Ilves ranking 10.-12.
Heti Kalpan jälkeen viime kauden positiivisin yllättäjä Ilves oli äärimmäisen lähellä tiputtaa materiaaliltaan ylivertaisen Tapparan ulos välierävaiheessa. Peli kulki jo ennen tosipelejä mallikkaasti ja playoff-paikka oli siten ansaittu. Kuntopiikki ajoittui Karri Kiven opeilla juuri oikeille hetkille.
Eturivin pakit uudistuvat
Ilves menetti takalinjoiltaan useita pelaajia ja eritoten Veli-Matti Vittasmäen siirtyminen Tapparaan oli paha menetys. Vaikka hankinnoissa oltiinkin suhteellisen maltillisella linjalla liikkeellä, niin hinta-laatusuhteeltaan haut lienee kovaa valuuttaa. Laadukkaammissa joukkueissa aiemmin puolustanut Juuso Pulli saa Ilveksessä tilaisuutensa ja tuskin jättää sitä käyttämättä. Porissa paikalleen urakehityksensä kanssa polkemaan jäänyt Kivelle osin tuttukin Valtteri Viljanen saa niinikään mahdollisuuden ja maiseman vaihtaminen tekee varmasti hyvää. Puolustuksen mielenkiintoisimpana hankintana voidaan kuitenkin pitää Norjan maajoukkueesta tuttua Stefan Espelandia, joka vei viime kaudella Norjan pääsarjan puolustajien pistepörssin nimiinsä tehden hulppeat 52 tehopistettä 45:een peliin. Espelandilla, 28, on mittava ura jo takanaan ja lienee hankintana suhteellisen varma, vaikka vastustajat alkavalla kaudella vähän liukkaampia ovatkin. Oma kasvatti Olli Vainio nousee lopullisesti parrasvaloihin ja täydentää neljän eniten pelaavan pakin paikan.
Nuoria lupauksia vaikka muille jakaa
Ilveksessä on iso liuta nuoria hyökkääjiä, jotka väläyttelivät jo viime keväänä osaamistaan. Nyt on käsillä se kausi, kun sieltä voidaan ponnistaa isommallakin joukolla ihan toden teolla liigan parrasvaloihin. Lähinnä Otto Koivula, Juho Liuksiala ja Eemeli Suomi ovat pelaajia, joilta Tampereella odotetaan jo nyt suuria tekoja. Viimeiset kaksi kautta lähes kokonaan loukkaantumisten vuoksi menettänyt Sami Sandell on toipunut pelikuntoon ja hänen toivotaan johtavan nuoria taistelun ilmentymänä. Sandellin oman pelikunnon voidaan odottaa olevan parhaimmillaan luonnollisesti vasta keväällä, kun pelejä saadaan riittävästi ensin alle. Maalivahtejaan Antti Lehtosta ja Markus Ruusua Ilves peluuttanee hyvin tasaisesti. Molemmat ovat nuoria kehityskelpoisia maalivahteja ja tasaisen vahvaa suorittamista on lupa odottaa.
Vedonlyöjien huomioitava Ilveksen potentiaali
Ilveksen puolustuksessa niin Viljasen, Vainion kuin Pullinkin tulisi onnistua huomattavasti merkittävämmässä roolissa, mihin he ovat aiemmin urallaan tottuneet. Kasvuvarasta huolimatta tämä ei voi olla näkymättä virheinä ja sitä kautta puolustusta voidaan pitää ainakin ennakkoon jopa heikohkona, ennen kuin toisin todistetaan. Jos puolustuksen läpilyönnit ovatkin kysymysmerkkejä samaa ei voine sanoa hyökkäyksestä. Nythän se on vielä ”nimetön”, mutta siellä piilee niin suuri potentiaali, että Kiven johdolla se ulosmitataan sieltä kyllä jossain vaiheessa esiin. Joukkueen yhtenäisyyttä on turha epäillä ja playoffeihin päästessään siellä piilee jälleen jymy-yllätys paperilla kovempia vastaan. Joukkueiden väliset erot sijoilla 5-12 eivät ole kovin suuria, joten pieni kokeilu Veikkauksen 50-kertoimiseen mestaruusvetoon saattaa tuntua varsin mukavalta maaliskuun koittaessa.