Turun vihjeriviin löytyi kaksi varmaa. Viidennen kohteen American Hero on napsinut suurkilpailuvoittoja tällä kaudella. Nyt tikulla on jälleen 10 000 euroa. Pekka Korpi lataa 6- radalta kaiken lähtöön keulapaikka mielessään. Siitä american Hero olisi todella lähellä koko matkan johtoa. American Heron mahdollisuudet eivät mene vaikka keulapaikka ei irtoaisikaan. Kierroksen todennäköisempiä voittajia. Toinen varma otetaan pohjoismaiden mestaruuskilpailusta, päätöskohteesta. Parvelan Retu on hallinnut mielin määrin kylmäverilähtöjä. Muiden pohjoismaiden edustajat, sekä kotimaiset huiput, tulevat huomaamaan, että Retu on paikalla. Radasta 12 huolimatta varmaksi.
Avauskohteen rastaaminen kannattaa aloittaa Le Gros Billistä. Keulaan ja kukat, lienee Antti Teivaisen taktiikka pikamatkalla. Otetaan varmistukseksi kuitenkin muut eturivin starttiraketit. Tito C.A., Justice Ås ja Hotshot Luca ovat myös kaikki starttiraketteja ja on vaikea veikata, kuka keulassa lopulta istuu. Varsinkin Justice Ås 2% on erittäin maistuva merkki.
Toinen kohde on Monte-lähtö. Cameron Evo harjoitteli Montea Vermossa syyskuun lopussa, tullen hienosti toiseksi. Nitro Diablo voitti keulasta samaisen lähdön ja kuuluu ajoissa lapulle. Otetaan mukaan vielä kovista kireistään normaali raveissa tunnettu Dickson Shadow.
Kolmas kohde on 16 valjakon kylmäveri lähtö neljältä eri paalulta. Otetaan paljon tavaraa. Isosalon Ihme on noussut huippu kuntoon ja sijoittuu taas hyvin. Arkenttiina teki mainion esityksen Vermossa 29.9 antaen kuolemanpaikalta keula hevoselle painetta, lipuen siitä ohi ja voittoon asti. 60m pakilta Naputus kiertää korkealle. Pelataan kaikkiaan 7 valjakkoa, mukana muutama hyvä yllättäjä.
Neljännen kohteen ykkösmerkki on keulapsyykillä King Cole. Laukan vaara on olemassa, mutta keulaan päästessään King Colea olisi vaikea kiertää. Speedy Scion on kolunnut kovia ikäluokkalähtöjä. Ykkösradalta Speedy Scion saa jonkunlaisen juoksun väkisinkin. Shining Armor pääsee juoksulangalta heti lähelle kärkeä ja on vaarallinen. Takamatkalta mukaan vielä Club Nord Chip, joka otti ennen Teivon pikku pettymystä voittoja voiton perään.
Kuudes kohde pelataan kolmella merkillä. Bismarck Comery yrittää ykkösradalta pitää kynsin hampain kiinni keulapaikasta. Haasteen heittää keskeltä rataa Thai Explosive, joka osaa voittaa. Hyvän ja huonon päivän ero on tosin melko suuri. Frankenstein Am on kivunnut huippu iskuun ja ottanut kaksi tyylikästä voittoa putkeen. Lähtöpaikka on hyvä, ja viime näytöillä Frankenstein Am kuuluu ajoissa lapulle.
Lähtö1: 4,5,6,7
Lähtö2: 1,2,8
Lähtö3: 5,7,8,10,11,12,13
Lähtö4: 1,3,7
Lähtö5: 6
Lähtö6: 1,2,5
Lähtö7: 12 Vihjerivin hinta: 50,40e