Rangaistuspotkut kuuluvat oleellisena osana jalkapallo-otteluun. Niitä suoritetaan harvoin, mutta rangaistuspotkujen merkitys ottelun lopputulokselle on valtava johtuen korkeasta maalintekotodennäköisyydestä. Tässä artikkelissa selvitetään, miten rankkareita oikein ammutaan.
Rangaistuspotut eivät ole varmoja maaleja
Jos mennään kysymään Matti Meikäläiseltä, niin jalkapallon rankkarihan on käytännössä varma maali. Itse asiassa myös pelaajien reaktoiden perusteella pilkku on heidän mielestään sama asia kuin maali, sillä sen verran riemukkaasti pelaajat reagoivat, kun tuomari viheltää pilliin ja osoittaa kättään kohti rangaistuspotkupistettä.
Todellisuus kuitenkin on, että jalkapallossa rankkarin onnistumisprosentti on lähellä 75 eli kolme neljästä pilkusta päätyy verkon perukoille. Sen verran suurella osuudella maali tehdään, että maalivahti on tilanteessa paineeton ja itse asiassa se on rankkarin ampuja, jolla on tilanteessa vain hävittävää. Melko usein painetila myös näkyy laukojan elekielessä. Tilanteissa useammin olleet näyttävät rauhallisilta ja he tietävät mitä tekevät.
Kokemattomammat ovat puolestaan epävarmoja ja näyttävät siltä, että tarvitsisivat ennemminkin sijoitusneuvoja. Tässä tapauksessa eToro kokemuksia ei tosin pysty hyödyntämään.
Rangaistuspotkujen sijoittamisesta on tehty tutkimusta ja yhdessä niistä tilastoitiin kaikki EM- sekä MM-kisojen rangaistuspotkukilpailuissa ammutut pilkut. Tällä otoskoolla saadan jo varsin kattava kuva siitä, mihin kohtaan maalia rankkarit lauottiin, mihin suuntaan maalivahti lähti aavistamaan, millä todennäköisyydellä pallot menivät maaliin ja niin edelleen.
Eri sektoreiden suosio
UEFA käyttää tilastoinnissaan tapaa, jossa maali jetaan kahteentoista eri sektoriin. Maali jaetaan neljään pystykkäiseen sekä kolmeen poikittaiseen alueeseen. Mainitsemassani tutkimuksessa mentiin vielä hivenen pidemmälle, sillä tutkumukseen lisättiin vielä viides pystykkäinen sektori. Tämä tehtiin sen vuoksi, että juuri keskelle suuntautuneet laukaukset saatiin tilastoitua selkeämmin.
Tutkimuksessa seurattiin luonnollisesti myös maalivahdin toimia ja eritoten veskarin liikehdintää. Maalivahdin aavistaminen tilastoitiin kolmeen eri kategoriaan eli tekikö maalivahti liikkeen oikealle, vasemmalle vai keskelle.
UEFA:n tilastointitavan mukaan eniten rangaistuspotkuja suunnattiin vasempaan alakulmaan (16,4 prosenttia), toiseksi eniten oikeaan alakulmaan (12,9%). UEFA erittelee myös vetäjän ”jalkaisuuden”. Lukemien perusteella oikea- ja vasenjalkaisten laukojien välillä on eroja, sillä oikealla vetävien eniten suosima paikka on vasemmassa alakulmassa, vasureiden taas oikeassa.
Vasurit ampuvat maalin oikealle puolelle reilut 33 prosenttia vedoistaan, oikeajalkaiset puolestaan vasemmalle puolelle reilut 34 prosenttia. Kokonaisuutena sekä vasempaan että oikeaan yläkulmaan yritetään karvan yli viisi prosenttia vedoista.
Tällainen tutkimustieto on maalivahdille eduksi ja jokaisen kassarin tulisi olla tuloksista tietoinen. Maalivahdille rankkari on armoton paikka, niinpä pienikin etu olisi syytä hyödyntää. Rankkari on myös kova paikka pelivihjeiden peesaajalle, sillä ne ratkaisevat usein vetojen kohtalon!
Toki yksittäisillä pelaajilla on omia preferenssejään, mutta tänä päivänä vastustajat scoutataan hyvin tarkkaan. Näin ollen jokaisesta pelaajasta alkaa olla datapankkia käytettävissä. Useissa futislähetyksissä onkin nähty televisiotuotannon tarjoamaa grafiikkaa siitä, minne tietty pelaaja on esimerkiksi viisi edellistä pilkkuaan ampunut.
Toisen tutkimuksen tarkempi sektorijako paljastaa myös varsin mielenkiintoisen detaljin. Rankkarin laukojat suosivat kulmia, sillä keskisektorille lauotaan jopa harvemmin kuin yksi kymmenestä pilkusta.
Rangaistuspotkujen onnistumisprosentit eri sektoreissa
Edelliset tilastot selvensivät sitä, mihin pilkut keskimäärin suunnataan. Seuraavaksi tarkastellaan sitä, millainen on onnistumisprosentti kuhunkin sektoriin suunnattujen pilkkujen osalta.
Tutkimuksen yllättävä anti on, että keskimmäisen sektorille tähdätyn laukauksen onnistumisprosentti on paras, lähes 88 prosenttia. Tätä selittänee maalivahdin toiminta. Kassarin roolista katsottuna paikallaan pysyminen on henkisesti todella kova valinta, sillä aavistamatta jättäminen saa maalivahdin näyttämään pahimmillaan typerältä.
Keskisektorin jälkeen seuraavaksi parhaimmat onnistumisprosentit löytyvät alakulmista, jonne suunnatut rankkarit ovat tuottaneet keskiarvoa paremmin maaleja. Vasemmalla onnistumisprosentti on 78, oikealla 85. Selvästi huonoiten rankkareissa onnistuttiin, kun laukaus suuntautui keskisektorin vierellä oleviin ”välialueisiin” eli kun veto ei suuntautunut kumpaankaan kulmaan tai keskelle, vaan niiden väliin.
Tutkimuksessa tarkasteltiin vielä erikseen ainoastaan niitä laukauksia, jotka lauottiin kohti maalia. Tällä kriteerillä mitattuna jokainen laukaus, joka kohdistettiin maalin ylimpään poikittaissektoriin eli yläkulmiin ja keskelle ylös, menivät verkon perukoille.
Maalivahtien toiminta rankkareissa
Tarkatellaan sitten vielä maalivahtien toimintaa. Tutkimus paljastaa jopa shokeeraavan tuloksen. Maalivahdit haluavat selkeästi tehdä valinnan ja aavistaa, sillä kassarit jäivät seisomaan keskelle paikoilleen ainostaan kolmen prosentin osuudella. Siis ainoastaan kolme kertaa sadasta. Kuten aiemmin todettiin, rankkareista yksi kymmenestä sijoitettiin kuitenkin keskelle. Toiminnassa on täten selkeä epäsuhta.
Tutkimustuloksen perusteella on aiheellista päätellä, että veräjänvartijat ovat mitä todennäköisemmin päättäneet aavistavansa jompaankumpaa kulmaa kohti, ja että tämä päätös on tehty jo ennen kuin laukoja on lähtenyt liikkeelle.
Kun katsotaan maalivahtien liikkeet oikea- ja vasenjalkaisten laukojien suhteen, niin lähtökohtaisesti näyttää siltä, että maalivahdit tekevät aavistuksensa mieluiten erijalkaisten pelaajien ”lempinurkkiin”. Oikeajalkaisen laukoessa maalivahdit aavistivat vasemmalle yli 52 prosenttia kerroista ja vasurin vetäessä 58 prosenttia liikkeistä suuntautui oikealle.
Parhaiten maalivahdit ottivat kiinni maalin oikealle puolelle suunnattuja vetoja, joista kassarit liimasivat 18,4 prosenttia laukauksista.
Johtopäätökset
Tutkimuksen perusteella tehtävät johtopäätökset ovat melko selvät. Rankkareita tulisi sijoittaa huomattavasti useammin keskelle, koska tulosten valossa keskelle lauottu pallo menee todennäköisimmin maaliin. Tutkimuksessa kartoitettiin toki vain rangaistuspotkukilpailuja.
Itse pelitilanteessa kova keskisektorin kuti tuo kuitenkin myös muuta lisäarvoa. Mikäli maalivahti liikkuu edes hieman, eikä saa palloa liimattua, saadaan iso mahdollisuus reboundille ja sitä kautta jatkomahdollisuudelle tehdä maali, mikäli pallo torjutaan kentälle.
Toki on myös todennäköistä, että jos rankkareita ryhdytään sijoittamaan enenevissä määrin keskisektorille, alkavat myös maalivahdit muokkaamaan omaa toimintaansa. Selvää lienee, että pelaajien pitäisi kyetä muokkaamaan valintojaan huomattavasti enemmän, jotta rankkareista tulisi arvaamattomampia.
Tutkimuksen tulosten perusteella maalivahtien pitäisi pystyä isossa kuvassa malttamaan mielensä paremmin. Jos kerran kolme neljästä pilkusta menee joka tapauksessa maaliin, kannattaa keskilinja ottaa paremmin haltuun. Aloite siirtyy pelaajalle, ja jos laukaus epäonnistuu edes hieman, veräjänvartija pystyy reagoimaan keskilinjalta vähintäänkin ”välikaistoille” asti. Tällöin torjunnan todennäköisyys kasvaa jo merkittävästi.