Mobilebet tarjous!

Toronto Maple Leafs jatkoi siitä, mihin se viime yönä jäi. Voittolinjalla, voittavaa jääkiekkoa. Patrick Marleau oli illan juhlakalu, hän pelasi 18. pelaajana maailmassa 1500.n nhl ottelunsa. Mahtava saavutus kokeneelta entiseltä San Jose Sharks kapteenilta. Yleisö osoittikin ottelun alussa seisaaltaan suosiotaan Marleaulle.

Kun kiekko putosi jäähän, oli tänäänkin selvät sävelet: Toronto Maple Leafs otti taitokontrollin ottelussa ja piti kiekkoa ajoittain näytöstyyliin. Ensimmäiset seitsemän peliminuuttia Detroit oli niin pahasti vieraana ACC:ssä, että heikompaa katsojaa hirvitti. Maple Leafs iski kahdella ensimmäisellä pelin laukauksellaan, kiekon molemmilla kerroilla ohi Howardin. Kadri ja Hyman osuivat Torontolle ja Zetterbergin onnistui myös lopulta yllättää McElhinney Toronton maalilla, kun ottelua oli pelattu 12:10. Tuossa kohtaa peliä Detroit pääsi peliin mukaan vielä edes hetkeksi aikaa, sillä Torontolle sattui paljon kiekon menetyksiä ja harhasyöttöjä. Peräti (8) ensimmäisiin 15 minuuttiin. Auston Matthews siirsi kuitenkin Toronton jälleen johtoon turvallisesti 3-1, tarkalla laukauksellaan, jonka jälkeen Howard otettiin vaihtoon kokonaan. Ilta jatkui kuitenkin karmaisevalla tavalla Mrazekinkin kohdalla, joka joutui antautumaan välittömästi torjumatta kertaakaan, kun Connor Brown, viime ottelun ratkaisija osui hetkessä siirtäen Toronton jo 4-1 johtoon.

2 ja 3.erä

Toisessa erässä Toronto otti jälleen kiekkokontrollin ja vyörytti ensimmäiset minuuttit peliä kokoajan vastustamattomasti Mrazekin maalille, mutta tässä erässä Detroit pääsi iskemään maalit. Tatar ja Ericsson toivat Detroitin jo maalin päähän, kunnes Morgan Rielly siirsi Toronton jälleen kahden maalin päähän, tehden kauden avausmaalinsa ylivoimalla.

Viimeisessä erässä Toronto pelasi fiksummin kuin viime yönä. Tänään se sai kiekot päätyyn ja peliä myös Mrazekin maalille vielä johtoasemassakin, pelaten myös erittäin tiivistä ja varmaa puolustuspeliä oman viivan sisällä. Tilaa Detroitin hyökkääjille Toronton alueella ei annettu siimaakaan. McElhinney torjui pari suht pahaa tilannetta 3.erässä, mutta niin hänen kuuluikin back up maalivahtina tänään tehdä. Toronto oli ottelussa kuitenkin paljon parempi joukkue, paremmalla special teams pelaamisella, sekä ehdottomasti tiiviimmällä oman pään paketilla. Tilaa Toronton kotijoukkue, vieraana tänään kanadassa selkeästi pahasti olleen Detroitin pelaajille ei oikeastaan koko iltana antanut. Lopputulos 6-3 kuvastaa ottelun tapahtumia melko täydellisesti. Detroitin joukkue ei vaikuta vahvalta tänä kautena, kuten se ei viime kautenakaan ollut. Taistelu jo pelkän pudotuspelipaikan suhteen tulee olemaan tällä kaudella suuren kiven alla.

 

[bonustable num=5 type=’Sportsbook’ orderby=’_as_rating’ ]

LeoVegas tarjoaa: Talleta 50€ - saat 100€ + 10€ ilmaisvedon!

Haluatko satoja euroja lisää ilmaista pelirahaa? Klikkaa tästä:
Tule keskustelemaan pelikohteista myös Veikkausvihjeet & Pitkäveto Facebook-ryhmään! Tarjolla on päivittäin tipsejä eri lajeihin, ja ryhmässä on jo 1500+ jäsentä. Tule voittamaan kimpassa!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *