H2H Nepryaeva-Karlsson: Nepryaeva

KERROIN

1.65
0
pv
0
t
0
min
0
s

H2H Matintalo-Razymova: Razymova

Maastohiihdon tour-karavaani matkasi torstain välipäivänä päänäyttämölle Val di Fiemmeen, jossa kilpaillaan viimeiset kolme päivää. Ensimmäisenä vuorossa on perinteisen tyylin yhteislähdöt perjantaina. Yhdysvaltalais kaksikko Diggins-Brennan pitävät naisten puolella edelleen kokonaistourilla kaksoisjohtoa ensinmainitun ollen kärjessä 22s erolla. Minuutin Digginsistä jäänyt ja kolmantena majaileva Yulia Stupak on viime starteissa ollut todella vahvassa vedossa eikä Rosie Brennan ainakaan vielä voi kakkospallilla hengähtää. Alkutourin kontanut Ebba Andersson on niin ikään ollut piristymään päin ja viime takaa-ajon toinen sija oli jo selkeästi vahvempaa tekemistä ruotsalaiselta. Anderssonin ero kokonaistourilla huitelee silti edelleenkin yli kahdessa minuutissa, joten tämä kisa määrittelee hyvin paljon ruotsalaisen kokonaissijoitustakin. Neljäntenä olevan Frida Karlssonin käyrä on ollut pahasti laskusuunnassa mutta päätösetapin loppunousussa tämä on parhaimmillaan yksi kiertueen parhaimpia, joten sinällään hanskoja ei välttämättä vielä kannata ripustaa naulaan.

Fiemmen latuprofiili on todella selkeä ja Toblachin tapaan ns. ”peesilatu”. Reitille mahtuu toki muutama pitkä ja melko jyrkkäkin nousu, mutta laskuosuuksilla porukka kyllä laskee yksinäiset karkurit kiinni. Ruotsin Ebba Andersson lienee jälleen yksi innoikkaimmista vetureista, joskin kisan ennakkosuosikki Yulia Stupak hyvää avitusta tällä saralla varmasti antaa. Jenkkikaksikon iskukyky kärjessä on jälleen pieni arvoitus kun hiihdetään perinteisellä ja ainakin Rosie Brennanin meno ei viime kilpailussa ollut enää parasta mahdollista. Kovaa venäläisrintamaa täydentää Natalia Nepryaeva ja kaiken loksahtaessa kohdalleen myös Suomen Krista Pärmäkoskella sekä viime vuonna samaisen etapin kolmanneksi kirineellä Katharina Hennigillä on hyvät saumat podium-taisteluun.

Ensimmäinen H2H-nosto napataan Natalia Nepryaevan sekä Frida Karlssonin kaksinkamppailuun. Ruotsalainen on kokonaistourilla reilun minuutin venäläistä edellä mutta kysmysmerkit Karlssonin kohdalla ovat selvästi isommat. Karlsson on saanut kovasti rapaa niskaan erittäin heikoista taktisista ratkaisuista ja viimeisillä 15 kilometrillä kilpahiihtoa nuoli osoittaa vahvasti lattiaan. Median mukaan ruotsalaisen selkävaivat pakottavat tämän hiihtämään särkylääkkeiden kanssa ja pelkästään tuloksia katsoessa on helppo todeta, ettei kaikki ole aivan kunnossa. Natalia Nepryaevan touri on ollut yllättävänkin vaisu, mutta heti kun palattiin korkeasta ilmanalasta reilusti alaspäin ja lyötiin perinteisen sukset jalkaan, oli venäläisen meno erittäin vahvan näköistä. Toblachin takaa-ajossa venäläinen oli osuusajoissa toiseksi nopein jättäen sijalle 17. jäänyttä Karlssonia reilut 50 sekuntia taakseen. Nepryaeva on historian valossa viihtynyt Val di Fiemmen yhteislähdöissä varsin mallikkaasti ja viimeiset kolme starttia tällä pelipaikalla on tuottanut plakkariin sijat 2,6 & 4. Irtiotto tällä latuprofiililla on jo muutenkin haastavaa ja Karlssonin nykyvire ei lupaile, että tällä rahkeet nytkään siihen riittäisi. Loppukirissa etu on selvästi venäläisen puolella, joten poimitaan Nepryaevan parivoitto kuitille mukaan in 1,65 kertoimella.

Toiseen kohteeseen saadaan mukavasti myös suomalaisväriä kun kotimainen Veikkaus tarjoilee head to head-kohdetta Johanna Matintalon sekä Katerina Razymovan välille. Matintalon kausi ei ole aiheuttanut ylimääräisiä riemunkiljahduksia ja tourinkaan kokonaiskilpailun 20. sija ei vielä anna syytä juhlaan. Toblachin takaa-ajossa rovaniemeläisen mono kuitenkin oli syönnillä ja kuin varkain tämä tykitti kilpailun osuusajoissa peräti sijalle viisi. Tämän kauden maailmancupissa tätä ennen paras sijotus oli Val Mustairin yhteislähdön 19:säs tila. Tsekin Razymova löytyy tourin yhteistuloksista sijalta 13. mutta ero kahdeksantena olevaan Lampiciin on vain reilut 40 sekuntia. Razymovan kauden paras sijoitus napsahti juuri ennen tourin alkua Davosissa, kun nainen sivakoi kympin vapaalla sijalle kymmenen. Toblachista tsekki nappasi sijat 11 ja 9, joten ainakin toistaiseksi suorituskyky on pysynyt varsin tasaisena. Matintalo on lyöty pariin suosikiksi johon allekirjoittanut suhtautuu hieman epäilevästi. Suomalainen on ennenkin väläytellyt yksittäisissä perinteisen starteissa, joten yhden hyvän kisan perusteella me emme vielä Porilaisten marssia löisi päälle soimaan. Razymova jäi viime kilpailussa Matintalon hirmuhiihdosta huolimatta suomalaiselle ainoastaan 12 sekuntia ja muuten kauden jokaisessa normaalimatkan kilpailussa tsekki on tämän onnistunut kukistamaan. Val Mustairin perinteisen yhteislähdössä viisi päivää takaperin Razymova ylitti maaliviivan 27 sekuntia ennen Matintaloa. Me pidämme tsekkiä pariin suosikkina ja Veikkauksen karvan alle kahden kerroin ruksitaan pelitositteelle talteen.

Tule keskustelemaan pelikohteista myös Veikkausvihjeet & Pitkäveto Facebook-ryhmään! Tarjolla on päivittäin tipsejä eri lajeihin, ja ryhmässä on jo 1500+ jäsentä. Tule voittamaan kimpassa!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *