Washingtonissa nähtiin taitomaalien näytelmä. Jos ei sattunut näkemään illan Capitals – Bruins ottelua, kannattaa kaivaa highlight reel oitis näkyviin, sillä taidolla ei ollut rajaa tänäkään yönä. Bruins pisti kampoihin viimeisiin minuutteihin asti, mutta capitals iski ottelussa kovalla prosentilla. Harvoin tulee käytettyä sanaa vimmainen (Martin Scorsesen ohjaaman elokuvan Taksikuski) lisäksi, mutta Alex Ovechkinin rannelaukausmaali ansaitsee ”vimmaisen” maininnan. Rask jäi vaille mahdollisuuksia, kun capitals takoi ylivoimalla tarvittavaa kaulaa. Myös Marchand – Bergeron duo oli pelipäällä ja Marchand hakikin hattutemppua kovalla sykkeellä, jääden kuitenkin kahteen osumaan. Marchand pelasi bostonin pelaajista näkyvimmän ottelun kaikin puolin, sääntöjen rajamailla kiitävien otteiden totutusti säestämänä.

Bergeron sivuun pelin lopussa

Boston saattoi kokea kovan kolauksen hyökkäyskalustoonsa, sillä joukkueen tukipilari Patrice Bergeron sai kovan lyöntilaukaukauksen polvensa tienoille ottelun kolmannen erän alussa, palaten uskomatonta kyllä vielä yhteen vaihtoon. Bergeron kuitenkin vedettiin lopulta viisaasti kokonaan sivuun, capitalsin iskettyä 5-2 maalin. Saa nähdä mikä on Bergeronin tilanne kun viikko etenee ja tilaansa tulee konfirmaatiota. Menetys olisi Bostonille äärimmäisen suuri, sillä Bergeron on viime aikoina saanut myös tehot kohdilleen (viimeisen 14 päivän aikana 3+4 tehot) pelaten tuttua iron man kiekkoa illasta toiseen. Liigan parhaan aloittajan ja selke voittajan menettäminen pidemmäksi aikaa olisi kenties playoff haaveet tuhoavaa laatua.

Capitals vei ottelun ansaitusti lopulta numeroin 5-3, vahvistaen paikkaansa idän kärjessä.

[bonustable num=10 type=’Sportsbook’ orderby=’_as_rating’ ]
Tule keskustelemaan pelikohteista myös Veikkausvihjeet & Pitkäveto Facebook-ryhmään! Tarjolla on päivittäin tipsejä eri lajeihin, ja ryhmässä on jo 1500+ jäsentä. Tule voittamaan kimpassa!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *