OLS +3,5

KERROIN

1.97
0
pv
0
t
0
min
0
s

alle 11,5 maalia

Kupittaalla Turun Palloseura isännöi Oulun Luistinseuraa. Turkulaiset ovat haalineet pohjoisen poikia riveihinsä, joten näytönhaluja lienee kummassakin leirissä. Peli käyntiin klo 16.00!

Tps:lle aseteltiin suuria odotuksia ennen kautta ja mustavalkoiset ovat vastanneet huutoon varsin mallikkaasti. Sarjassa tepsi on kolmantena, ainoastaan pisteen edellä olevaa Spv:tä jäljessä. Jukka Ruotsalaisen ryhmä porskuttaa neljän ottelun voittoputkessa ja etenkin viimeksi Seinäjoelta haettu kliinininen ryöstö nosti odotukset viimeistään aivan kattoon. Palloseura ei ole liiemmin maaleilla mässäillyt mutta toisaalta omissakin kolisee ainoastaan 4,6 maalia ottelua kohden. MM-kultamitalisti Miko Kailiala on hyökkäyksen selkeä johtohahmo ja Happeesta kesällä värvätty Janne Hoikkanen on äitynyt aivan uuteen lentoon Aurajoen rannalla. Puolustus on Lauri Stenforsin johdolla täyttä timanttia omaan päähän ja viimeisenä lukkona torjuu isokokoinen Pyry Luukkonen.

Alkupuoliskon syvissä vesissä rämpinyt OLS on pikkuhiljaa alkanut saada juonen päästä kiinni ja viimeisistä seitsemästä ottelusta se on raapinut peräti neljä voittoa ja viimeksi pohjoisen puhurin sai kokea playoffs-paikassa tiukasti kiinni oleva Steelers. Joukkue sai ykköskassari Ville Mestarin pitkän loukkaantumisen jälkeen jälleen takaisin tositoimiin ja mies osoittikin heti kärkeen miksi kuuluu aivan sarjan kärki koppareihin. Muuten hyvin fyysinen ja työteliäs Luistinseura on melko tasapaksu nippu joskin kärki Tatu Kiipelin ja Valtteri Parviaisen johdolla onkin kelpo luokkaa. OLS ei illan vastustajan tavoin juuri palloa verkkoon tykittele, joten Jani Lipsanen varmasti huokaisi helpotuksesta Mestarin palatessa veräjänvartijaksi.

Kauden avauskohtaamisessa Tepsi haki pisteet Oulusta melko kevyesti 2-6 loppulukemin. Nyt vastus tulee kuitenkin olemaan aivan eri luokkaa ja jo pelkästään Ville Mestarin läsnäolo nostaa OLSin osakkeita huomattavsti ylöspäin. Joukkueiden historiassa ei juuri maalijuhlia olla nähty eikä moiseen jaksa nytkään uskoa. Molemmat perustavat pelinsä hyvään puolustuspeliin ja etenkin OLS varmasti välttelee maalintekokilpaa viimeiseen asti. Ottelun maaliodotus on melko matalalla ja 3,5 maalin tasoitus vieraille on yksinkertaisesti vain liikaa. Napataan peleihin siis OLS +3,5 lta (panossuositus 3/5) sekä alle 11,5 maalia ilta. (Panossuositus 3/5)

Tule keskustelemaan pelikohteista myös Veikkausvihjeet & Pitkäveto Facebook-ryhmään! Tarjolla on päivittäin tipsejä eri lajeihin, ja ryhmässä on jo 1500+ jäsentä. Tule voittamaan kimpassa!