Kausiennakko Salibandyliiga

Kotimainen salibandyliiga pyörähtää käyntiin tulevana viikonloppuna kun 17.9 luvassa on viisi ottelua. Joukkueiden tavoittena on jälleen kauden huipentava Superfinaali Hartwall Areenalla. Ohessa ennakkoa tulevasta, entistä tasaisemmasta kaudesta.

Tasainen kausi lupaa varmasti monia altavastaajavoittoja ja alkukausi on aina oma maailmansa. Salibandykohteilla saa kerrointa varsin mukavaksi jo ensimmäisellä kierroksella ja kannattaa tämä hyödyntää meidän Korkeinkerroin-kilpailussa, jossa luxusloma Långvikin kylpylässä on lähdössä tällä hetkellä tuloksella 14,00.

 vedonlyöntisivusto
– Parhaat kertoimet sekä kampanjat

Classic, Tampere

Suomen salibandyn lippulaiva sai taas ripustaa kultaiset mitalit kaulaansa viime kauden jälkeen ja nosti pokaalin kohti Hartwalin kattoa jo toista vuotta peräkkäin kaataen Erä-Viikingit finaalissa lukemin 9-6. Tamperelaisryhmä on suoraa sanoen dominoinut kenttiä kotimaassa ja on suurin mestarisuosikki myös tulevalle kaudelle.

Runko säilyi

Classic sai pidettyä pelaajarunkonsa hyvin kasassa, ainoastaan Nico Salon lähtö Ruotsiin voidaan luokitella todelliseksi menetykseksi. Muita kärkipäänlähtijöitä olivat Riku Reunamäki sekä Vertti Wigren, jotka pelaavat tulevalla kaudella paikallisvastustajien KooVee:n ja Nokian KrP:n riveissä. Saloa paikkaamaan hankittiin nuori hyökkääjälupaus Joona Rantala joka pelasi viime kauden Sveitsin toiseksi korkeimmalla sarjatasolla nostaen Zug:in kauden päätteeksi pääsarja NLA:han

Leveyttä joka osa-alueella

Päävalmentaja Petteri Nykyllä on varsin mukava valikoima pelaajia, joista kentälliset rakentaa ja laatua löytyy aina kolmosvitjaan asti. Ykkösviisikko on tuttu maajoukkueestakin, herrat Lamminen, Savonen, Johansson ja Salin saavat mitä todennäköisemmin sentteriksi pelitietokone Jussi Pihan. Tulitukea taustalla antaa Joonas Pylsy sekä Mikko Leikkanen. Maalinsuulla palloja koppaa ja ykköstorjujan viittaa kantaa Lassi Toriseva.

Dynastia jatkuu

Classicin tasoisesta joukkueesta on vaikea lähteä etsimään heikkouksia, mutta puutteita löytyy myös Tamperelaisryhmästä. Nico Salo jättää suuren aukon ykkössentterin tontille, eikä Jussi Pihasta ole ihan tämän korvaajaksi, varsinkin puolustussuuntaan kärkijoukkueita vastaan voi Piha jäädä jalkoihin. Paljon on myös ladattu Joona Rantalan harteille, mutta nuorukainen ei vielä ensi kaudella lukeudu sarjan terävimpään kärkeen joskin varmasti tulee tekemään läpimurtonsa miesten tasolla.

Arvio: Tasainen ja laadukas joukkue lähtee metsästämään kolmatta peräkkäistä mestaruuttaan ja on jälleen mestarisuosikki numero 1. Huippuvalmennus pitää huolen, että Classic on jälleen huippukunnossa kevään tullen. Ja festariyleisön edestä ei kukaan helpolla pisteitä tule hakemaan.

 

 

 

 

 

 

 

 

Erä-Viikingit, Helsinki

Vuonna 2016 perustettu fuusioseura pelasi neitsyt kautensa odotetun vahvasti voittaen Suomen cupin ja saalistaen SM hopeaa Classicin viedessä finaalin nimiinsä. Helsinkiläiset saivat salibandyväeltä hieman kuraa niskaansa oltuaan suuresti äänessä liigan tasoerokeskustelussa. Sy

mpatiaa joukkue ei kentällä anna vaan ErViläiset latoivat viime kaudella runkosarjassa 222 maalia ollen koko sarjan tehokkain joukkue.

Joukkueessa suuri vaihtuvuus

Erä-Viikinkien kokoonpano on uudistunut viime kaudesta todella paljon ja myös nuorennusleikkaus oli kesällä edessä. Suurimpia menetyksiä ovat puolustuksen erikoisosaajat Tommi Aro ja Tom Strömsten sekä laji ikoni Tero Tiitu. Myös hyökkäyspäästä lähti tehoja Kevin Söderlingin, Perttu Puskan ja Janne Hyvösen muodossa. Ervi koki muutosta myös penkin takana kun vanha Viikinki luotsi Mika Ahonen palasi länsinaapurista takaisin. Suurimpina kiinnityksinä mainittakoon Sveitsistä tullut maajoukkueessakin esiintynyt puolustaja Mikael Lax sekä hyökkääjät Mikko Sipilä ja maajoukkue debytantti Miska Mäkinen.

Hyökkäys edellä

Erä-Viikinkien kokoonpano on hyvin kaksijakoinen ja puolustus näyttää paperilla turhankin keskinkertaiselta. Hyökkäys sen sijaan on yksi liigan parhaista, pääarkkitehteinä Miko Kailiala, Jani Kukkola, Mika Moilanen sekä Roni Laasonen. Puolustus tulee olemaan fuusioseuran akilleen kantapää sillä oikeastaan Mikael Lax on ainut herra pakistossa kuka kestää vertailun muiden kärkiseurojen puolustajien kanssa. Paljon jää siis maalivahti Santtu Strandbergin harteille eikä hänkään joukkuetta tule illasta toiseen pelastamaan.

Enrgia-Areenalla maaliverkko soi

Ervi ei missään tapauksessa kuulu Classicin ykköshaastajiin joskin voi kaikki joukkueet tosissaan haastaa mikäli maalintekokilpailuun lähdetään. Joukkue tulee tänäkin vuonna olemaan yksi maalirikkaimmista joukkueista koko sarjassa joskin palloa kaivetaan todennäköisesti enemmän myös omasta verkosta viime kauteen verrattuna.

Arvio: Joukkueella jäi varmasti hampaankoloon viimekauden finaalitappio mutta suurseura tuskin tulee tänä vuonna maksamaan pottuja pottuina. Puolustus on liian heikko viemään nimihirviötä päätyyn asti, mutta hyökkäyksen laatu tulee kantamaan joukkueen varmasti pudotuspeleihin.

 

Oilers, Espoo

Viime vuonna Espoolaisryhmä taisteli itsensä pudotuspeleihin runkosarjan 6. sijalta. Noutaja tuli kuitenkin jo playoffsien ensimmäisellä kierroksella, kun SPV kukisti sen trillerimäisessä sarjassa otteluvoitoin 4-2. Viimevuosien aikana on Oilers vakiinnuttanut paikkansa yhtenä suosikkien suurimmista haastajista, mutta nyt Esport areenalla puhaltaa suuret muutosten tuulet.

Nuori haastaja

Oilers koki kesän aika suuren nuorennusleikkauksen ja suuriosa seuran pitkäaikaisista kantavista voimista lopetti peliuransa tai siirtyi alempiin sarjoihin jäähdyttelemään. Sellaiset nimet kuin Perttu Pajukoski, Oliver Wardi, Oscar Hänninen ja Risto Töllikkö ovat isoja menetyksiä joukkueelle. Joukkue sai myös uuden valmentajan kun nuorten maajoukkueen MM-kultaan luotsannut Heikki Luukkonen siirtyi Nokian KrP:stä Espooseen. Luukkonen tunnetaan hyvänä nuorten pelaajien valmentajana joka tekee pitkäjänteistä työtä, joten tämän päivän Oilers sopii hänelle kuin nenä päähän. Uuden valmentajan kädenjälki näkyi heti uusien nuorten pelaajien sopimuksilla kun nuorten maailmanmestarit Christian Remes sekä Alexander Nyman siirtyivät öljymiesten riveihin. Oilers sai myös positiivisen paluumuuttajan kun Sveitsistä palannut Matias Kaartinen allekirjoitti sopimuksen.

Luvassa modernia salibandya

Oilersilla on kasassa siis nuori, taitava ja nopea joukkue jolla on edellytykset pelata pirteää salibandya. Tulosvastuuta kantaa rightin puolen snaiperit Casper Pfitzner sekä Sylvester Raikamo joille palloa tarjoilee kentän taiteilija Markus Markkola. Ylivoimapelotteena toimii salibandykenttien Shea Weber eli Ilari Talvitie, jolle ei vastustajan sovi antaa yhtään vetopaikkaa, sen verran kovaa ja tarkasti lähtee miehen laukaus. Nuorella joukkueella on myös omat haittapuolensa ja kysymys onkin, että miten nuori ryhmä pärjää kamppailupelaamisessa ja miten Luukkonen saa ylimääräisen nuoruuden innon minimiin? Mikäli puolustus on edes sielläpäin, hoitaa liigan eliittitorjujiin kuuluva Joonas Kaltiainen varmasti oman ruutunsa.

Arvio: Nuori Espoolaisryhmä lähtee selvänä haastajana kauteen, mutta mikäli Luukkonen saa joukkueen sille tasolle mihin on edellytykset, tulee Oilers varmasti olemaan ilkeä vastus. Kokonaisuudessaan Oilersin tulevaisuus näyttää hyvin kirkkaalta mutta kausi 17-18 tulee vielä liian aikasin. Voi olla se kuuluisa ”mustahevonen” ja näyttää epäilijöille. Nappaa paikan kevään tosipeleihin.

 

Happee, Jyväskylä

Viime kausi päättyi hirvipaitojen osalta murheellisesti kun SPV kukisti sen pronssiottelussa jatkoajan jälkeen luvuin 6-5. Happeen kausi oli muutenkin peliesityksiltään hieman mollivoittoinen eikä joukkueesta saatu puristettua ihan kaikkea irti. Tulevaan kauteen Haappee lähtee yhtenä, ehkä jopa suurimpana Classicin haastajana.

Sama, vanha Happee

Happee sai myös myös pidettyä pelaajarunkonsa kasassa eikä maalivahti Tuomas Turusen lisäksi suuria menetyksiä koettu. Sen sijaan Ruotsista hirvipaitaan palannut Jami Manninen sekä KooVeesta värvätty Lassi Kotovaara ovat molemmat oikein hyvä lisä hyökkäykseen. Varsinkin Manniselta on lupa odottaa suurta roolia joukkueessa. Joukkue koki muutosta myös penkin takana kun Happeen pitkäaikainen valmentaja Seppo Pulkkinen jätti tehtävänsä pitkään apuvalmentajana toimineelle Mikko Lehdolle. Turusen lähdettyä tulee Happeen ykköstorjujana toimimaan EräViikingeistä siirtynyt Markus Laakso. Pauno Kajoksinen ilmoitti myös viime viikolla siirtyvänsä joukueen vahvuuteen, mutta D1varin ykköshyökkääjiin viimekaudet lukeutunut mies ei alkukaudesta pääse liigavauhtia testaamaan loukkaantumisen vuoksi.

Vielä kerran, Petri Kauko

Happee lähtee varmasti nälkäisenä tulevaan kauteen ja viime kaudella hiljaiseloa pitäneet mestaruusvuosien tutkapari Veli-Matti Hynynen sekä Juuso Heikkinen tuskin samanlaista floppikautta putkeen pelaavat. Jyväskyläläisten suurimpana tähtenä vauhtia ja vaarallasia tilanteita tarjoilee Peter Kotilainen. Nyt ratkaisijanviitta ei lepää ainoastaan Kotilaisen yllä vaan taustatukea antaa Jami Manninen sekä yhden maailman kovimmista laukauksista omaava puolustaja Otto Tikka. Happeella tuntuu olevan nyt hyvä pöhinä päällä ja tämä näkyy varmasti myös seuraikoni ja lajilegenda Petri Kaukon otteissa tulevana kautena ja mies varmasti haluaa kokea Superfinaalin huuman toki sen hänelle myös hyvin mielellään soisi.

Hirvirytkettä pitkälle kevääseen

Happee saa jalkeille hyvän , tasaisen ja kilpailukykyisen joukkueen. Yhtenä joukkueen suurimpana vahvuutena voidaan pitää aivan loistavaa duunariosastoa, joka illasta toiseen pystyy pimentään vastustajan ykköskenttiä varsin kiitettävällä tasolla. Mikäli joukkueen pää kestää ja suurimmilta ylilyönneiltä vältytään on Happee varmasti Classicin ykköshaastaja tulevalla liigakaudella.

Arvio: Joukkuueesa on hyvä sekoitus kokemusta ja nuoruudenintoa, agressiiviseen hyökkäyspeliin ja tunteeseen pelinsä perustava joukkue saa kasaan kaksi todella tulosvahvaa kentällistä ja kykenee parhaimpana päivänä voittamaan kenet vain. Hirivteatterissa riittää toimintaa pitkälle kevääseen eikä olisi ihme, mikäli hirvipaidat olisivat kentällä myös kauden huipentavassa Superfinaalissa.

 

KooVee, Tampere

Tampereen kakkosseura jäi menneellä kaudella ilman pudotuspelipaikkaa jo toista kertaa peräkkäin. Joukkueessa oli hyvää potentiaalia ja siinä on sitä edelleen. Viime kausi oli joukkueelle henkisesti raskas nimittäin KooVee kärsi peräti 11(!) maalin tai kahden häviötä mutta samaan aikaan myös hieman toiveita herättävä kun Superfinaaliin itsensä raivanut EräViikingit kaatui KooVeen käsittelyssä kauden vimmeisessä ottelussa luvuin 4-5.

Edelleen nuori joukkue

KooVee lähtee kauteen jälleen todella nuorella rosterilla, josta löytyy vain yksi 80-luvulla päivänvalonsa ensimmäistä kertaa nähnyt pelaaja. Joukkueen viime kauden kärkipelaajista maisemaa vaihtoivat Mikko Immonen ja Lassi Ylisiurunen. Myöskään Tommi Aholan nimeä ei joukkueen suvuilta löydy. Uusista hankinnoista suurimmat odotukset kohdistuvat Riku Reunamäkeen ja myös tulevaisuutta ajatellen kannattaa Jesse Ruokostenpohjan nimi pistää mieleen.

Kapeaa on

KooVeen selkeä vahvuus on sen hyökkäys, jossa vastuuta kantaa Samuli Salomaa, Jasse Kuusisto sekä Perttu Koljonen aimmin mainitun Riku Reunamäen lisäksi. Joukkue saa liikkeelle varsin kelvollisen ykkösvitjan, mutta tämän takaa ei löydy yhtä vahvaa viisikkoa kuin mitä menestymiseen vaadittaisiin ja varsinkin Samu Saaren loukkaantuminen syö tehoja siltä saralta. Nuoren joukkueen heikkouksiin kuuluu olennaisesti kamppailupelaaminen, joskin huhujen mukaan Tampereella on tehty hyvää työtä fysiikkapuolella. Vajaa fysiikka tule näkymään etenkin puolustuspelaamisessa ja Arvid Vonkin tuleekin esittää illasta toiseen parastaan maalinsuulla mikäli KooVee pisteitä haluaa napsia.

Viimeinen silaus uupuu

KooVee elää ja kuolee ykkösviisikkonsa mukana ja mikäli se pelataan pois tulee ratkaisijoista pulaa. Joukkue omaa kuitenkin potentiaalia eikä nuorta ryhmää voi täysin jättää ulos laskuista. Ryhmää vaivasi viime vuonna tiukat häviöt ja sama trendi jatkunee tälläkin kaudella, KooVee on tarpeeksi laadukas joukkue roikkumaan peleissä mukana eikä sitä illasta toiseen missään tapauksessa tulla kentälle murhaamaan mutta mistä löytää se viimeinen silaus, jolla kääntää tiukat matsit omalle joukkueelle?

Arvio: Nuori ryhmä tulee maksamaan vielä oppirahoja tulevalla kaudella mutta taistelee kaiken onnistuessa viimeisestä lipusta kevään peleihin.

 

LASB, Lammi / Lahti

Liigatiensä vuosi sitten aloittanut Lammin Salibandy ei varmastikkaan täyttänyt monien ennakko-odotuksia ja D1varin mestari nähtiinkin kauden päätteeksi liigan playout-karsinnoissa, joista se kuitenkin selvisi ja näin onnistui säilyttämään liigapaikkansa tulevalle kaudelle.

Pajatso tyhjeni

Lasb kuuluu ehdottomasti siirtoikkunan häviäjiin ja ovi kävikin joukkueessa tiuhaan tahtiin. Paikallisvastustaja Steelers nappasi lammilaisten riveistä peräti viisi pelaajaa kun Heikki Hätönen, Jarno Mäkinen, Elmeri Saukkonen, Julius Aaltonen sekä viime kauden ykköstorjuja Pasi Järvinen vaihtoivat oranssipaidat teräksisiin. Joukkue menetti myös kokemusta Mikael Järven ja Antti Sihlmanin muodossa. Lähtijöitä paikkaamaan hankittiin EräViikingeissä pienelle vastuulle jäänyt hyökkäysduo Tuure Ailio ja Joonatan Surakka. Lasb lähtee kauteen myös uudella valmennuksella kun kokeneet Teemu Varis ja Ray Backman heiluttavat tahtipuikkoa penkin takana.

Kainulainen, Kainulainen, Kainulainen

Lasbista puhuttaessa ei voi olla mainitsematta Kainulaisten veljessarjaa, joista varsinkin huippulupaavat Rasmus ja Justus kantavat tulosvastuuta illasta toiseen. Kaksikon takana tukea tulee veljessarjan kolmannelta, Roopelta. Myös salibandykenttien komeimmat viikset omaava Tino Nivala on osoittanut vauhdin riittävän pääsarjatasolla. Oranssipaidat saavat kasaan kaksi kilpailukykyistä hyökkäystrioa, mutta joukkueen akilleen kantapää on puolustus joka ei vastaa sitä tasoa mitä Liiga vaatii. Herrat Miikka Pentikäinen sekä harjoitusotteluissa pirteästi esiintynyt Lauri Palvaila ovatkin lähes ryhmän ainoat liigatasolla peliä edistävät takalinjojen miehet. Myöskään maalivahti Kaapo Kettunen ei lukeudu sarjan kärkikoppareihin puhumattakaan penkillä istuvasta nuoresta haastaja kaksikosta.

Heikko puolustus kostautuu?

Hyökkäyskalusto näyttää erittäin potentiaaliselta, mutta puolustuspää on aivan liian heikko Salibandyliigaan. Joukkueessa on paljon pelaajia joiden parhaat vuodet ovat vasta edessäpäin ja keskikastin ollessa tänä vuonna erittäin tasainen, on Lasbilla myös potentiaalia yllättää.

Arvio: Joukkue lähtee ensisijaisesti taistelemaan liigapaikkaa myös ensi kaudelle joka olisi elintärkeä ajatellen seuran tulevaisuutta. Viihdyttävää ja taiturimaista hyökkäyspeliä kannattaa ehdottamasti mennä seuraamaan paikan päälle ja etenkin paikallisderbyt Steelersiä vastaan ovat vahva katsojasuositus. Huhujen mukaan Lahden Suurhallin edustalle on pelipäivinä varattu omat pysäköintiruudut myös traktoreille?

 

Nokian KrP, Nokia

Nokialaisryhmä onnistui viime kaudella yllättämään salibandyväen etenemällä aina pudotuspeleihin asti ja sielläkin vielä nappaamaan voiton EräViikingeistä häviten sarjan kuitenkin lopulta otteluvoitoin 4-1. Vaikkei harjoitusotteluille voi paljoa painoarvoa antaa niin preseasonilla näätälauma antoi merkkejä siitä ettei viime vuosi ollut mikään yksittäinen tähdenlento.

Tutulla kokoonpanolla

Nokialaisryhmä ei kesän aikana heikentynyt eikä oikeastaan vahvistunutkaan. Nimellisiä lähtijöitä vain Kalle Keskitalo sekä Lauri Lavonen. Näätäpaidat ovat tehneet hyvää työtä omien junioreidensa kanssa ja lisää nuorta verta liittyi KrP:n riveihin kun joukkue hankki nuorten maailmanmestari Mikko Laakson M-Teamista sekä TPS:n A-junioreissa väläytelleen Emil Eklundin. Suurin muutos tapahtui penkin takana kun KrP:n pohjalta nostanut Heikki Luukkonen siirtyi Espooseen ja tilalle tuli M-Teamin Jarmo Härmä.

Kokeneet ratkaisijat

Näädät ovat perinteinen vastaiskujoukkue ja joukkue painaakin palloa verkon pohjaan todella kovalla prosentilla. Joukkueen suurin tähti ja runkosarjan pistepörssin viime kaudella voittanut Henri Johansson näyttää edelleenkin olevan iskussa vaikkei sitä maajoukkuevalmennus millään tavalla noteeraakkaan. Johanssonin vierellä tuhoja tekee Jere Oksanen. Ratkaisuvoimaa löytyy myös kakkos kentällisestä jota johtaa Ilkka Mäkipää. Maalinsuulla jatkaa Santtu Pohjonen joka takaa sen ettei joukkue tule yhdessäkään pelissä kaatumaan huonoon maalivahtipeliin.

Tuleeko raja vastaan?

Tulevaan kauteen Näädät eivät enää pääse lähtemään altavastaajana ja onkin mielenkiintoista nähdä miten peli lähtee käyntiin yhden huippukauden jälkeen. Kokoonpano näyttää jälleen KrP:n tapaiselta ja pelityyli tulee jälleen olemaan sama kuin mihin viime vuosina ollaan totuttu. Pelimiehiä joukkueesta löytyy, mutta onko kärki jälleen liian kapea ja se viimeinen hyppäys kohti kärkeä jää saavuttamatta? Viime kausi oli Nokialaisilta lähes napakymppi ja parantaminen siitä lienee kovan työn edessä, joka on taas kerran jäänyt kesällä tekemättä?

Arvio: Nokia kuuluu tasaisen keskikastin kärkeen ja loppusijoitus riippuu hyvin paljon siitä millä pelipäällä Johannson tulevan kauden uurastaa, toki myös muun joukkueen on onnistuttava mutta ennenkaikkea Nokian Prinssin tulee olla pelipäällä. Nokia näyttää ettei viime kausi ollut sattumaa ja faniryhmä saa ajoittaa huippukuntonsa kevääseen

 

OLS, Oulu

Liigan pohjoisin seura jäi viime kauden päätteksi runkosarjan sijalle 9. vain kahden pisteen päähän pudotuspelipaikasta. Vahvalla yhteishengellä varustettu Oululaisryhmä hamuaa varmasti takaisin kahdeksan parhaan joukkoon.

Uusia ratkaisjoita

OLS:in ovi kävi odotetun rauhallisesti, mutta sitäkin kovemmalla kädellä se seuraa kuritti kun viime kauden neljästä parhaasta pistenikkarista lähti peräti kolme. Olli Kinnunen, Juho Sorri suuntasivat Turkuun ja Joni-Arttu Sieppi Seinäjoelle. Lähtijöille paikkaajia saatiin kun D1varissa pelanneet Anton Kallvik ja Juho Laurila tarttuivat Luistinseuran haaviin. Näistä varsinkin Kallvikin esiintymistä allekirjoittanut odottaa varsin mielenkiinnolla. Vaihtuvuutta nähtiin myös valmennuksessa kun Eetu Vehanen otti ohajat Oulussa.

Ärsyttävä vastustaja

Vastustajana OLS ei ole mieluisimmasta päästä ja varsinkin kotikentällään se pystyy horjuttamaan lähes joukkuetta kuin joukkuetta. Kovaan puolustuspeliin ja laukausten peittämiseen pelinsä perustava pohjalaisjoukkue pelaa kovalla asenteella ja kun maalilla vartioi Ville Mestarin tasoinen torjuja pystyy keltapaidat turhauttamaan vastustajan hyvällä prosentilla. Joukkueen ykköspyssy on Valtteri Parviainen jolla viime kausi meni loukkaantuneena. Myös puolustajalupaus Antti Suomela tulee nostamaan profiiliaan tulevalla kaudella.

Tervetuloa Kastelliin

Ylläolevan tervehdyksen OLS varsin mieluusti kaikille vierailijoille pohjanmurteella lausuu. Tasaisella joukkueella operoiva OLS tulee varmasti nälkäisenä tulevaan kauteen ja varsinkin kotiluolassaan se on erittäin paha vastustaja muille. Helpolla ei Oululaiset nahkaansa myy mutta kaudesta voi silti tulla haastava.

Arvio: Pudotuspelejä ei Oulussa nähdä.

 

Salba, Rauma

Jokaisena liigakautenaan Salba on pelannut playout mittelöt, poistuen niistä aina voittajana. Muutosta ollaan huudeltu jo pitkään, mutta vastineita puheille ei olla kentällä vielä nähty, joko nyt olisi aika vai nähdäänkö ”koko Suomen Salba” jälleen kerran jämäsijoilla?

Muutama täsmävahvistus

Salba sai mieluisen paluumuuttajan kun oman kylän poika Janne Hyvönen palasi kotiin muutaman pääkaupunkiseudulla vietetyn kauden jälkeen. Fanit repivät housunsa viimeistään siinä vaiheessa kun seura ilmoitti hankkineensa Mr.Spinaroundin eli itse Erik Härkösen Sveitsistä. Muita uusia hankintoja on Porin Karhuista Saku Lahtinen sekä Juho Miilunpalo Sveitsistä. Kovin menetys on kun Salban pitkäaikainen johtotähti Miikka Sokka lähti ulkomaille.

Kauppiksen koirapaidat

Salba lähtee tulevaan kauteen piirun verran paremmalla ja leveämmällä rosterilla kuin edellisiin ja vaikuttaa enne kautta varsin mielenkiintoiselta ryhmältä, liekö tämä foorumien asiantuntijoiden luomaa Salbalaisuutta siihen en ota kantaa. Pelillistä muutosta tuskin nähdään ja tulee raumalaiset jälleen pelaamaan ”terrierimäistä”, sääntöjen rajamailla liikkuvaa salibandya. Suurin tulosvastuu sijoittuu jo viimekaudet kovaa jälkeä tehneen Jani Lehtoniemen harteille joskin joukkueen ehdoton ykköspyssy on Janne Hyvönen. Hyökkäys on ehdottamsti Salban vahvuus mutta puolustuksestakin löytyy Joni Rokosa ja Niko Kaerla jotka ovat osoittaneet pärjäävänsä Liigassa. Maalilla vartioi kelpo maalivahti Teemu Kortelainen.

Joko nyt?

Raumalaiset eivät odota joukkueeltaan mitään muuta kuin, että Salba pelaa runkosarjan päätyttyä pudotuspeleissä. Toki joukkueella on siihen nyt paremmat mahdollisuudet kuin koskaan aikaisemmin.

Arvio: Kesän hankintojen myötä ei Salba pääse enää selvänä altavastaajana jokaiseen peliin ja tämä voi tuottaa osittain vaikeuksiakin. Tasaiseen keskikastiin raumalaiset kuuluvat ja playout pelejä ei tällä kertaa jouduta pelaamaan.

 

SPV, Seinäjoki

Seinäjoen Peliveljet ovat jo pitkään kuulunut aivan sarjan kärkijoukkueisiin vaikkakin trendi on vuosi vuodelta ollut laskeva. Viime kauden ennakoissa ei Seinäjokilaisille annettu suuria mahdollisuuksia kärkeen mutta niin vain Tommy Koposen suojatit ripustivat pronssiset mitalit kaulaansa kauden päätteeksi.

Takana kova kesä

SPV ei suuria muutoksia viime kauden kokoonpanoon joudu tekemään ja jo pitkään samalla pelaajarungolla operoinut joukkue on sama vanha SPV tulevallakin kaudella. Ainoat mainittavat muutokset tapahtuivat kun Teppo Mäkelä lopetti hienon pelaajauransa ja Joona Kukko palasi takaisn Vaasaan D1variin. Uusia kasvoja Seinäjoelle saatiin Oulusta Joni-Arttu Siepin muodossa. Peliveljet ovat tunnettuja kovina harjoittelijoina, nimen omaan fyysisellä puolella ja ovat testien mukaan rautaisessa kunnossa jälleen joskin joukkueen pelityyli kovaa kuntoa vaatiikin.

Vieläkö konkarit jaksaa?

SPV tuskin jokerikortteja hihastaan vetää sillä pääluotsi Koponen ei hevillä luovu omasta pelikirjastaan. Suuressa roolissa tulee jälleen kerran olemaan Mikko Kohonen, Sami Koski sekä ehjän kauden pelatessaan pistepörssin kärkisijoista taisteleva Jari Hankkio. Puolustuspäästä huolta pitää laadukas ykköspari Jyrki Holopainen rinnallaan Matias Veikkola. Hyvä kahdensuunnan sentteri ja joukkueen kapteeni Ville Kuusela pitää huolen, että irtopallot hakataan vastustajan päädyssä maaliverkkoon ja omassa päädyssä päätyverkkoon. Ykköstorjujana jatkaa Julius Kivimäki ja hänen parhaakseen toivomme, ettei yksikään peli veny rangaistuslaukauksille asti.

Arvio: Joukkue koittaa viimeiseen asti vältellä nuorennusleikkausta ja jo viime kaudella epäiltiin kokenutta kaartia. Koponen kuitenkin luottaa omiin hevosiinsa ja vastuusta on kiitetty hyvällä prosentilla. SPV lähtee kauteen suurena mitalisuosikkina, mutta aivan päätyyn asti ei taida joukkueella kuitenkaan riittää.

 

Steelers, Hämeenlinna

Sarjapaikkansa edelliskaudella kabinetin kautta saanut Hämeenlinnalaisryhmä lynkattiin ennen viime kautta varmaksi putoajaksi, mutta miten kävikään? Teräsmiehet näyttivät, että myös Hämeessa osataan ja huiman loppukauden siivittämänä jäi joukkue vain kahden pisteen päähän pudotuspelipaikasta päätyen runkosarjan sijalle 10.

Siirtoikkunan voittaja

Steelers on vahvistunut viime kaudesta huimasti ja uusia sopimuksia neuvoteltiin peräti kahdeksalle uudelle pelaajalle. Kotiin palasivat Jarno Mäkinen, Julius Aaltonen, Markus Sipronen sekä yksi siirtomarkkinoiden kuumimmista nimistä Ville Lastikka. Iso peukku joukkueen managerin suuntaan sillä Lastikan perässä olivat monet muut isommatkin seurat. Steelers tyhjensi paikallisvastustaja Lasbin lähes täydellisesti kun vielä Heikki Hätönen, Elmeri Saukkonen ja Pasi Järvinen vaihtoivat Steelersin puolelle. Lisää hyökkäysvoimaa saatiin myös Indiansista Antti Aarnion mukana.

Avaimet omissa käsissä

Steelers lähtee kauteen todella kilpailukykyisellä ryhmällä ja mikä tärkeintä, vuoden liigakokemusta vanhempana. Se saa jalkeille todella vahvat kaksi kentällistä ja tulosta odotetaan viime kaudella tuhoja tehneeltä kaksikolta Iiro Nurminen ja Nico Jonaeson. Joukkue on alati vaarallinen erikoistilanteissa ja varsinkin joukkueen ylivoimalta voidaan odottaa kovaa jälkeä. Rightin puolen Teemu Metsälä ja Samuli Grönfors pitävät huolen, että palloa toimitetaan maalille myös vasemmalta laidalta. Harjoitusotteluissa kovaa jälkeä tehnyt Timo Johansson on myös tottunut ratkaisemaan otteluita. Päävalmentaja Sihvosella onkin sinänsä varaa mistä valita mutta myös ongelma miten pitää jokainen tyytyväisenä?

Teräs taipuu, ei murru

Hämeenlinnalaiset lähtevät kauteen kovilla odotuksilla, miten suhkot muoren joukkueen kasetti kestää kun otteluihin lähdetään selkeinä ennakkosuosikkeina? Hyökkäys on Steelersin selvä vahvuus mutta saako valmennus joukkueen puolustamaan yhtä kurinalaisesti kuin hyökkäämään sillä harjoitusotteluissa oli pientä hyökkääjien kellumista havaittavissa. Maalilla jatkaa Tomi Aaltonen joka oli yksi syy Steelersin menestykseen viime vuonna ja tulee olemaan isossa roolissa myös tulevalla kaudella. Kapteenina ja Aaltosen lisäksi puolustuksen yhtenä tärkeimmistä pelaajista toimii Jere Liljenbäck.

Arvio: Kaiken loksahtaessa kohdalleen on Steelers varsin potentiaalinen joukkue taistelemaan jopa kotiedusta. Hyökkäys on todella vahva, mutta sarjassa korostuu myös puolustuksen merkitys ja sillä saralla hämeenlinnalaisilla on vielä parannettavaa. Pudotuspelit ovat oikeinkin realistinen tavoite.

 

TPS, Turku

TPS on viimekausien aikana vakiinnuttanut itsensä pudotuspeleissä, mutta jokseenkin huonon tuurin myötä Happee on sen jokaisella kerralla tiputtanut ja sama laulu jatkui viime kaudellakin kun Jyväskyläläiset pudottivat turkulaiset avauskierroksella voitoin 4-0.

Tasainen kokoonpano

TPS joutui luopumaan kahdesta elintärkeästä pelaajasta kun Ville Hirvisuo ja Juuso Alin vaihtoivat maisemaa kauden jälkeen. Runkopelaajista muita lähtijöitä olivat Janne Jaanus, Ville Laine, Toni Läntinen sekä Topi Kanervisto. Uusia pelaajia hankittiin mm. Oulusta Juho Sorri ja Olli Kinnunen, Raumalta Joni Peltola sekä Yannick Jaunin Sveitsistä. Myös viime kaudenlla A-junnujen SM kultaa voittaneita omia junioreita on mukavasti nostettu edustusjoukkueen mukaan.

Kontrolloitua peliä

TPS perustaa pelinsä vahvaan puolustuspelaamiseen eikä turkulaisten peleissä yleensä ravata päädystä päätyyn. Valmentajan vaihdoksen myötä on TPS:ltä lupa odottaa hyökkäävämpää ja agressiivisempaa peliä, mutta koko pelikirjaansa se ei tule muuttamaan ja pelit ovat todennäköisesti jatkossakin vähämaalisia vääntöjä. Hirvisuon ja Alinin menetys varmasti tuntuu, mutta Oulun kaksikolta on lupa odottaa paljon eikä TPS lukeudu siirtoikkunan suurimpiin häviäjiin. Joukkueen ehdottomat tähdet löytyvät puolustuksesta kun maajoukkue maalivahti Pyry Luukkonen koppaa palloja ja myöskin Suomipaitaa kantanut puolustaja Lauri Stenfors siivoaa maalinedustaa. Hyökkäyspäässä uusien kiinnitysten lisäksi tehot jakautuvat pääosin kolmikolle Eero Jalo, Jani Hyytiäinen, Jaakko Hautamäki.

Arvio: TPS omaa hyvät mahdollisuudet tulevalla kaudella jopa ihan mitalitaisteluun jos se vain pystyy välttämään Happeen kohtaamisen ensimmäisellä pudotuspelikierroksella. Maailman kovin salibandyfani Tero Töyrylä pitää huolen ettei Turussa ole pelien aikana hiljaista!

 

Indians, Espoo

Ehkä jopa viime kauden kovin yllättäjä nähtiin kun haasteellisista asetelmista kauteen lähtenyt Heimo pelasi itsensä pudotuspeleihin runkosarjan 8. sijalta. Inkkarilauma oli ainut joukkue joka pystyi playoffsesissa voittamaan Classicin häviten tälle kuitenkin ensimmäisellä kierroksella voitoin 4-1.

Maltillinen muutos

Indians ei siirtoikkunan aikana vahvistunut eikä oikeastaan heikentynytkään. Ja nimekkäin lähtijä on maajoukkueessakin debytoinut Miska Mäkinen, joka palasi takaisin EräViikinkeihin. Mäkisen lisäksi Antti Aarnio vaihtoi maisemaa siirtyen Hämeenlinnaan Steelersin väreihin. Uusia kasvoja joukkueeseen saatiin kun Turun Palloseuran Janne Jaanus sekä D1varsiisa ÅIF edustanut Teemu Karesniemi liittyivät joukkueen vahvuuteen. Heimo vaihtoi myös valmentajaakin Mikko Laurikaisen korvatessa Stefan Korhosen.

Nuoret isossa roolissa

Indians on tottunut operoimaan sangen nuorella ja taitavalla kokoonpanolla ja sitä se myös on tulevallakin kaudella. Joukkueen ehdoton ykköspelaaja on maajoukkueessa esiintynyt Valtteri Kainulainen. Kainulaisen ohella tulosta tekee Heimon toinen maajoukkuepeleissä esiintynyt, isokokoinen Aaro Astala, jolla myös taitoa riittää. Nuori Heikki Iiskola lukeutuu myös Indiansin kärkipelaajiin ja näyttää siltä ettei hyökkäyspelaamisen pitäisi olla joukkueelle ongelma. Viime kaudella tiukkaa puolustuspeliä pelannut joukkue jatkaa samalla rungolla myös takalinjojen suhteen ja Teemu Venäläinen sekä Lauri Westerholm kuuluvat Indiansin runkopakistoon. Maalinsuulla jatkaa hyviä otteita esittänyt Mikko Kirvesniemi.

Muutosta pelityyliin

Laurikaisen astuessa penkin taakse on lupa odottaa, että Indians aktivoittaa peliään varsinkin puolustuksen suhteen. Onkin mielenkiintoista nähdä miten joukkue istuu uusiin pelitapamuutoksiin. Kokoonpano on edellen aika kapea eikä kärkipelaajien takaa löydy läheskään yhtä laadukkaita pelaajia kuin ehkä vaadittaisiin.

Arvio: Kärkiyksilöt ovat kovia ja varmasti ratkaisevatkin pisteitä Heimon eduksi mutta muuten joukkue on suhkot nimetön kokonaisuus ja varsinkin puolustuksen pitäisi olla laadukkaampi mikäli Indians mielii pudotuspeleihin tulevallakin kaudella.

 

Welhot, Kuopio

Viime kaudella D1varin ansaitusti voittanut ja sitä myötä liigapaikkansa ansainnut Kuopiolaisryhmä lähtee tulevaan kauteen sarjaporrasta ylempänä erittäin haasteellisista olosuhteista eikä Taikureille voi luvata kovinkaan ruusuista kautta.

Heikentynyt pelaajisto

Welhot lähtee kauteen jopa huomattavasti heikommalla kokoonpanolla kuin mitä se oli viime vuonna divarissa. Lähtijöitä siirtoikkunassa oli peräti 11 ja kun joukossa oli mukana joukkueen parhaimmistoon viime kaudet kuuluneet Pauno Kajoksinen ja Mikko Niiva lähti ratkaisuvoimaakin harmittavan paljon. Kuopiolaiset saivat kuitenkin balsamia haavoilleen kun joukkue sai kaksi hyvää vahvistusta maalivahti Petri Leschin ja tulevaisuuden hyökkääjälupaus Eetu Sorvalin liityttyä joukkueen vahvuuteen.

Savolainen salibandy haastaa

Welhojen kokoonpano on siis rehellisesti sanottuna sarjan heikoin joskin muutama mielenkiintoinen pelimies löytyy myös Kuopiosta. Puolusteksen ja joukkueen ehdoton kapelimestari on Iiro Lankinen ja myös hyökkääjä Tuomas Rautiaiselta on lupa odottaa läpimurtoa liigakentille. Myös kapteeni Olli Taskisella on suuri rooli joukkueen hyökkäyksessä. Maalivahdiksi hankittu Lesch on kelpo koppari mutta taitaa hänkin olla tekemättömän paikan edessä. Valmentaja Janne Kainulaisella tuleekin olemaan kuoppainen tie edessä joukkueen perämisessä.

Arvio: Welhoilla on jokaisessa ottelussa vain voitettavaa ja voi se kotikentällään pystyäkin haastamaan muita häntäpään joukkueita. Kokematon ryhmä on kuitenkin lähes mahdottoman tehtävän edessä vaikka suurempiakin yllätyksiä urheilussa ollaan nähty. Kuopiolaisten liigavisiitti jää valitettavasti yhden kauden mittaiseksi.

 

Arvio vielä sarjataulukon muodossa:

 netticasino vedonlyönti

  1. Classic
  2. Happee
  3. SPV
  4. TPS
  5. Erä-Viikingit
  6. Nokia KrP netticasino vedonlyönti
  7. Oilers
  8. Steelers
  9. Salba
  10. Indians
  11. OLS
  12. KooVee
  13. Lasb
  14. Welhot
Tule keskustelemaan pelikohteista myös Veikkausvihjeet & Pitkäveto Facebook-ryhmään! Tarjolla on päivittäin tipsejä eri lajeihin, ja ryhmässä on jo 1500+ jäsentä. Tule voittamaan kimpassa!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *