Anaheimin kotivoitto

KERROIN

2.08
0
pv
0
t
0
min
0
s

Anaheim Ducks isännöi tulevana aamuyönä Chicago Blackhawksia klo 5:30 alkaen.

Ducks palaa takaisin kotikaukaloonsa Honda Centeriin viiden ottelun mittaisen vierasreissunsa jäljiltä. Tuon vieraskiertueensa aikana Anaheim onnistui kartuttamaan pistepottiaan varsin mukavasti napsimalla voiton neljästi matkaansa. Muun muassa Tampa Bay, sekä viimeisimpänä Washington, saivat kokea Ducksin kovuuden -> Anaheim laittoi kerrassaan huikean kirin päälle Washingtonin vieraana ja joukkue nousi tapahtuneen myötä 5-1 tappioasemasta vielä käsittämättömään 5-6 vierasvoittoon. Kaksi muuta voittoa irtosivat Floridaa ja Carolinaa vastaan. Nähtäväksi jää löytääkö Anaheim saman peli-ilmeen myös nyt kotiin palatessa.

Chicago, tuo suuri ja mahtava Chicago tuntuu tällä erää olevan pelkkä muisto vain. Joel Quennevillen erottaminen ja nuoren Jeremy Collitonin tulo Blackhawksin peräsimeen ei ainakaan vielä ole tuonut kaivattua muutosta joukkueen tekemiseen. Marraskuun puolivälissä Chicago onnistui napsimaan pisteitä ”jopa” neljästä ottelusta perätysten, mutta sitten korttitalo jälleen pääsi romahtamaan. Seitsemästä viimeisestä ottelusta on Blackhawks onnistunut voittamaan ainoastaan yhden, kun Florida kaatui lopulta jatkoajan jäljiltä. Chicagon puolustuspelaaminen on myös näyttänyt ajoittain aivan kamalalta, suorastaan jopa surkuhupaisalta, eikä edes Henri Jokiharjun katsomokomennus tuonut tähän muutosta. Tuntuu että Collitonkin alkaa olla oljenkortensa käyttänyt. Chicago on onnistunut vieraissa pelaamistaan viidestätoista ottelusta voittamaan ainoastaan yhden ottelun varsinaisella peliajalla, kyllä, vain yhden. Kun on löysä, niin on löysä.

Anaheimilla on toki muutama ihan kelpo pelimies ottelusta sivussa, mutta näin on ollut jo hyvän hetken eikä sen ole todettu joukkueen peli-esityksiin jäällä vaikuttavan. Myös joukkueen ykkösvahti John Gibson on osoittanut paikka paikoin olevansa varsinainen ihmemies tolppien välissä ja mies onkin todennäköisesti torjumassa myös tämän ottelun. Vierailijan maalille on varmistettu Corey Crawford.

Anaheimin nousu Washingtonia vastaan 5-1 tappioasemasta 5-6 voittoon oli näpäytys meille kaikille. Ducksia ei sovi surkean alkukauden jälkeen enää vähätellä lainkaan, ja kun joukkue vielä alkaa vähitellen saamaan pakettinsa myös sairastuvan puolelta jäälle, niin kyllä Anaheim tulee vielä aiheuttamaan suuria tunteita, myös meille kaikille betsaamisen ystäville.

Anaheim jatkaa voittoputkeaan isännöimällä umpisurkeasti vieraissa pelaavaa Chicagon nippua vastaan. ilta pelivalinnaksi valikoituu näin ollen kotivoitto kertoimella 2,08. Panossuositus likipitäen 4/5.

Tule keskustelemaan pelikohteista myös Veikkausvihjeet & Pitkäveto Facebook-ryhmään! Tarjolla on päivittäin tipsejä eri lajeihin, ja ryhmässä on jo 1500+ jäsentä. Tule voittamaan kimpassa!