Fagerhult Habo

KERROIN

3.35
0
pv
0
t
0
min
0
s

Fagerhult-Sirius (klo 20.30)

Sarjanousija Fagerhult on herättänyt keskustelua todella aktiivisella pelitavallaan mutta tuloksellisesti se on ollut laiha lohtu. Neljäntoista ottelun jälkeen joukkueella ei ole plakkarissa vielä yhtäkään varsinaisen peliajan voittoa ja putoamiskamppailua ajatellen joukkueella on miltei koko kausi pelissä jo tänään. Viimeisestä kymmenestä ottelusta Habo on klaarannut pisteitä ainoastaan kahdesta ottelusta joskaan otteluohjelmakaan ei ole ollut helpoimmasta päästä. Joukkue on takonut maaleja peräti kolmanneksi eniten koko sarjassa mutta kolikon kääntöpuolena omissa on kolissut heittämällä eniten kaikista joukkueista. Tim Andersson Carlsson on osunut maalipuiden väliin huimat 26 kertaa ja johtaa niin ikään myös koko sarjan pistepörssiä. Kaiken kaikkiaan Habon pelaajista jopa neljä miestä on nakuttanut jo 20 tehopisteen rajan puhki. Tolppien välissä Cyril Haldemann on ollut huonoista prosenteista huolimatta mies paikallaan ja oletattavasti kantaa torjuntavastuun myös tämänpäiväisessä.

Siriuksen kaudesta osattiin odottaa haastavaa eikä putoamiskamppailussa oleminen sinällään juuri yllätä. Ero juuri Fagerhultiin on kolme pistettä, joten voitolla uppsalalaisten sarjapaikka olisi varsin hyvissä käsissä. Maajoukkueessakin esiintynyt Carl Kostov-Bredberg palasi pitkän tauon jälkeen viimeksi kentän puolelle kun Sirius haki todella ison voiton Uumajasta kaatamalla Dalenin lukemin 6-9. Isoveli Storvretasta lainalla oleva Jacob Pettersson oli heti avausottelussaan maalinsuulla täysin ilmiömäinen mutta aivan samanlaiseen suoritukseen ei kannata tänään varautua. Christian Sansund on heiluttanut viimeisessä neljässä ottelussa maaliverkkoja seitsemän kertaa ja koko kauden edukseen esiintyneet Kevin Söderling ja Kasper Broby eivät ainakaan vielä ole osoittaneet hyytymisen merkkejä.

Erittäin tärkeä ottelu heittää yleiset normit tiukasta puolustusväännöstä roskakoriin ja todennäköisesti Nyhemshallissa tarjoilaan tänään melkoinen ilotulitus. Joukkueet ovat sarjan kaksi eniten maaleja omiin ottaneita ja kyllä maaliodotus tässäkin helposti noin 15 osumaan nousee. Pelivoimaltaan Sirius on meidän papereissa hieman edellä mutta mistään järisyttävästä erosta ei todellakaan puhuta. Parhaat pelit löytyy ehdottomasti kotijoukkueen puolelta ja vihjeeksi nostetaan rohkeasti Habon suora voitto, jolle tarjoilee reippaasti päälle kolmen kerrointa. Arvio pyörii noin 36% tietämillä mutta tuntuvasta edusta huolimatta panostasoa on syytä hieman viilata normaalista alaspäin.

Tule keskustelemaan pelikohteista myös Veikkausvihjeet & Pitkäveto Facebook-ryhmään! Tarjolla on päivittäin tipsejä eri lajeihin, ja ryhmässä on jo 1500+ jäsentä. Tule voittamaan kimpassa!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *