Toronto Maple Leafs ja Columbus Blue Jackets ottivat yhteen yön ainoassa NHL-ottelussa. Tortorellan Columbuksella puuttuivat edelleen mm. Dubinsky ja Wennberg kokoonpanosta, kaksi parasta centteriä. Boone Jennerin rooli onkin ollut suuressa näiden loukkaantumisten myötä. Andersen ja Bobrovksy (back to back) tänään ottivat yhteen maaliensa suulla.

Ensimmäinen erä oli tasaista ja kovaa pelaamista. Kaksinkamppailuita, mutta ei maaleja. Andersen ja Bobrovsky pelasivat varmaa maalivahtipeliä.

Toisessa erässä alkoi räpsyä. James Van Riemsdyk vei erinomaisena, liigan yhtenä parhaista maalinedustapelaajista joukkueensa 1-0 johtoon ja samassa erässä upealla laukausellaan William Nylander ohitti jo toistamiseen Bobrovskyn. Columbuksen maalivahdin ei auttanut kuin pyöritellä päätään Nylanderin vastustamattoman laukauksen edessä. Toronto oli paljon parempi pelillisesti toisessa erässä ja johti ottelua ansaitusti.

Ansaitsemisella ei aina merkitystä

Kolmannessa erässä Toronto jatkoi luisteluaan ja teki kaiken oikein. Se vyörytti peliä Columbuksen päätyyn, mutta ei saanut enää kiekkoja ohi Bobron. Sitten iski Nick Folignon ketju Columbukselle. Foligno sai kuin saikin ilmeisesti mailansa väliin kimpoilemaan kiekkoon ja Andersen oli ohitettu. Ainakin maali merkattiin Folignolle, mutta näytti siltä kuin Matthews itse olisi osunut kiekkoon Torontolaisista. Aivan ottelun lopussa toronton puolustus antoi huonon avaussyötön ja Jackets iski. Nuori Dubois tasoitti ottelun yhtäkkiä Jacketsille ja Toronton kotiyleisö oli äimän käkenä: Selkeästi parempi Toronto oli menettänyt johdon. Tortorella juhli tasoitusta villisti Jacketsin penkin takana, sillä joukkueella on ollut vaikeaa viime aikoina. Jatkoajalla molemmat saivat kiekkokontrollia, mutta Jackets iski Kekäläisen Jarmon iloksi jälleen. Vastuttamattomasti maalille ajanut Artemi Panarin osui kiekkoon ensin luistimellaan, mutta välittömästi myös mailallaan ja maali hyväksyttiin. Aina hyvin ruskettuneen John Tortorellan Columbus ryösti pisteet kovalla työnteolla, vaikka Leafs olikin pelillisesti ehdottomasti parempi joukkue tänään. Babcockin Mike ei ollut kovin tyytyväinen ottelun tulokseen, sillä myös hän tunnisti selkeästi joukkueensa paremmuuden tänään. Jääkiekossa kuitenkin ansaitsemisella ei ole mitään tekemistä lopputuloksen kannalta, vaan maalit ja tulos lasketaan. Blue Jackets ja Jarmo lähtivät hyvillä mielin tänään kotiin kanadasta.

 

[bonustable num=5 type=’Sportsbook’ orderby=’_as_rating’ ]
Tule keskustelemaan pelikohteista myös Veikkausvihjeet & Pitkäveto Facebook-ryhmään! Tarjolla on päivittäin tipsejä eri lajeihin, ja ryhmässä on jo 1500+ jäsentä. Tule voittamaan kimpassa!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *