Mikael Granlundille ei löydy tällä hetkellä pysäyttäjää. Mies painaa minnesotan laidalla järkyttävällä teholla illasta toiseen. Tällä kaudella Granlund on ottanut aimoharppauksen eteenpäin ja vakiinnuttanut todennäköisesti paikkansa Wild-miehenä ihan franchise rakennusmielessäkin vuosikausiksi. Kaltaisiaan pelaajia ei osu kohdalle usein. Kuluvalla kaudella Mikko Koivun opeissa luutivan Granlundin puolustuspelaaminen ja kahden suunnan peli on jälleen parantunut ja hänet voi heittää huoletta kentälle lähes tilanteessa kuin tilanteessa. Yleisö nauttii myös näkemästään ja desibelit nousevatkin usein korkeimmilleen juuri Granlundin kantaessa vastuuta kiekko lavassaan.

Vkonloppuna nähtiin melkoinen osoitus Grannyn taidoista ja laukauksesta, kun MG iski hattutempun vancouverin verkkoon lauantaina. Minne asti riittää Minnyn taival tänä keväänä? Joukkue puhaltaa yhteen hiileen ja runko on pysynyt samana jo hyvän tovin aikaa. Bruce Boudreau sopii peräsimeen kuin omena puuhun ja hänen tunnettujen kirosanojeen säestämänä Wild pelaa viikosta toiseen positiivisessa lennossa. Allekirjoittanut ei olisi laisinkaan yllättynyt, jos Minnesota etenisi tänä keväänä stanley cup finaaleihin asti. Heidän joukkueessaan on kaikki palaset suomalaisista lähtien kohdillaan. Jos Mikael Granlundilta kysyttäisiin, niin MM-kisoissa ei takuulla ilmaveiviä tai ketään muitakaan minnesotan sotureita tulla tänä vuonna näkemään.

https://www.youtube.com/watch?v=IOY3rh19r6Y

 

[bonustable num=10 type=’Sportsbook’ orderby=’_as_rating’ ]
Tule keskustelemaan pelikohteista myös Veikkausvihjeet & Pitkäveto Facebook-ryhmään! Tarjolla on päivittäin tipsejä eri lajeihin, ja ryhmässä on jo 1500+ jäsentä. Tule voittamaan kimpassa!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *