Athletic-Celta O2.5

KERROIN

2.28
0
pv
0
t
0
min
0
s

Perjantaina käynnistetään tuttuun tapaan eurosarjojen viikonloppu. Me nostamme esiin kohteet Bundesliigasta ja La Ligasta.

Hertha Berlin-Union Berlin (klo 21:30)

Bundesliigan 10. ottelukierros potkaistaan käyntiin Berliinin derbyllä. ”Kotijoukkue” Hertha haki viikko sitten onnekkaan tasapelin Leverkusenin vieraana maalein 0-0. Joukkue hävisi vedot 5-16 ja olisi ansainnut tappion. Tätä ennen tuli turpiin kotikentällä maalein 2-5 Dortmundia vastaan.

Tämä kausi on ollut kokonaisuutena selkeä pettymys. Hertha on voittanut avauskierroksen jälkeen vain yhden kahdeksasta ottelustaan. Saldona ei ole koko kaudelta myöskään yhtään ainoaa kotivoittoa, joten lähtökohdat tähän derbyyn eivät ole parhaat mahdolliset.

”Vierasjoukkue” Union Berlin on sen sijaan pelannut hienon kauden. Joukkue nousi monien yllätykseksi Bundesliigaan vuosi sitten ja säilytti sarjapaikkansa ongelmitta. Hertha ja Union päätyivät viime keväänä tasapisteisiin.

Tällä kaudella Union on hävinnyt toistaiseksi vasta yhden ottelun saldolla 4-4-1, joka tuli avauskierroksella Augsburgia vastaan. Edelliset kahdeksan ottelua ovat siis tappioitta. Viikko sitten Union pelasi 3-3-tasapelin Frankfurtin kanssa ja voitti tätä ennen FC Kölnin vieraissa.

Kotietu on kadonnut Bundesliigasta täysin katsomoiden tyhjennyttyä. Nyt kun kyseessä on vieläpä Berliinin paikallispeli, Herthalle ei voi kyllä laskea edes sitä vähää kotietua. Mielestämme Union ei voi lähteä altavastaajana tähän otteluun.

Betsataan Union Berlin DNB in 2,20 kertoimella. Todennäköisyysarvio tapahtumalle on 51 %. Voit myös pelata Unionin suoraa voittoa reilun kolmen kertoimilla.

Avaa tili ille ja tuplaa talletuksesi 100€ asti!

  • Suomalaisten monivuotinen suosikki
  • Mahtava betsivalikoima ja kasino
  • Talletusbonuksessa markkinoiden parhaat kierrätysehdot!

Avaa tili tästä

Athletic Bilbao-Celta Vigo (klo 22:00)

La Ligan kierros potkaistaan käyntiin ottelulla, joka olisi ollut kuukausi sitten todella tylsä. Nyt luvassa voi olla aivan erilainen meininki.

Kotijoukkue Athletic lähtee matsiin varsin hyvällä fiiliksellä. Viikko sitten joukkue haki 1-1-tasapelin kivikovan Getafen kotiluolasta. Tätä ennen baskimaan ylpeys suorastaan murskasi Real Betisin kotona 4-0 tuoden samalla yli 2,5 -maalin tipsimme nätisti kaappiin.

Athletic on tunnettu vuosia keskikastin takuuvarmana suorittajana. Tyhjentyneet katsomot eivät ole haitanneet joukkuetta niin paljon, kuin olisi voinut uskoa. Athletic on perinteisesti ollut erittäin kotiriippuvainen, mutta kotivoittoja on tullut kolme putkeen myös ilman kotifanien tukea.

Vierailija Celta Vigo on ollut kaksi viime kautta La Ligan suurimpia alisuorittajia. Tämän ja viime kauden suurin ongelma on ollut maalinteossa, vaikka joukkueesta löytyy Iago Aspasin johdolla laatua hyökkäyspäähän.

Surkeasti sujunut Celtan kausi sai kenties kaipaamansa buustin pari viikkoa sitten, kun seurajohto vaihtoi päävalmentajaa. Argentiinalainen Eduardo Coudet on muuttanut Celtan pelityylin täysin. Joukkue pelaa nyt todella railakasta futista.

Coudetin avauspelissä Celta hävisi odotetusti Sevillan vieraana 2-4, mutta joukkue loi jo tuossakin pelissä runsaasti paikkoja. Viikko sitten Celta kaatoi Granadan 3-1 ja rakensi jälleen tukuittain maalipaikkoja. Tällä menolla joukkueen kausi saadaan hyvin pelastettua!

Vähämaalisena tunnetun Atheltic Bilbaon maalimäärät ovat myös kasvussa; 3/4 edellisestä matsista on yli 2,5 maalin tuloksia, ja kotona joukkue luo selvästi vieraspelejä enemmän tilanteita. Celtan kahdessa pelissä Coudetin alaisuudessa on puolestaan nähty 10 maalia, eikä yksikään Celtan peli ole jäänyt alle kahteen maaliin sitten kauden avauskierroksen.

Betsataan yli 2,5 maalia in 2,28 kertoimella. Todennäköisyysarvio tapahtumalle on 48 %.

Tule keskustelemaan pelikohteista myös Veikkausvihjeet & Pitkäveto Facebook-ryhmään! Tarjolla on päivittäin tipsejä eri lajeihin, ja ryhmässä on jo 1500+ jäsentä. Tule voittamaan kimpassa!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *