Pelivihje, Ravit, Toto-65

KERROIN

?
0
pv
0
t
0
min
0
s

Vermon vihjerivi pelataan kahdella varmalla. Avauskohteessa luotetaan Ferrari Bork:in koko matkan johtoon. Ruuna lähtee kovaa liikkeelle, eikä 2620m matkana ole sille haitaksi. Lähdössä on muitakin hyviä hevosia, mutta pahimmat uhat lähtevät niin isoilla numeroilla, että matkalla tulee väkisinkin kierrettävää. Jos varmistella haluaa, Captain Cloud, Qiulius On Stage ja stick Match kuuluvat ajoissa lapulle. Toinen varma on päätöskohteen Suven Sametti. Jälleen ravikuninkuuden voittanut Tapsa Perttusen ajokki oli heti kunkkareiden jälkeen oikein vakuuttava voittaja Jyväskylässä. Siellä se joutui nostamaan jo viimeisen takasuoran alussa toisesta ulkoa kolmannelle, mutta punnersi siitä oikein varmasti ensin kuolemanpaikalle ja siitä eleettömään voittoon. Mikäli se ei tässä jää umpi pussiin, lipuu se jälleen maalisuoralla kaikista ohi.

Toinen kohde on matalan sarjan kylmäverilähtö, joissa usein nähdään yllätyksiä. Hissun Kalle ja Liekehtii ovat perusmerkkejä viimeaikaisilla näytöillä. Carmenella on saanut nyt 3 starttia alle ja voi parantaa vaikka kuinka paljon. Samin Kantama on napannut kaksi tolppaa putkeen, mutta nyt tehtävä on erilainen, kun se joutuu takarivistä kiertely hommiin. Hyviltä paikoilta mukaan vain muutan prosentin pelatut Maniling, Hurja Hulda ja Rillan Ilo.

Kolmas kohde koitetaan selvittää neljällä merkillä. Ronald Tumppi on ykkösmerkki hyvältä paikalta. taulussa on ykkösiä ja kakkosia. Turussa se kierteli pitkät matkat kolmatta, mutta niin vain punnersi rehdisti kakkoseksi. Mergel Vaikuttaa ohjastaja Esa Holopaisen mukaan ruudikkaalta menijältä. Tamma olisi vapaalta radalta parhaimmillaan. Viimeksi se voitti hyvällä tyylillä kahdesta laukasta huolimatta. Franselmi teki keväällä hyvää tulosta, mutta ei ole sittemin kesällä riittänyt ihan voittomatseihin. Laurilan Helmi oli Turussa niin ylivoimainen keulasta, ettei sitä voi jättää lapulta pois.

Neljännen kohteen ykkösmerkki on Kuuselan Wiltteri. Jyväskylän kivikovassa Derby lähdössä se kamppaili hienosti viidenneksi, eikä kovat hevoset sen edessä tehneet siihen edes eroa maalisuoralla. Tässä porukassa se on samanlaisena erittäin lähellä voittoa. Velvet oli Kuopiossa keulasata aivan ylivoimainen ja keulaan se päässee nytkin. Suvelan salama on edellistä laukkaa lukuun ottamatta kamppailut edellisissään aina voitosta.

Viides kohde selvitetään neljällä merkillä. Bolt Kronos lähtee kovaa, mutta ei pystyne puolustamaan keuloja. Läheltä kärkeä huippukuntoinen ori on silti niukka ykkösmerkki. BWT Ellosbank on voittanut hurjalla tahdilla peräti puolet kauden kisoistaan. Ruuna tulee monenlaisella juoksulla ja mikäli kiihdytys sisemmiltä radoilta venyy, voi se ohittaa lopussa kaikki. Vinci Power kiri Porissa tulisella pätkällä ohi BWT Ellosbankista juuri ennen maalia. Seinäjoen välistartissa se paineli keulasta omille teilleen tätä helpommassa porukassa. Nyt ei keulaan ole asiaa, mutta selkäjuoksun jälkeen se kirii nytkin ainakin voittomatsiin. Pikamatkalla lapulle kuuluu myös starttiraketti Delightful Moment, joka nappaa keulat ja vetää pitkään.

Lähtö1: 1

Lähtö2: 1,2,3,4,7,8,11

Lähtö3: 2,3,4,5

Lähtö4: 2,4,11

Lähtö5: 1,3,4,7

Lähtö6: 1 Vihjerivin hinta: 33,60e

Tule keskustelemaan pelikohteista myös Veikkausvihjeet & Pitkäveto Facebook-ryhmään! Tarjolla on päivittäin tipsejä eri lajeihin, ja ryhmässä on jo 1500+ jäsentä. Tule voittamaan kimpassa!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *