KERROIN

?
0
pv
0
t
0
min
0
s

Jalkapallon MM-kisojen neljännesvälierät huipentuvat tiistaina, jolloin pelataan viimeiset kaksi ottelua. Myöhäisillan ottelussa nähdään Englannin ja Kolumbian mielenkiintoinen kohtaaminen.

Englannin kisaurakka on edennyt toistaiseksi lähes odotusten mukaisesti. Joukkue kaatoi Tunisian ja Panaman yhteismaalein 9-1, ja kapteeni Harry Kane osui otteluissa yhteensä viisi kertaa. Lohkon päätöspelissä Englanti hävisi Belgialle 1-0, joka oli kenties kisojen tärkein yksittäinen tulos.

Englanti lepuutti kaikkia tähtipelaajiaan ja päätyi tappion ansiosta kaavion helpommalle puolelle. Belgia saa puolestaan vastaansa ennen finaalia todennäköisesti kisojen kaksi kovinta joukkuetta, Brasilian ja Ranskan.

Kolumbian voitti H-lohkon hieman yllättäen, sillä joukkue hävisi avausottelun Japanille punaisen kortin ansiosta. Vuoden 2014 kisojen yllättäjä kokosi kuitenkin rivinsä ja kaatoi Puolan vakuuttavasti maalein 0-3. Viimeisellä kierroksella Kolumbia oli Senegalia heikompi, mutta onnistui voittamaan pelin kulmapotkusta tulleella osumalla 1-0.

Kolumbian suurin ongelma on ollut supertähti Jamesin pelikunto. Neljän vuoden takainen maalikuningas on ollut puolikuntoinen, eikä hän vaikuta olevan täydessä iskussa myöskään Englantia vastaan. Jamesin puuttuminen on valtava ongelma Kolumbian hyökkäyspelille.

Englannista on syytä ymmärtää eräs tärkeä pointti. Vuoden 2018 maajoukkueessa on nimittäin enemmän talenttia kuin pitkään, pitkään aikaan. Kyseessä on energinen ja monipuolinen joukkue, joka on todella vaarallinen suunnanmuutoksissa. Englannin puolustus on myös erittäin laadukas ja pallovarma.

Englannilla on nyt parempi sauma päästä MM-finaaliin kuin vuosikymmeniin. Joukkueen tulevat vastustajat ovat Kolumbian jälkeen joukosta Ruotsi, Sveitsi, Venäjä ja Kroatia. Englanti on suosikki jokaisessa MM-kisojen ottelussaan ennen finaalia, eikä ole suuri altavastaaja myöskään loppuottelussa esim. Ranskaa tai Brasiliaa vastaan.

Englannin finaalipaikalle on tarjolla esim. 4,00 kerroin lta. maksaa puolestaan 7,25 kertoimen Englannin mestaruudesta. Nämä ovat huomattavasti parempia vetoja kuin Englannin pelaaminen varsin matalilla kertoimilla Kolumbiaa vastaan.

Jos Englanti pääsee välieriin tai finaaliin, saat myös halutessasi herkullisen surewin-tilanteen ottamalla vastapelit toiseen suuntaan.

Tule keskustelemaan pelikohteista myös Veikkausvihjeet & Pitkäveto Facebook-ryhmään! Tarjolla on päivittäin tipsejä eri lajeihin, ja ryhmässä on jo 1500+ jäsentä. Tule voittamaan kimpassa!