James Reimer otti Floridan maalinsuulla vastuun jo 11. kerran perättäin, Roberto Luongon ollessa sivussa edelleen loukkaantuneena. Reimer kohtasi tänään yhtenä maailman parhaista maalivahdeista pidetyn Carey Pricen. Pricen ylimielistä käytöstä tosin jotkin kiekkoilua seuraavat hämmentyneenä usein kommentoivat, sillä miehen haastatteluissa ja toiminnassa muutenkin paistaa usein oman roolin ja arvon korostaminen pahasti. Kiekkoilussa etenkin pelaajien kohdalla tällainen touhu on aina ollut väärää ja puistattavaa. Teknisesti Price on kuitenkin edelleen yksi parhaista maalivahdeista maailmassa.

Ottelu alkoi odotetun tasaisesti ja maalivahdit Price ja Reimer loistivat tonteillaan. Tasaisia torjuntoja ja terävää liikehdintää molemmilta, mutta myös molemmat joukkueet toteuttivat taktista pelikirjaansa täydellisesti. 0-0 ottelun ensimmäisestä erästä oli odotettu välitilanne tänään. Aleksander Barkov kyykytti aloituksissa heti ensimmäisestä erästä lähtien Montrealin smurffeja. Barkov vei peräti 7 aloitusta jo ensimmäisessä erässä. Drouin ja montrealin muut heikot aloittajat eivät pärjänneet Barkoville.

Toisessa erässä nähtiin jo maalikin, kun Panthersin Connor Brickley onnistui vihdoin ohittamaan Pricen. Florida johti myös ansaitusti 1-0, sillä Montrealin sekoitetut ketjut eivät saaneet niin paljon maalipaikkoja aikaan tänään. Ottelussa nähtiin myös vaarallinen polvikontakti, kun Daneault osui yhteen Floridan pelaajan kanssa ja Philip Daneaultille tuomittiin tilanteesta myös 2-minuutin rangaistus. Daneault sai kuitenkin tilanteessa pahemman osuman ja mies ontuikin pahannäköisesti pukukoppiin, pystymättä laittamaan lainkaan painoa toiselle jalalleen. Daneault kuitenkin palasi kuin palasikin otteluun ja montrealin fanit huokaisivat helpotuksesta. Daneault on ollut erittäin tärkeä roolipelaaja tälläkin kaudella Habsille.

Kolmannessa erässä maalivahdit jatkoivat teräviä otteitaan, mutta sitten Floridan Vincent Trochek onnistui upeasti ohittamaan jälleen Pricen. Florida johti 2-0 ja aloitti todellisen lopun taistelun. Se puolusti vimmatusti viimeiseen mieheen ja haastoi kaksinkamppailuissa Montrealin pelaajat erittäin hyvin. Erityisesti Montrealin ketju Hudon- Plekanec – Gallagher oli ajoittain helisemässä. Myös Jonathan Drouinilta odotetaan paljon parempaa, kuin mitä tänään kentällä nähtiin. Aleksander Barkov kyykytti myös hyvin Habs pelaajia, saaden aikaan aloitusvoittojen ohella myös peräti 7 laukausta kohti maalia. James Reimer pelasi tänään aivan upean ottelun, torjuen paremmin kuin virkaveljensä Price ja peräti 35 kertaa Floridan maalilla. Ottelun lopussa Barkov pääsi torstain tapaan yrittämään tyhjään maaliin, mutta tälläkin kertaa ohi. Torstaina mies osui tyhjästä tolppaan. Tämä ei kuitenkaan Reimerin tapaan ottelua dominoitutta Barkovia haitannut tippaakaan, sillä mies oli selkeästi ottelun parhaita pelaajia. Aloitusympyrästä lähtien, 18 voitettua aloitusta ja 7 laukausta kohti maalia kertoo jo tilastoiltaan Barkovin pelaamisesta, mutta erityisesti miehen match up pelaaminen, parhaita montrealin pelaajia vastaan oli hienoa seurattavaa. Barkov oli kaikessa parempi jälleen kerran, kuin vastustajansa toisella puolella rajaa. Florida voitti ottelun ansaitusti 2-0. Reimerin zerogame oli myös täysin ansaittu tänään.

 

[bonustable num=5 type=’Sportsbook’ orderby=’_as_rating’ ]
Tule keskustelemaan pelikohteista myös Veikkausvihjeet & Pitkäveto Facebook-ryhmään! Tarjolla on päivittäin tipsejä eri lajeihin, ja ryhmässä on jo 1500+ jäsentä. Tule voittamaan kimpassa!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *