New York -1

KERROIN

1.57
0
pv
0
t
0
min
0
s

Toronto Blue Jays-New York Yankees (02:07)

Toronto Blue Jays katkaisi kuuden ottelun tappioputken voittamalla eilen New York Yankeesin 4-3 kotikentällään. Yankeesille tappio oli vasta viides edelliseen 20 ottelun joten joukkue on ollut hurjassa vireessä viime aikoina. Vaikka joukkueelta onkin puuttunut kovimmat kotiuttajat Judge ja Stanton suurimman osan kaudesta, on joukkue silti suoriutunut vakuuttavasti ja on yksi suurimmista mestarisuosikeista.

Illan ottelun (paikallista aikaa) Toronton syötön aloittaa Trent Thornton, jolla on alla vasta 12 MLB ottelua. Thornton on suoriutunut keskikertaisesti, suurimmat haasteet hänellä on ollut syöttökontrollin kanssa.

Yankeesin syötön aloittaa sarjan parhaimpiin vasenkätisiin syöttäjiin lukeutuva James Paxton. Paxtonin syöttäjäprofiili on muuttunut siten, että kun hän aiemmin sai aikaiseksi keskimääräistä enemmän maapalloja, niin tällä kaudella suurin osa pelissä olevista palloista on ollut takakentälle suuntautuvia lyöntejä tai ns. ”pop-upeja”. Yleensä maapallojen osuuden alentuessa kärsii myös muut keskeiset tilastot mutta Paxtonin kohdalla näin ei kuitenkaan ole käynyt, vaan hän on pystynyt tekemään lyöjistä paloja jopa paremmalla prosentilla kuin aikaisemmilla kausilla.

Etu on siis syötössä selkeästi Yankeesilla ja kun myös lyöntipeli käänty selvästi Bronx Bombersien eduksi on peli-ideana pelata Yankeesin voittoa tasoituksella -1.

Pelataan New York -1 ilta kertoimella 1,57 (panossuositus 4/5).

Tule keskustelemaan pelikohteista myös Veikkausvihjeet & Pitkäveto Facebook-ryhmään! Tarjolla on päivittäin tipsejä eri lajeihin, ja ryhmässä on jo 1500+ jäsentä. Tule voittamaan kimpassa!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *