle, vaikka antaakin kiihdytyksessä hieman tasoitusta.

Lähtö1: 1,2,4

Lähtö2: Kaikki 15-valjakkoa.

Lähtö3: 1

Lähtö4: 1

Lähtö5: 1,2,3,6

Lähtö6: 2,3 Vihjerivin hinta: 36e

 

Tule keskustelemaan pelikohteista myös Veikkausvihjeet & Pitkäveto Facebook-ryhmään! Tarjolla on päivittäin tipsejä eri lajeihin, ja ryhmässä on jo 1500+ jäsentä. Tule voittamaan kimpassa!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *