Tappara ranking 1.

Tapparalla on alla perättäisiä finaalipaikkoja jo peräti 5, eikä mitkään ennusmerkit anna osviittaa siitä, etteikö Tappara keväällä jälleen kanada-maljasta pelaisi. Kolmas perättäinen mestaruus siintää varmasti myös Tapolan joukkueen peräsimessä korvanneen Jukka Rautakorven mielessä, jonka finaalisaldo on itseasiassa hyvin murheellinen. Ainostaan kerran Rautakorpi on päässyt valmentajan urallaan juhlistamaan mestaruutta ja peräti viidesti juhlat ovat alkaneet vastapuolen kopissa.

Puolustus EHT-tasoa

Tapparan puolustus on kuin suoraan EHT-turnauksesta. Kiekollista taitoa on vaikka kuinka ja kovuuttakin saatiin Kalpassa viime kaudella huiman harppauksen tehneen Niko Mikkolan muodossa. Maalilla selkeä ykkönen on Dominik Hrachovina, joka on todistanut jo olevansa liigan eliittiä. Rautakorven aiemmat muuvit huomioiden lienee vain todennäköistä, että maalivahtiosastoa vahvistetaan vielä kauden aikana kokeneella vahdilla kevään pelejä ajatellen. Jos Hrachovina loukkaantuisi vaikkapa kesken playoffien voisi Tappara syyttää vain ja ainoastaan itseään tumpeloinnista jättäessään kakkosvahdin paikan liigatasolla kokemattoman Heljankon varaan.

Hyökkäyksessä uusia ykköstähtiä ja laajuutta vaikka toisille jakaa

Äkkiseltään voisi luulla, että joukkueesta poistuneita Haapalaa, Lajusta, Savinaista ja Repoa ei yksinkertaisesti voi korvata, mutta korvaajat ovat jokseenkin takuuvarmoja hankintoja ilman ainuttakaan arpaa. Kun vielä seuraan jääneet ovat jälleen yhden mestaruuden verran rutinoituneempia, niin sen suurempia ongelmia on vaikea keksiä. Kuusela on taas lähellä liigan parhaan hyökkääjän pystiä saatuaan harjoitella tutuissa ympyröissä viime vuotisen Amurin (harha)retken jälkeen. Kaksikko Kärki-Ojamäki eivät lopulta nousseet Ässissä niin pinnalle mitä odotettiin, mutta trendinä on puhjeta kukkaan Tampereella, joten sitä odotellessa. Tomas Zaborsky palasi jälleen Suomeen ja rikkonaisen Brynäsissä vietetyn kauden jälkeen joukkue saa hänestä yhden täsmäaseen lisää. Matti Järvisellä on tasaisen hyviä kausia useampi takana Saipassa ja hänelläkin on Ässä-kaksikon tavoin nyt tilaisuus näyttää osaamistaan hieman suuremmissa ympyröissä. Viimeisimpänä joskin hieman yllättävänä signauksena Tampereelle haettiin Tyler Redenbach. Jos jossain Tappara toiselle liigajoukkueelle ennakkoon häviää se tekee sen juurikin sentteriosastolla, joten menköön tämäkin hankinta läpi. Mies on tasonsa liigatasolla todistanut ja tuo variaatiota peluutukseen.

Rautakorven pelikirja päivittyy

Tämän hetken trendi liigassa on likimain kaikilla joukkueille nopeuttaa peliään. Harjoituspelien perusteella tähän pyrkii myös Tappara. Käsissä olevalla materiaalilla näin tuleekin tehdä, peliä voidaan dominoida parhaimmillaan tavalla, jolla pahimmat vastustajat pyrkivät horjuttamaan Tapparaa. Varsinkin alkukaudesta tämä tullee näkymään nousseina maalimäärinä molemmissa päissä kenttää ja over-haut lienevätkin alkukaudesta kannattavin pelivalinta vetoa lyöville.

Tuplamestaruus hakusessa

Tapparan yksi selkeä tavoite alkavalle kaudelle on voittaa CHL-mestaruus ja jo nyt sen peli on muiden liigaseurojen näkökantilta pelottavan hyvässä kunnossa CHL:n alkusarjan ja harjoituspelien perusteella. Notkahdus liigan osalta saattaa tulla kauden aikana europelien viedessä ykkösprioriteetin, varsinkin jos sarjajohto on selkeä. Joukkue itsessään ja kaikki sen yksilöt lienevät hyvin sitoutuneita kovien tavoitteiden edessä, joten joidenkin pelaajien tyytymättömyys omaan rooliinsa ei ole suuri uhkakuva sekään. Tappara on kauttaaltaan äärimmäisen vahva ja lähtee selkeänä mestarisuosikkina kauteen.

Tule keskustelemaan pelikohteista myös Veikkausvihjeet & Pitkäveto Facebook-ryhmään! Tarjolla on päivittäin tipsejä eri lajeihin, ja ryhmässä on jo 1500+ jäsentä. Tule voittamaan kimpassa!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *