Norwich DNB

KERROIN

1.95
0
pv
0
t
0
min
0
s

Valioliiga pyörähtää poikkeuksellisesti käyntiin jo perjantaina. Otamme kantaa illan otteluun, jossa nähdään kentällä myös Teemu Pukki. Toinen pelivalinta poimitaan Saksasta.

Bundesliiga: FC Köln-Hoffenheim (klo 21:30)

Bundesliigan 11. ottelukierros käynnistyy perjantaina. Vastakkain on kaksi hyvin eritasoista joukkuetta, joiden ero pelivoimassa on sarjataulukkoa suurempi.

Saksan pääsarja on jakaantunut tällä hetkellä varsin kummallisesti. Sijat 2-9 ovat vain kahden pisteen sisällä toisistaan. Tämä aiheuttaa pienen näköharhan, sillä ”vasta” yhdeksäntenä oleva Hoffenheim on todellisuudessa aivan kärkisijoilla.

Vihjasimme Hoffenheimia myös viikko sitten perjantaina, jolloin joukkue kohtasi häntäpään Paderbornin kotonaan. Matsi oli paketissa jo 25 minuutissa (3-0), jonka jälkeen Hoffenheim lähinnä kruisaili voittoon.

Kyseessä oli jo neljäs täysi pistepotti peräkkäin Alfred Schreuderin miehistölle. Hoffenheimin kausi alkoi kankeasti, mutta nyt joukkue on päässyt oikealle uralle. Takana on monta kovaa päänahkaa, sillä Hoffe on kaatanut edellisillä kierroksilla myös kärkijoukkueista Schalken sekä Bayern Munchenin.

FC Köln on puolestaan yksi tämän kauden sarjanousijoista. Saldona on vasta yksi voitto kymmenestä ottelusta, ja sekin tuli heikkoa Paderbornia vastaan kotona. Tämän jälkeen Köln on hävinnyt selkein numeroin Mainzin ja Dusseldorfin vieraana.

Olimme Köln-vastaisia myös kahden viikon takaisessa Mainz-ottelussa, eikä betsimarkkina tunnu saavan joukkueen oikeaa tasoa kohdalleen. Köln on jatkuvasti yliarvostettu pelivoimaltaan, vaikka tulokset ovat mitä ovat.

Hoffenheim ei kuulu tällä hetkellä Bundesliigaan aivan huippujoukkueiden tasolle, mutta kyseessä on silti laadukas top 10 -joukkue. Kölnin tilanne on sen sijaan huolestuttava. Joukkue palaa tällä menolla takaisin 2. Bundesliigaan selvällä marginaalilla.

Vierasjoukkue ansaitsee näistä lähtökohdista todella selkeän suosikkiaseman. Hoffenheim on loistavassa vireessä ja monta luokkaa vahvempi joukkue. Pelaamme Hoffenheim DNB Bethardille kertoimella 1,90 ja reilulla panoksella. Arviomme tapahtumalle on peräti 62%.

Valioliiga: Norwich-Watford (klo 22:00)

Suomalaisten suosikki Norwich on tällä kertaa tulessa jo perjantaina. Kyseessä on Teemu Pukin viimeinen esiintyminen ennen EM-kisapaikan ratkaisevaa Suomi-Liechenstein -ottelua.

Kotijoukkue lähtee illan otteluun tappio niskassaan. Kanarialinnut sinnittelivät viime lauantaina tunnin verran Brightonin kelkassa, mutta lopulta tuloksena oli ansaittu 2-0 -tappio. Kyseessä oli kuudes ottelu peräkkäin ilman Teemu Pukin maalia.

Norwichin hyvä alkukausi on alkanut sulaa totaalisesti – kuusi matsia on tahkottu saldolla 0-1-5 ja maalierolla 2-14. Joukkue ei ole saanut viime otteluissa edes paikkoja, joten Teemu Pukki on jäänyt hyökkäyksessä yksin.

On selvää, että Norwichin alkukausi on mennyt osittain piloille loukkaantumissuman myötä. Nyt lasaretti on alkanut tyhjentyä, mutta sivussa on edelleen joukkueen ykköspakkipari. Tähän Norwich on kuitenkin ehtinyt jo tottua kymmenen ottelun verran.

Vierasjoukkue Watfordin tilanne on vieläkin tukalampi. Viime kaudella ihastuttanut Hornets on pelannut jo kymmenen ottelua ilman yhtään voittoa. Watford on kaiken lisäksi vaihtanut valmentajaakin kerran, mutta tästä ei ole ollut merkittävää iloa.

Viime lauantaina olimme myös Watford-vastaisia ja vihjasimme joukkueen tappiota Chelsealle. Näin myös tapahtui, ja tuloksena oli pistemenetys lukemin 1-2.

Watfordin tilanne on hyvin huolestuttava, sillä xG-lukemat ovat myös joukkuetta vastaan. Pistemenetykset ovat olleet siis täysin ansaittuja. Tämän lisäksi useampi avauskokoonpanon pelaaja on sivussa loukkaantumisten vuoksi.

Norwich ja Watford ovat kiistatta sarjan heikoimmat joukkueet juuri nyt. On vaikea nähdä juuri mitään positiivista kummankaan suorituksissa. Norwich on sentään väläytellyt aiemmin, mutta Watford ei ole voittanut vielä yhtään ottelua.

Betsimarkkina arvostaa viime viikon tapaan aivan liikaa Watfordia. Norwich ei voi mitenkään olla altavastaaja kotikentällään. Arvioimme Norwichin noin 60-40 suosikkiasemaan, ja tarjolla on kertoimia kahden pintaan DNB-pelimuodossa.

Betsataan Norwich DNB 1,95 ille. Nyt jos koskaan kannattaa myös etsiä paras kerroin Teemu Pukin maalille ja kokeilla myös tätä vaihtoehtoa pikkurahalla.

Tule keskustelemaan pelikohteista myös Veikkausvihjeet & Pitkäveto Facebook-ryhmään! Tarjolla on päivittäin tipsejä eri lajeihin, ja ryhmässä on jo 1500+ jäsentä. Tule voittamaan kimpassa!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *