KalPa DNB

KERROIN

2.75
0
pv
0
t
0
min
0
s

Liigassa pelataan keskiviikkona viiden ottelun kierros. Me kiinnitämme katseet kahteen kotijoukkueeseen, jotka kamppailevat kiivaasti paikasta säälipleijareihin.

KalPa-KooKoo

Kotijoukkue KalPan alkukausi oli synkkä, mutta kuopiolaiset pääsivät yhä parempaan iskuun vuoden 2019 edetessä. Viimeisten otteluiden vire on paperilla jälleen heikko, mutta tulosten takana on paljon hyvää.

KalPa oli xG:n valossa selvästi parempi joukkue kotona Ilvestä ja SaiPaa vastaan, vaikka hävisikin ottelut. Näiden lisäksi saldoon mahtuu vierastappio Kärpille, ja tämäkin matsi oli xG:llä mitattuna hyvin tasainen. KalPa on siis ollut kovin epäonninen.

Ilves-matsissa kuopiolaisia haittasi myös kesken ottelun tulleet loukkaantumiset ja nuorten kisoihin menetetty Nousiainen. Nyt U20-skabat ovat ohi ja Seppälä palannee myös kokoonpanoon, joten KalPan tilanne kohenee.

KooKoo on ollut kiistatta yksi sarjan parhaimmista joukkueista tällä kaudella, kun mitataan otteluiden xG-lukuja eli todellisia maalipaikkoja. Vuoden vaihde on myös sujunut hyvin, sillä kouvolalaiset kaatoivat viikonloppuna Tapparan erinomaisella esityksellä.

Mielenkiintoista kyllä, KooKoo on ollut meidän arvioissamme pelattava lähes kierroksesta toiseen. Olemme myös vihjanneet kouvolalaisia sivustolla useaan otteeseen. Nyt betsimarkkina on kuitenkin aivan liikaa kallellaan KooKoon suuntaan.

Betsaamme ilta KalPa DNB (jatkoaika mukana) kertoimella 2,75. Todennäköisyysarvio tapahtumalle on peräti 43%, eli tarjolla on reilun panostuksen arvoinen value! Uskomme KalPan hyvään kotiesitykseen parin epäonnisen tappion jäljiltä.

Pelicans-HPK

Lahden Pelicansista tuli marraskuun lopulla kauden 2019/2020 neljäs päävalmentajaa vaihtanut joukkue. Todella lupaavasti syksyn aloittanut Pelicans romahti totaalisesti syksyn mittaan, joten Ville Nieminen sai lähteä. Hänen tilalleen siirtyi Jesse Welling.

Pelicansin otteet ovat pikkuhiljaa alkaneet parantua, vaikka otteluohjelma onkin ollut joulukuusta lähtien varsin kova. Pussinokat ovat myös muuttaneet pelityyliään puolustavampaan suuntaan.

Esityksissä on edelleen suuria eroja hyvän ja huono päivän välillä, mutta kotiotteluissa Pelicans on pystynyt varsin ehjiin esityksiin. Kokoonpano on myös viime aikoina elänyt rajusti. Mestiksestä lainattu Ulander ja loukkaantuneista palannut Pietroniro vahvistavat miehistöä.

HPK on pyörinyt käytännössä koko kauden aivan playoffs-viivan kynnyksellä sijojen 6-8 tuntumassa. Moni asiantuntija sijoitti hallitsevan mestarin näille paikoille myös ennen kauden alkua, joten HPK on suorittanut suht odotetusti.

Kerho tulee Lahteen hyvässä formissa. Viime viikolla kaatui HIFK 3-2, jota ennen HPK nujersi myös JYPin 4-2, Tapparan 3-4 ja Ilveksen 3-5. Ritaripaidat ovat siis napanneet neljä voittoa putkeen sarjan kärkiseuroista.

HPK:n peruspeli on illasta toiseen tasaisen laadukasta, eikä joukkue erityisemmin säkenöi. Positiivista on myös ollut tällä kaudella hankitun Kunykin peli – mies on erinomainen kahden suunnan sentteri, jolta ei peliälyä puutu.

Pelicansin parantunut puolustus ja hieman ryhdikkäämpi yleisilme tarkoittaa varsin vähämaalista matsia. Pelaamme ille alle 5,0 maalia 1,95 kertoimella. Todennäköisyysarvio on 56%, pidämme panostuksen tässä kohtaa pienempänä.

Tule keskustelemaan pelikohteista myös Veikkausvihjeet & Pitkäveto Facebook-ryhmään! Tarjolla on päivittäin tipsejä eri lajeihin, ja ryhmässä on jo 1500+ jäsentä. Tule voittamaan kimpassa!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *