Calgary Flames teki yöllä suomen aikaa oman franchise recordinsa, ottaessaan kymmenennen perättäisen voittonsa, saavuttaen toista kertaa organisaation historian aikana moisen voittokulun. Viimeksi vuonna 1978 nähtiin Calgaryn viimeksi voittavan näin monta ottelua perätysten putkeen. Kris Versteegin rangaistuslaukausmaali tuotti tulosta ja Flames jatkaa pudotuspelipaikan vahvasti hallussa pitämistään. Pittsburgh pelasi totuttua taitopeliään ja antoi mahdollisimman kovan vastuksen, ollen myös erinomaisessa vireessä, mutta edes Crosbyn ja Malkinin maalit ja panos eivät tällä kertaa riittäneet.

Valmentaja Glen Gulutzania Flamesin penkin takana kritisoitiin yhdessä vaiheessa kautta rajuin sanan säkein, mutta miehen antama kritiikki parisen kuukautta sitten omille pelaajilleen olikin se, joka sparklasi ratkaisevana tekijänä muutoksen liekkiä. Flames on pelannut aivan eri näköistä jääkiekkoa, kuin mitä alkukaudesta. Se taklaa, pelaa tilanteet loppuun asti ja myös maalivahdit Chad Johnson ja eritoten Brian Elliott ovat parantaneet huimasti otteitaan. Elliott hankittiin Calgaryyn nimenomaan täyttämään kovien menneiden vuosien maalivahtien luistimia ja nyt hän vastaa huutoon pyydettyyn. Muunmuassa Kiprusoff ja Mike Vernon ovat varmasti monien suomalaiskannattajien mieliin painuneet pysyviin uniin asti. Vähätellä ei voi myös Johnny ”Hockey” Gaudreaun pelin parantumista, sillä alkukaudesta kaveri hyysäili ja teki sitä mikä on pahinta mitä jääkiekkoilija kentällä voi tehdä: Hän oli pelaavinaan. Gaudreau on paluunsa jälkeen luistellut ja tulittanut viime kauden tapaan, mikä lupaa erittäin hyvää Calgaryn tulevaisuutta ajatellen.

 

[bonustable num=5 type=’Sportsbook’ orderby=’_as_rating’ ]
Tule keskustelemaan pelikohteista myös Veikkausvihjeet & Pitkäveto Facebook-ryhmään! Tarjolla on päivittäin tipsejä eri lajeihin, ja ryhmässä on jo 1500+ jäsentä. Tule voittamaan kimpassa!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *