KERROIN

?
0
pv
0
t
0
min
0
s

Kotimainen Veikkausliigakausi on saatu toden teolla käyntiin, ja tänä viikonloppuna pelataan täyteen kolmas kierros (joidenkin joukkueiden osalta jo neljäs). Maarianhaminassa kotijoukkue IFK hakee kauden avausvoittoa sekä avausmaalia.

IFK Mariehamn on vuoden 2016 yllätysmestari, joka palasi viime kaudella takaisin omalle tasolleen sarjan keskikastiin. Joukkuetta on uudistettu talven aikana kovalla kädellä, ja kauden ensimmäisissä otteluissa meno on ollut vielä hieman tahmeaa. Oma osansa on kuitenkin vaikealla otteluohjelmalla.

IFK Mariehamn kohtasi avauskierroksella RoPSin vieraissa, joka on ollut alkukauden yllättäjä todella tiiviillä puolustuksellaan. Toisella kierroksella IFK hävisi HJK:lle 0-1, joka on ylivoimainen vastustaja kenelle tahansa. Ei mikään shokki, että joukkueen hyökkäyspää oli vaikeuksissa.

Vierailija VPS:n viime kausi oli todella kaksijakoinen. Alkukesästä Vepsu haastoi omalaatuisella pelitavallaan jopa HJK:n kärkipaikan, mutta loppukaudesta joukkue romahti täysin. Vastustajat reagoivat Vepsun pelityyliin, mikä näkyi karmaisevalla tavalla tuloksissa. Täksi kaudeksi joukkueen ennuste on alempaan keskikastiin.

VPS kaatoi kauden avauspelissä Interin 2-0, mutta voitti ottelun lähinnä vastustajan virheiden vuoksi. Toisella kierroksella joukkue oli täysin aseeton kotonaan RoPSia vastaan ja hävisi 0-1. Vepsun hyökkäyspää on tällä hetkellä todella kevyen näköinen, kun tärkeät Joonas Vahtera ja Steven Morrissey ovat sivussa.

IFK Mariehamn on astetta laadukkaampi joukkue. Ottelu pelataan keväisellä (lue: pomppuisalla) nurmella, mikä ei todellakaan suosi Vepsua. IFK:lla on loistava sauma tehdä kauden avausmaali ja ottaa samalla kauden avausvoitto heikkoa vierailijaa vastaan. IFK Mariehamn 2,38 kertoimella ilta (todennäköisyysarvio 48%) maistuu oikein hyvin. Jos tasapeli pelottaa, voit poimia myös IFK DNB kertoimella 1,65 (todennäköisyysarvio 66%).

Tule keskustelemaan pelikohteista myös Veikkausvihjeet & Pitkäveto Facebook-ryhmään! Tarjolla on päivittäin tipsejä eri lajeihin, ja ryhmässä on jo 1500+ jäsentä. Tule voittamaan kimpassa!