Pelivihje, Ravit, Toto-75

KERROIN

?
0
pv
0
t
0
min
0
s

Rovaniemelle vihjerivi pelataan kahdella varmalla. Toisessa kohteessa Cameleo Press on vähintäänkin riittävä hevonen voittamaan lähdön. Takamatkan juoksulangalta nopea avaaja saanee paalun hevoset nopeasti kiinni, eikä jää kauaksi kärjestä. Maalisuoralla uskomme Cameleo Pressin kirivän muista ohi. Toinen varma otetaan päätöskohteen Astrumista. Huippukuntoinen ruuna on voittanut tällä kaudella useammin kuin joka toinen kerta ja kunto näyte saatiin toissa lauantaina Jyväskylässä, missä Astrum kiri 800m kirillä 4-rataa pitkin selvään voittoon.

Avauskohteen suosikiksi on pelattu kivikova Grainfield Aiden. Suosikin taulu on hieman sekaisin, mutta se on juossut kivikovissa lähdöissä ja nyt vastus helpottuu hieman, ainakin paperilla. Minto’s Don Juan on kovassa kunnossa ja yrittää alussa kiihdyttää keulaan. Sisäpuolella on kuitenkin myös hyviä avaajia, joten myöskään kuolemanpaikalle jääminen ei tulisi yllätyksenä. Shotproof sai ykkösradan ja päässee johtavan kantaan, mistä sillä on tosi kova pätkä. Myös Callela Leonardin juoksu onnistuu lähes väkisin kakkosradalta.

Kolmannen kohteen ykkösmerkki on kovakuntoinen Diamond Lord, joka saattaa nyt päästä keulaan ja olisi siitä paha kierrettävä. A Question Bi voitti edellisen suomen starttinsa Oulussa lokakuussa oikein hyvällä esityksellä. Kunto lienee pitänyt, kun marraskuun lopulla Ruotsin Bodenista tuli toinen sija. Pikkuylläreinä mukaan läheltä kärkeä nappireissut saavat Lillamaggan 4% ja Explonding Anna 6%.

Neljännessä kohteessa Koskelan Akseli on aiheesta suosikki. Varsinkin keulaan päästessään Akselia olisi tosi paha ohittaa, mutta otetaan mukaan muitakin. Joriini on väkivahva jyrä ja hyvä talvihevonen. Nyland on parhaimmillaan vapaalta radalta ja se lienee kuolemanpaikalla, mikäli Koskelan Akseli pääsee siitä kiihdytyksessä ohi. Yllärinä mukaan Niemen Eemil, joka saa namureissun johtavan takana.

Viides kohde vaikuttaa kahden kaupalta. Valtroks on napannut neljä tolppaa putkeen ja on hirmu iskussa. Pärttyl on viidestätoista startistaan voittanut peräti 11 ja ollut kolmesti toinen. Näillä kahdella merkillä pärjännee pitkälle. Jos uskoo molempien epäonneen, kannattaa pelata runsaasti merkkejä.

Kuudennessa kohteessa Lumi-Pinja olisi keulasta tosi lähellä. Vastustajat ovat myös hyvässä kunnossa. Pranko ei kaihda kiertelyä ja nousee seuraavana lapulle. Felisia on voittanut kolme edellistä, eikä sitä voi tässäkään unohtaa. Villihaaveen voitosta rupeaa olemaan aikaa, mutta kapasiteetti riittää. 0% hevosena mukaan hyvältä paikalta Majatalon Säihke, joka on nyt unohdettu, kun kolmeen edelliseen on tullut laukka.

Lähtö1: 1,2,4,5

Lähtö2: 11

Lähtö3: 1,2,3,6

Lähtö4: 1,4,5,6

Lähtö5: 11,12

Lähtö6: 1,3,4,5,6

Lähtö7: 5 Vihjerivin hinta: 32e

Tule keskustelemaan pelikohteista myös Veikkausvihjeet & Pitkäveto Facebook-ryhmään! Tarjolla on päivittäin tipsejä eri lajeihin, ja ryhmässä on jo 1500+ jäsentä. Tule voittamaan kimpassa!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *