Kalmarsund +2,5

KERROIN

2.11
0
pv
0
t
0
min
0
s

Ruotsin Superliiga tarjoilee sunnuntain ratoksi tuhdin viiden ottelun kattauksen ja katseet suunnataan tiukasti Wallenstamhalliin, jossa Pixbo isännöi derby-ottelussa Kalmarsundia.

Pixbo-Kalmarsund (klo 16.00)

Pixbo on ollut kauden suurimpia yllättäjiä vaikka joukkue ns. kestomenestyjäksi voidaankin luokitella. Tälle kaudelle osa uumoili Kettujen jäävän jopa pudotuspelien ulkopuolelle mutta tällä hetkellä nämä lajiasiantutijat näyttävät pääasiassa sirkuspelleiltä. 35 pistettä ja selkeä kolmostila kahden suuren takana on käsittämättömän kova suoritus eikä tahti näytä juurikaan hidastuvan. Gustav Fritzell johtaa koko sarjan pistepörssiä ja muutaman pelin huilannut Martin Östholm säestää takana hirmutehoja illasta toiseen. Ylivoima nakuttaa koko sarjan kovimmalla prosentilla (63%) ja tolppien välissä Jon Hedlund on loistava tukipilari yllättävänkin huteran puolustuksen takana. Tsekkitähti Marek Benes lienee edelleen sivussa mutta joukkue on tullut varsin hyvin toimeen ilman kesän ykköshankintaansa.

Kalmarsundin loppupuolisko syyskaudesta oli todella heikko joukkueen häviten tuolloin peräti viisi ottelua putkeen. Sarjasijoitus on silti varsin odotettu ja ennen illan kamppailua taivaansiniset ovat edelleen kiinni historiallisessa playoffs-paikassa. Kim Nilsson ja Markus Johansson muodostavat sarjan vaarallisimman duon mutta tehot superkaksikon takana ovat jääneet yllättävänkin vähäisiksi. Pixbo-ottelu on joukkueen viimeinen koitos hyvin haastavasta jaksosta, jossa se on kohdannut ainoastaan sarjan kärkijoukkueita. Laatujoukkueita vastaan, joihin myös Pixbo voidaan lukea ovat tulokset jääneet todella vaisuiksi eikä tämä ole onnistuntu näitä vastaan ottamaan kuin neljä voittoa. Carl Bending-Sörling on hyvä ykköstorjuja ja kyllähän Kalmarsund joukkueena on erittäin tasapainoinen.

Hurjavireinen Pixbo on viime otteluissa näyttänyt jälleen täysin kuolevaiselta, emmekä me siitä yli 70% suosikkia tähän saa edes märissä päiväunissamme. Kalmarsund on laatu joukkue ja puolustussuuntaan tilastojaan selkeästi parempi ryhmä. Pixbo ei ole vielä kertaakaan pääsarjatasolla hävinnyt Kalmarsundille ja kauden aiemman kohtaamisen se vei nimiinsä lukemin 5-4. Tasoero ei missään nimessä ole kertoimien mukainen eikä Kalmarsund ole kauden aikana hävinnyt yli kahdella maalilla kuin kolme kertaa. tarjoaa vieraiden 2,5 karkumatkasta todella kovaa 2,11 kerrointa, joka napataan selvästi yli kerran kahdesta osuvana kohteena pelitositteelle talteen.

Tule keskustelemaan pelikohteista myös Veikkausvihjeet & Pitkäveto Facebook-ryhmään! Tarjolla on päivittäin tipsejä eri lajeihin, ja ryhmässä on jo 1500+ jäsentä. Tule voittamaan kimpassa!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *