Kovaa peliä Bostonissa oli aikanaan legendaarisen tv-sarjan nimi ja se oli nimensä arvoinen meno myös tänään Bostonissa. Boston Bruins nuiji numerot 5-3 taululle jo ottelun ensimmäisessä erässä ja Pensin maalivahti Casey DeSmith sai väistyä maaliltaan päästettyään viidestä laukauksesta kolme sisään ottelun avauserässä. Ilman Patrice Bergeronia pelannut Boston ei piitannut tippaakaan tärkeimmän pelaajansa poissaolosta, vaan David Krejci teki tänään hattutempun ja Pasternak säesti mukavasti ampuen 2+1 taululle omalta tontiltaan. Myös muu Bostonin joukkue oli tänään niin paljon etevämpi Penguinsin lahjakasta mestarijoukkuetta, että mitään ei jäänyt seliteltäväksi. Penguinsilta petti niin puolustuspelaaminen, kuin maalivahtipelikin totaalisesti. Myös Riely Nash paikkasi hienosti Bergeronin jättämää aukkoa Bostonin keskustassa. Nash syötti tänään kaksi bostonin maaleista, kun puolestaan kaimansa Rick Nash iski 1+1. Rick Nash tuokin hienoa kahdensuunnan pelaamista lisää Bostonin jo ennestään hienosti puolustavaan joukkueeseen. Rick Nash saattaa olla Bostonin pudotuspeliunelmaan yksi ratkaiseva tekijä tälle kaudelle ja Rangersin kanssa tehtyä kauppaa voidaan jo nyt pitää erittäin onnistuneena palasena.

Boston Bruins voitti tänään peräti 8-4 lopulta ja ottelun parhaana pelaajana palkittiin juurikin David Krejci kolmella maalillaan. Penguinsin Derrick Brassardilta jäädään ainakin odottamaan tämän iltaista parempia otteita, sillä Penguinsin keskushyökkääjäksi hankittu centeri ei tänään ihmeempiä esittänyt. Mies säily sentään +1 saldolla, kun puolestaan puolustaja Oleksiakin murheellinen -3 saldo antaa odottaa myös parempaa. Mielenkiintoista nähdä aloittaako Penguins seuraavan ottelun DeSmithillä vai Jarryllä, sillä aivotärähdyksen takia sivussa olevaa Murraytä on turha odottaa hallitsevan mestarin maalille vielä pitkään, pitkään aikaan.

Tule keskustelemaan pelikohteista myös Veikkausvihjeet & Pitkäveto Facebook-ryhmään! Tarjolla on päivittäin tipsejä eri lajeihin, ja ryhmässä on jo 1500+ jäsentä. Tule voittamaan kimpassa!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *