FEZbet bonus
Juventus

KERROIN

2.2
blank
0
pv
0
t
0
min
0
s

Euroopan futissarjat jatkuvat tiiviillä ottelutahdilla. Tiistaina pelataan myös paljon mielenkiintoisia otteluita, joista nostamme esiin kaksi kelpo pelivalintaa.

Arsenal-Leicester (klo 22:15)

Kotijoukkue Arsenal on päässyt mukavaan iskuun viime viikkoina. Gunners hävisi heti koronabreikin jälkeen kaksi ottelua, mutta nyt takana on jo neljä voittoa putkeen FA Cup -matsi mukaan luettuna. Viime lauantaina Arsenal aiheutti jopa Wolvesille ensimmäisen kotitappion pitkästä aikaa.

Kun katsotaan isoa kuvaa, niin Arsenal on pelannut 15 edellistä ottelua kaikki kilpailut mukaan luettuna komealla saldolla 10-3-2 ja maalierolla 27-12. Joukkueen puolustus on alkanut tiivistyä mukavasti, eikä edes maalivahdin vaihto (Leno -> Martinez) ole viime otteluissa haitannut.

Vierailija Leicester katkaisi neljän ottelun voitottoman putkensa viime lauantaina. Ketut voittivat Crystal Palacen täysin ansaitusti 3-0 ja Jamie Vardy teki myös ensimmäiset maalinsa koronabreikin jälkeen. Vardy on tehnyt silti maaleja vain 2/15 Leicesterin edellisestä ottelusta.

Kettujen kausi on ollut hyvin kaksijakoinen. Vuoden 2019 puolella, joukkue keräsi pisteitä käytännössä mestaruuskautensa tahtiin. Vardy oli liekeissä, ja Leicester näytti lähes varmalta Mestarien liigan joukkueelta. Tämän vuoden puolella tahti on ollut hyvin erilainen.

Leicester on voittanut vain kaksi yhdeksästä edellisestä Valioliigan ottelusta. Se ei ole voittanut marraskuun jälkeen yhtään ylemmän kastin joukkuetta, mikä kertoo myös paljon.

Arsenalin ja Leicesterin kurssit ovat osoittaneet viime viikkoina täysin eri suuntiin. Gunners on löytänyt vihdoin riittävän suoritustason. Edes Mestarien liiga ei ole täysin utopiaa, sillä Cityn mahdollinen UEFA-bänni voi avata paikan myös Valioliigan 5. sijalle.

Me luotamme Arsenalin lentokelin jatkuvan. Betsaamme kotivoittoa Nordicbetin 2,40 kertoimella. Todennäköisyysarvio tapahtumalle on 45%.

Nappaa Euroopan paras talletusbonus ja betsaa myös fantasyfutis-kohteita!
Fanteam Sportsbook bonus

Milan-Juventus (klo 22:45)

Milan jatkoi lauantaina erinomaista putkeaan kaatamalla Lazion vieraissa maalein 0-3. Milanolaiset tekivät samalla palveluksen Juventukselle varmistaen käytännössä ”Vanhan Rouvan” mestaruuden. Milan on pelannut neljä matsia koronabreikin jälkeen saldolla 3-1-0.

Joukkueen kausi on ollut hyvin kaksijakoinen. Syksy meni pahasti penkin alle, mutta lopulta näyttäisi siltä, että Milan on löytänyt Stefano Piolin johdolla oman tasonsa. Joukkue sai kovan buustin tammikuussa Zlatan Ibrahimovicista, joka iski maalin myös Lazion verkkoon lauantaina.

Vierasjoukkue Juventus ei antanut lauantaina mitään mahdollisuuksia ”pikkuveljelleen” Torinon derbyssä. Juventus otti murskavoiton Torinosta 4-1 ja käytännössä sementoi myös liigamestaruutensa. Joukkue on ollut viime viikot hurjassa vireessä.

Juve on voittanut edelliset seitsemän liigapeliä putkeen maalierolla 19-3. Joukkue luo myös maaliodotusta hurjaa tahtia, ja Cristiano Ronaldo haluaa varmasti myös maalikuninkuuden itselleen hienon kauden päätteeksi.

Vastakkain on kaksi laatujoukkuetta, jotka ovat molemmat erinomaisessa vireessä. Juventus on kuitenkin aivan omaa luokkaansa Italian pääsarjassa ja dominoi tapahtumia hieman kuin Bayern Munchen teki Bundesliigan puolella.

Me näemme Juventuksen markkinoita suurempana suosikkina myös Milanossa. Betsaamme vierasvoittoa Coolbetin 2,20 kertoimella. Todennäköisyysarvio tapahtumalle on 52%.


LeoVegas tarjoaa uusille pelaajille 100€ ilmaisvedon!
Voitot käteen ilman kierrätysvaatimuksia - kotiuta vaikka heti pankkitilillesi!

Tule keskustelemaan pelikohteista myös Veikkausvihjeet & Pitkäveto Facebook-ryhmään! Tarjolla on päivittäin tipsejä eri lajeihin, ja ryhmässä on jo 1500+ jäsentä. Tule voittamaan kimpassa!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *