Toronton Fredrik Andersen ja toinen kivikova, Calgaryn Mike Smith iskivät tänään vastakkain maaleillaan, kun Toronto kohtasi Calgaryn kanadassa. Joukkueet pelasivat tasaisen kamppailun ja maaleja ei juurikaan tässä nähty. Sen verran kovaa klinikkaa vetivät niin Andersen, kuin Mike Smith jälleen kerran maaleillaan. Auston Matthews ei ehkä parhaassa terässään myöskään tänään ollut, mutta sen sijaan Gaudreau, Kadri ja Nylander esimerkiksi väläyttelivät osaamistaan ja taitojaan illan ottelussa.

Ottelu eteni tasaisesti, kunnes ensimmäisessä erässä Mark Giordiano siirsi Calgaryn kuitenkin johtoon 0-1. Tämän jälkeen maalia saatiin odottaa aina toiseen erään, jossa onnistui leafsin Morgan Rielly tasoittaen ottelun 1-1. Kolmannessa erässä Fredrik Andersen joutui venymään useisiin fantastisiin torjuntoihin, sillä Calgary sai paikkoja varsinkin ensimmäisten 15 minuutin aikana. Smith maalillaan joutui torjuntatöihin vasta varsinaisen peliajan lopussa, jossa Toronto kilautti myös tolppaa. Jatkoajalla Andersen torjui muutamankin Calgaryn huikean maalipaikan, mutta maalia ei Flames onnistunut tekemään jatkoajallakaan. Ottelu etenki rangaistuslaukauskilpailuun, jonka ratkaisijaksi nousi lopulta Willian Nylander hienolla maalillaan. Toronto voitti siis lopulta ansaitusti lukemin 2-1. Fredrik Andersen torjui ottelussa lopulta jopa 47 kertaa, joka lähentelee miehen yhden ottelun ennätystä.

Andersen jatkaa tulikuumana maalillaan

Fredrik Andersenin tilastot viimeisiltä 11 ottelulta kertovat korutonta kertomaa siitä, kuin ruhtinaallinen hänen kulkunsa käytännössä tällä hetkellä on.

11 Starttia, 8-2-1 saldo, .953 Torjuntaprosentti, 37 torjuntaa per ottelu, kaksi nollapeliä ja vain 19 päästettyä maalia. Se on raakaa lukemaa se. Andersen on tällä hetkellä Torontolle kiistatonta eliittiä koko liigassa. Joukkueen kantava voima.

 

[bonustable num=5 type=’Sportsbook’ orderby=’_as_rating’ ]
Tule keskustelemaan pelikohteista myös Veikkausvihjeet & Pitkäveto Facebook-ryhmään! Tarjolla on päivittäin tipsejä eri lajeihin, ja ryhmässä on jo 1500+ jäsentä. Tule voittamaan kimpassa!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *