Seinäjoen Toto-5 Peliin varmaksi pelataan kolmannen lähdön Vuaran Viima. Niiko Jokelan ajokki on napsinut kauden 7 startistaan viisi tolppaa ja yhden kakkosen. Nyt Vuaran Viima vaikuttaa etukäteen niin sanotusti ”ylikylän hevoselta” tähän tehtävään. Takamatkaa on 40m, mutta perusmatkalta lähtevät hevoset ovat tienanneet vain noin kolmasosan Vuaran Viiman voittosummasta. Sanotaan ettei hevoset tiedä rahojaan, mutta kyllä se voittosumma kuitenkin kertoo, millaisissa lähdöissä on juostu. Pienessä lähdössä kierrettävääkään ei juuri ole, joten Vuaran Viima on kierroksen todennäköisin voittaja ja kelpaa varmaksi liki 60% pelattunakin.
Avauskohteeseen revitetään seitsemän merkkiä. Matalan sarjan kylmäveri lähdöissä voi tapahtua monesti kaikenlaista. Suosikeista Voitinko on saanut tänä vuonna vasta kaksi starttia alle, ilman menestystä ja Meno-Wille on ihan kyvykkään oloinen, mutta tosi epävarma ja laukka tulee käytännössä vähintään yhtä usein kuin ehjä juoksukin. Kaksikko jakaa silti yli 40% pelistä. Luraus (15%) ja Tomin Toivo (3%) avaavat keskeltä rataa hyvin ja pääsevät lähelle kärkeä. Isosalon Ihme kannattaa poimia 4% pelattuna lapulle. Eurobondi oli Porissa ylisarjassa ja Seinäjoella 25.1. ei saanut kiritilaa. Sitä ennen Seinäjoella Eurobondi voitti lyhyellä kirillä kolmannesta ulkoa. Takarivistä mukaan Jiiveegee, joka jäi Oulussa umpipussiin sisäradan syövereihin ja ainakin vaikutti siltä että voimia jäi käyttämättä.
Toisen kohteen suosikki Lex Legacy peri pois jääneen Mini Pepperin prosentit ja yli 60% suosikkina se tekee mieli varmistaa. Cubus (5%) avaa melko rivakasti ja saa hyvän reissun keulan läheltä. Maze Match näytti tauolta paluussaan hetken jo voittajalta, kunnes laukkasi pitkäksi. Jos Maze Match pysyy kirissään askelilla, on se ihan mahdollinen menestyjä.
Neljännen kohteen Redemption on hurja peli näihin lähtöihin. Pikku systeemeihin se käy varmaksi asti, mutta koska vihjerivin tekijä on hiukan ahne, otetaan pari varmistusta. Knockout Ses voi päästä perusmatkan juoksulangalta jopa keulaan ja silloin saa Redemptionkin pinkoa tosissaan. Aivan tykki merkkinä mukaan The Swede(7%), joka on juossut kovia lähtöjä ja saanee nyt Redemptionilta vetoavun kiri vaiheessa.
Päätöskohde pelataan viidellä merkillä. Speedy Scion:in taulu on päässyt sekaisin, mutta kyvyt ovat tiedossa, eikä kunnossakaan ole moittimista. Top Class Kemp on osittanut nousukuntoa, mutta lähtöpaikka on kyllä mailille tosi huono. Kotiradan Masterpeace voitti keulasta samalla radalla helmikuun alussa. Fayette Sisu voittaa pian jossakin, ehkä jo tänään. War Paint saa hyvän reissun läheltä kärkeä ja kuuluu ajoissa peleihin.
Lähtö1: 2,3,4,5,6,7,10
Lähtö2: 3,5,7
Lähtö3: 6
Lähtö4: 6,8,13
Lähtö5: 1,3,6,7,10 Vihjerivin hinta: 31,50e