Cagliari +1.5 hcp

KERROIN

2.08
0
pv
0
t
0
min
0
s

Maanantain Serie A -kierroksella on tähtäimessä kaksi altavastaajaa perinteisten kotijoukkueiden vieraana.

Milan-Sampdoria (klo 16:00)

AC Milan on yksi perinteisistä Serie A -menestyjistä. Viime vuosina se on jäänyt kuitenkin Milanon selkeäksi kakkoseksi, eikä tilanne ole parantunut myöskään tällä kaudella. Päinvastoin. Inter johtaa sarjaa ja näyttää Serie A:n parhaalta joukkueelta.

Milan on puolestaan ansaitusti sarjan keskivaiheilla. Edes UEL-paikan saaminen ei tule olemaan helppoa. Joukkue on myös vaihtanut päävalmentajaa jo lokakuussa, mutta ohjat ottanut Stefano Pioli ei ole tuonut merkittävää parannusta.

Kotijoukkue lähti joulutauolle hävittyään vieraissa Atalantalle 5-0. Milan on voittanut vain 2/7 edellisestä sarjaottelustaan ja jäänyt kahdesti putkeen maaleitta.

Jos Milanin kausi on ollut heikko, niin Sampdorian sesonki on vielä pari pykälää surkeampi. Kausi alkoi järkyttävällä putkella, jonka aikana joukkue voitti vain yhden kymmenestä ottelustaan (1-1-8). Päävalmentaja Claudio Ranieri sai kuitenkin pitää työpaikkansa, ja Dorian pelivire on alkanut kohentua.

Sampdoria on pelannut edelliset kahdeksan ottelua saldolla 3-2-3, mutta lukema voisi hyvin olla esim. 4-3-1. Ennen joulutaukoa joukkue hävisi tasaisen ottelun Juventukselle 1-2. Myös kaksi muuta tappiota ovat olleet xG:n valossa epäonnisia.

Milan on pelivoimaltaan toki Sampdoriaa vahvempi, mutta joukkueiden välillä ei ole merkittävää tasoeroa. Milanolaiset ovat kaukana suuruuden päivistään, eikä viime aikojen vire vakuuta. Sampdoria on sen sijaan saanut rivinsä ojennukseen ja pelaa omalla tasollaan.

Kotijoukkueen kohuhankinta Zlatan Ibrahimovicin pelikunto on arvoitus, mutta tuskin ’Z’ ottelu ainakaan aloittaa. Pelaamme lta Sampdoria +0,5 maistuvalla 2,45 kertoimella. Todennäköisyysarvio tapahtumalle on peräti 47%, joten tarjolla on herkullinen value.

Juventus-Cagliari (klo 16:00)

Italian pääsarjaa viime vuosina dominoinut Juventus on nyt uuden haasteen edessä. ”Vanha Rouva” on voittanut Scudetton kahdeksan kautta putkeen, mutta nyt raitapaitojen meno ei ole enää tutun ylivoimaista. Milanon Inter näyttää olevan nimittäin vahvempi joukkue.

Juventus lähti joulutauolle sarjajohdossa, mutta tasapisteissä Interin kanssa. Lisäksi on todettava, että Juventuksella oli syksyn aikana myös tavallista enemmän onnea. Se sai useita pisteitä hieman pelitapahtumien vastaisesti, eikä näytä entisaikojen ”koneelta” juuri nyt.

Maurizio Sarrin miehistö voitti ennen joulutaukoa Sampdorian tasaisessa ottelussa 1-2. Tätä ennen kaatui Udinese kotona, mutta joulukuun alussa Juventus jäi myös pahasti Lazion jalkoihin vieraissa 3-1.

Vierailija Cagliarin kausi on ollut uskomaton tuhkimotarina. Sardinian saarella perinteisesti hyvin viihtynyt joukkue pelasi kierrosten 3-15 välissä kolmetoista tappiotonta ottelua peräkkäin. Cagliarin putki katkesi kahteen tappioon ennen joulutaukoa Laziota ja Udinesea vastaan.

Se on tosin sanottava, että pallo on pomppinut Cagliarin suuntaan tällä kaudella. Joukkue on ratkaissut useita pisteitä 90. minuutin maaleilla, ja joulukuussa tämä tuuri kääntyi tylyllä tavalla. Tappioton putki meni rikki Laziota vastaan kotona, koska roomalaiset iskivät kaksi maalia yliajalla.

Udinesea vastaan Cagliari päästi myös 2-1 maalin 85. minuutilla, eli joukkuetta on rankaistu kahdesti otteluiden loppuhetkillä.

Juventus on voitanut tällä kaudella vain kolme pelaamastaan 17 ottelusta 2+ maalin erolla. Edes kotona. Cagliari ei puolestaan ole hävinnyt vielä yhtään ottelua 2+ maalin marginaalilla. Joukkueilla on toki tasoeroa, mutta ei missään nimessä niin paljon, kuin vedonlyöntimarkkina ehdottaa.

Olemme olleet Cagliarin kelkassa myös aiemmin tällä kaudella, joten jatketaan samalla linjalla. Betsaamme Cagliari +1,5 tasoitusvetoa in 2,08 kertoimella. Todennäköisyysarvio tapahtumalle 56%.

Kuva: Wikipedia

Tule keskustelemaan pelikohteista myös Veikkausvihjeet & Pitkäveto Facebook-ryhmään! Tarjolla on päivittäin tipsejä eri lajeihin, ja ryhmässä on jo 1500+ jäsentä. Tule voittamaan kimpassa!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *