KERROIN

?
0
pv
0
t
0
min
0
s

MM-kisojen vedonlyöntivihjeet jatkuvat C-lohkolla. Jatkopaikasta kamppailevat vuoden 2016 EM-kisojen finalisti Ranskan lisäksi suht tasainen trio Australia, Peru ja Tanska.

Ranska on ennakkoon lohkon ylivoimainen ykkössuosikki. Didier Deschampsin valmentama joukkue on edelleen varsin nuori, mutta EM-kisoissa finaalin hävinneet talentit ovat nyt kaksi vuotta kokeneempia. Joukkue on uskomattoman laadukas kentän jokaisella osa-alueella. Huippumaalivahti Lloris, kivikova puolustus ja keskikentällä atleettiset Paul Pogba & N’Golo Kante. Kaiken kruunaa kisojen kenties paras hyökkäystrio Kylian Mbappe, Ousmane Dembele sekä Antoine Griezmann.

Lohkon toiseksi vahvin ryhmä näyttäisi ennakkoon olevan Tanska. Joukkueen kirkkaimpana tähtenä tuikkii Christian Eriksen, joka teki 12:sta karsintapelissä 11 maalia. Tanskalla löytyy myös laatua puolustuksesta, jonka viimeisenä lukkona on Valioliigassa pelaava Kasper Schmeichel.

Toisesta jatkopaikasta kisaa tiukasti myös Peru, joka selvisi kisoihin 36 vuoden tauon jälkeen. Peru häviää Tanskalle pelaajamateriaalissa, mutta joukkue pyrkii tasoittamaan eroa tiukasti organisoidulla pelaamisella. Tähtihyökkääjä Paolo Guerrero on myös mukana kisoissa, vaikka kärysi joulukuussa kokaiinin käytöstä.

Lohkojumboksi on tarjolla Australia, jonka karsintaurakka käsitti hämmästyttävät 22 ottelua. Kengurumaa ei ole paljon Tanskaa ja Perua perässä, mutta todennäköisin sijoitus on silti lohkojumbo. Ryhmässä on mukana myös 38-vuotias Tim Cahill, jonka pääpelivoima on edelleen pelote ottelun loppuhetkillä.

Löydät hieman laajemman analyysin sekä podcastin C-lohkosta tästä linkistä: Tutkaparin MM-kisat C-lohkon ennakko.

Poimitaan sitten muutamia lohkovetoja ilta:

Lohkon paras maalintekijä: Antoine Griezmann 2,75 – Kylian Mbappe 7,00 – Christian Eriksen 7,00

Parasta maalintekijää kannattaa veikata tästä kolmikosta. Olivier Giroud ei ole lähtökohtaisesti Ranskan avauksessa, joten hänet on syytä ohittaa. Samoin 8,00 kertoimen saava Perun kärkimies Paolo Guerrero voi hyvinkin löytyä penkiltä. Tanskan maalintekovastuu on vahvasti Eriksenin harteilla, joka pääsee laukomaan myös erikoistilanteet. Listan muut vaihtoehdot ovat niin epätodennäköisiä, ettei niihin kannata koskea. Antoine Griezmann on syystäkin todennäköisin valinta. Jos haluat yrittää hieman isompaa kerrointa, niin poimi Mbappe ja/tai Eriksen lapulle.

Lohkossa viimeiseksi sijoittuva joukkue: Peru 3,20

Kisoihin täpärästi päässyt Peru on hieman Australiaa vahvempi joukkue, mutta ei kuitenkaan paljon. Jos avausmatsi Tanskaa vastaan lähtee käyntiin huonosti, Peru joutuu riskeeraamaan toisella kierroksella Ranskaa vastaan. Tilanne voi olla se, että Peru ja Australia kohtaavat toisensa kolmannella kierroksella nollan pisteen kerhossa. Tässä vaiheessa voittajan ratkaisee asenne, jota voi hyvinkin löytyä ausseilta enemmän. Perun sijoittuminen lohkojumboksi ei ole aivan mahdoton ajatus.

Tule keskustelemaan pelikohteista myös Veikkausvihjeet & Pitkäveto Facebook-ryhmään! Tarjolla on päivittäin tipsejä eri lajeihin, ja ryhmässä on jo 1500+ jäsentä. Tule voittamaan kimpassa!