KERROIN

?
0
pv
0
t
0
min
0
s

Espanjan La Ligassa käynnistyy perjantaina kauden kahdeksas ottelukierros. Avausmatsina nähdään kuuma baskiderby Athletic Bilbaon sekä Real Sociedadin välillä.

Kotijoukkue Athletic Bilbao oli yksi viime kauden suurimpia pettymyksiä Espanjan pääsarjassa. Konkari Adurizin johtama hyökkäys floppasi pahasti, mutta joukkue säilytti sentään sarjapaikkansa helposti. Kesän aikana on haettu muutosta kohti iloisempaa hyökkäyspeliä.

Athletic Clubin syksy alkoikin mukavasti 2-1 kotivoitolla Leganesista. Tämä on ollut kuitenkin ainoa täysi pistepotti koko kaudella, ja Leganes näyttäisi kaiken lisäksi olevan sarjan surkein joukkue. Bilbaon puolustus ei ole pitänyt nollaa kertaakaan koko kaudella.

Viikko sitten joukkue jatkoi Barcelonan alamäkeä taistelemalla hienon 1-1 tasapelin. Aiemmin Bilbaio venyi myös vastaavaan suoritukseen Real Madridia vastaan. Kaikki muut ottelut ovat päätyneet vähintään kolmen maalin tuloksiin, ja osumia on tehty kentän molempiin päihin yhtä matsia lukuun ottamatta.

Vierasjoukkue Real Sociedad ei ole sijoittunut 2010-luvulla kertaakaan 12. sijan huonommalle puolelle. Joukkue on ollut erittäin vakaa ylemmän keskikastin suorittaja. Kesän aikana RSO vaihtoi Bilbaon tapaan päävalmentajaa, ja puikkoihin tuli Leganesista Asier Garitano.

Syksy lähti joukkueen osalta käytiin erinomaisesti, sillä Sociedad kaatoi avauspelissään Villarrealin vieraskentällä maalein 1-2. Tämän jälkeen tulokset ovat menneet ylös ja alas. Kaksi kauden kolmesta tappioista on tullut laatujoukkueita Valenciaa sekä FC Barcelonaa vastaan.

Sociedadin peleissä on nähty Athletic Bilbaon tapaan runsaasti maaleja. Peräti kuusi kauden kahdeksasta ottelusta on päättynyt vähintään kolmen maalin tulokseen. Joukkue on pitänyt nollat vain yhden kerran, Huescaa vastaan, ja tuossakin pelissä vastustaja olisi ansainnut yhden osuman.

Ottelun lähtökohdat ovat hyvin tasaiset, ja kuumassa derbyssä voidaan odottaa runsaasti maaleja. Vastakkain on kaksi puolustusta, jotka eivät juuri nollapelejä pelaile. Sociedad on pykälää vahvempi joukkue perustasoltaan, ja kotietu on tällaisessa pelissä hieman normaalia pienempi.

Vedonlyöntimarkkina on asettanut ottelun aivan liian vähämaaliseksi ja Bilbaon turhan suureksi suosikiksi. Vetoihin kelpaa hienosti in Double Chance X2 (eli Sociedad +0,5 tasoitus) kertoimella 1,75. Lisäksi totalseista napataan aasialainen yli 2,25 maalia kertoimella 2,00 (todennäköisyysarvio 58%). Tällä yhdistelmällä ollaan vahvoilla, jos vierasjoukkue saa aikaan yhdenkin osuman. Toistaiseksi kyseinen temppu on onnistunut tällä kaudella jokaiselta Bilbaon vastustajalta.

Tule keskustelemaan pelikohteista myös Veikkausvihjeet & Pitkäveto Facebook-ryhmään! Tarjolla on päivittäin tipsejä eri lajeihin, ja ryhmässä on jo 1500+ jäsentä. Tule voittamaan kimpassa!