Titans-Ravens U54.5

KERROIN

1.93
0
pv
0
t
0
min
0
s

Playoffien avauskierroksella kamppaillaan länsirannikolla kahden hyvin toisensa tuntevan samassa divisioonassa pelaavan joukkueen kesken. Seahawks voitti divisioonan ja pääsee näin ollen peliin kotiedun turvin. Joskin Seattlen perinteisesti liigan kovimpiin kuuluva kotietu on nyt koronarajoitusten vuoksi vain murto-osa normaalista.

Lauantai 9.1 klo 23:40 Seattle Seahawks – LA Rams

Seattlen kauden kaari on ollut mielenkiintoinen. Joukkue aloitti varsinaisella hurlumhei -hyökkäyksellä ja alkukauden peleissä pisteitä mätettiin todella paljon molempiin suuntiin. Kauden puolen välin jälkeen pelissä tapahtui kuitenkin selkeä käänne, jossa hyökkäyspeli muuttui juoksupainotteisemmaksi ja heittopeli varovammaksi. Samaan aikaan joukkueen puolustuspeli on parantunut reippaasti kauden mittaan. Näin ollen kauden loppupuolen peleissä pisteitä on tullut molempiin päihin reilusti vähemmän kuin alkukaudesta.

Ramsilla joukkueen selkeä vahvuus on puolustuksessa, joka on yksi liigan parhaita. Joukkueen hyökkäyspeli on tökkinyt varsinkin kauden jälkipuoliskolla. Iso syypää tuohon oli pelinrakentaja Jared Goffin heikko peli. Goffilta leikattiin peukalo pari viikkoa sitten ja hän missasi viimeisen runkosarjapelin, jossa tulokas John Wolford pelasi ja johdatti joukkueen voittoon, jolla playoff -paikka varmistui. Wolford pelasi ihan kelvollisesti, mutta isoin ansio tuostakin voitosta meni puolustukselle. Tähän peliin avaajaa ei ole vielä varmistettu, mutta todennäköisesti se on Goff. Täydessä kunnossa mies tuskin vielä kuitenkaan on.

Markkina on tiputtanut Seattlen pelien pisterajoja alemmaksi, mutta ei mielestäni vieläkään tarpeeksi. Joukkueet tuntevat toisensa hyvin, joka vähentää pisteodotusta, kun suuria yllätyksiä ei ole tiedossa. Ottelun kokonaispistemäärän kannalta en näe isoa eroa siinä kumpi Ramsin pelinrakentajista kentälle marssii. Goffin johdolla hyökkäys on tehokkaampi, kun taas Wolfordin kohdalla riski pallonmenetyksistä ja vastustajan puolustuksen tekemistä pisteistä on suurempi.

Pelivalintani otteluun on alle 42 pistettä, jolle Pinnaclella on tarjolla kerroin 1,93. Arvioni tälle vedolle on 55 %.

Sunnuntai 10.1. klo 20 Tennessee Titans – Baltimore Ravens

Avausviikonlopun ehkäpä ennakkoon tasaisimmassa ottelussa kohtaavat Titans ja Ravens. Ravensin kausi oli erikoinen. Joukkue lähti kauteen yhtenä suurimmista mestarisuosikeista, mutta kauden keskivaiheilla oli heikko jakso, jonka myötä playoff-paikkakin varmistui vasta päätöskierroksella. Runkosarjan loppuun Ravens otti liudan selkeitä voittoja. Ravensin ongelma on ollut jo viimeiset kaksi kautta siinä, että joukkue pystyy kyllä murskaamaan heikot vastukset vahvalla juoksupelillään, mutta muita huippujoukkueita vastaan hyökkäyspeli tahtoo olla turhan yksipuolista.

Titans on myös vahva juoksujoukkue ja joukkueen keskushyökkääjä Derrick Henry ylitti tällä kaudella 2000 juoksujaardin rajan kahdeksantena pelaajana liigan historiassa.

Joukkueet kohtasivat myös viime kaudella playoffeissa ja silloin Titans yllätti suurimpana mestarisuosikkina playoffeihin lähteneen Ravensin, joten revanssihenki on korpeilla varmasti vahva. Titans voitti myös joukkueen runkosarjakohtaamisen tällä kaudella, joten varmastikin jonkinlainen henkinen etu kotijoukkueella on.

Tässäkin ottelussa pelimielessä huomio kiinnittyy kokonaispistemäärään. Titansin puolustus on vuotanut viime peleissä pahasti, mutta noissa on ollut vastassa kaksi erinomaista heittohyökkäystä. Tällä kertaa vastassa on ihan erilainen hyökkäys, kun Ravens juoksee liigassa prosentuaalisesti suurimman osan peleistään ja heittouhka on selvästi pienempi. Tennessee on puolestaan liigan kolmanneksi eniten juoksua painottava hyökkäys.

Juoksupeli tuottaa keskimäärin vähemmän jaardeja kuin heittopeli ja ennen kaikkea juostessa kello pysyy koko ajan käynnissä, kun epäonnistuneen heiton jälkeen kello pysähtyy. Tuohon nähden ottelun kokonaispisteraja on hyvin korkealla. Nyky NFL:ssäkin selvästi yli 50 pisteen kokonaispisterajoja näkee yleensä vain peleissä, joissa kentällä on kaksi vahvaa heittohyökkäystä. Tässä näin ei ole. Joukkuiden runkosarjakohtaaminen päättyi 30–24, mutta tuossa pelissä viimeiset 6 pistettä tehtiin jatkoajalla. Varsinaisen peliajan 48 pistettä kuvasi tuolloin tapahtumia aika hyvin.

Pelivalintani otteluun on alle 54,5 pistettä, jolle tarjoaa kertoimen 1,93. Arvioni tälle on 55 %.

Tule keskustelemaan pelikohteista myös Veikkausvihjeet & Pitkäveto Facebook-ryhmään! Tarjolla on päivittäin tipsejä eri lajeihin, ja ryhmässä on jo 1500+ jäsentä. Tule voittamaan kimpassa!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *