Southampton +1.5

KERROIN

1.76
0
pv
0
t
0
min
0
s

Nostetaan perjantain futistarjonnasta esiin kaksi mielenkiintoista kohdetta. Saksassa toivotaan maaleja ja Englannissa yllätystulosta!

Bundesliiga: Mainz-Freiburg (klo 21:30)

Saksan pääsarjassa käynnistyy 28. ottelukierros, jonka huippumatsina nähdään lauantai-illan Bayern Munchen-Dortmund -ottelu. Perjantaina on kuitenkin tarjolla mukavaa valueta vedonlyöjille myös ennakkoon vähemmän kiinnostavasta pelistä.

Kotijoukkue Mainz pelasi varsin hyvän alkukauden, jonka aikana sen sijaluku pyöri turvallisessa keskikastissa ilman suurempia murheita. Joulutauon jälkeen on alkanut tapahtua, ja Mainz on ajautunut täysin väärille raiteille.

Saldona on tällä hetkellä jo neljä tappiota peräkkäin rumalla maalierolla 2-12. Tätä ennen Mainz kaatoi kotona kriisijengi Schalken, mutta hävisi myös kolme edeltävää peliä tylysti maalierolla 1-11. Kahdeksan edellisen matsin saldo on siis 1-0-7 ja maaliero 6-23.

Merkillepantavaa on se, että yhdeksän kymmenestä edellisestä ottelusta on päättynyt yli 2,5 maalin tuloksiin. Mainzin puolustus on päästänyt vähintään kaksi maalia 7/10 näistä otteluista.

Vierasjoukkue Freiburg on pyörinyt suht samoilla sijaluvuilla Mainzin kanssa. Hyvän syksyn jälkeen myös Freiburg näytti ajautuvan heikkoon jaksoon joulun tienoilla, mutta kurssi saatiin käännettyä vuoden 2019 alussa.

Freiburg on hävinnyt vain yhden kahdeksasta edellisestä ottelusta. Tämä oli vieraspeli kovassa kunnossa olevaa Leverkusenia vastaan, mikä ei ole sekään huono suoritus. Myös Freiburgin maalimäärät ovat olleet varsin korkeita, jos vastassa on ollut hieman heikompi joukkue.

Bundesliiga on tällä kaudella todella runsasmaalinen sarja. Freiburgin maalikeskiarvo on 3,00 ja Mainzin 2,81 per ottelu, mutta joukkueet ovat silti sijaluvuilla 13 ja 15 mitä tulee maalimääriin.

Over-betsit ovat olleet todella tuottavia Mainzin peleissä viime aikoina. Freiburgin ei tarvitse myöskään peruutella tässä ottelussa, ja luvassa on todennäköisesti osumia molempiin päihin. in tarjous 1,87 yli 2,5 maalin vaihtoehdolle maistuu todella hyvin!

Valioliiga: Southampton-Liverpool (klo 22:00)

Valioliigassa pelataan tänä viikonloppuna poikkeuksellisesti myös perjantaina. Luvassa on mielenkiintoinen ottelu, jossa Liverpool voittoputki joutuu tiukoille.

Kotijoukkue Southamptonin erinomainen talvivire jatkui viime lauantaina, kun Saints haki 0-1 voiton Brightonista. Kyseessä oli tärkeä kuuden pisteen putoamiskamppailu, mikä kasvatti kaulan viivan alapuolella olevaan Cardiffiin viiteen pisteeseen.

Kuten moni lukija varmasti tietää, Southamptonin kauden voi jakaa kahteen osaan. Alkusyksy meni täysin penkin alle, mutta joulukuun alussa ohjat ottanut Ralph Hasenhuttl on kääntänyt kurssin täysin. Itävaltalaisen saldo on Valioliigassa 7-3-6, kun edeltäjä Mark Hughesin aikana pelattiin voitto-tasapeli-tappio lukemat 1-6-8.

Vierasjoukkue Liverpool on suorittanut huomattavasti tasaisemmin, kuten kaikki Valioliigaa seuraavat varmasti tietävät. Alkuvuoden pieni notkahdus on kuitenkin maksanut ykköspaikan, ja Liverpool oli hyvin lähellä menettää otteensa myös viime sunnuntaina. Kotivoitto Tottenhamia vastaan varmistui vasta 90. minuutilla.

Jurgen Kloppin miehistö on pystynyt vastaamaan Manchester Cityn haasteeseen viime aikoina ja voittanut Valioliigassa kolme edellistä otteluaan. Isossa kuvassa tilanne ei kuitenkaan näytä erityisen hyvältä, ja joukkue on viikosta toiseen pakkovoiton edessä.

Southampton vastaa nykyisin sijoille 8-10 rankattuja joukkueita. Se pistää Liverpoolin todella tiukoille, ja vedonlyöntimarkkina painottaa ottelun lähtökohdissa aivan liikaa välimatkaa sarjataulukossa. Lisäksi Liverpoolin elintärkeä toppari Virgil Van Dijk on epävarma.

Maistuvin pelivalinta on n Southampton +1,5 tasoitusveto 1,76 kertoimella, joka osuus siis maalin tappiollakin. Myös aasialainen +1,0 tasoitus kelpaa hyvin. Rohkeimmille on tarjolla 1X vaihtoehto 3,00 kertoimella ilta.

Tule keskustelemaan pelikohteista myös Veikkausvihjeet & Pitkäveto Facebook-ryhmään! Tarjolla on päivittäin tipsejä eri lajeihin, ja ryhmässä on jo 1500+ jäsentä. Tule voittamaan kimpassa!