Unibetin tarjous!

Ottawa Senators teki juuri sen, mikä sen piti. Se vaihtoi pelitapaansa ja taktiikkaansa, kun siirryttiin pelaamaan Kanadaan. Erittäin passiivisesti Pittburghissa kaksi ottelua pelannut Ottawa runnoi heti ensimmäisessä erässä Penguinsin jään rakoon. Se taklasi, karvasi rohkeammin ja nopeammin, kuin aiemmissa peleissään. Kaiken lisäksi kaikki palaset osuivat muutenkin kohdilleen. Matt Hoffmanin ensimmäinen maali avauserässä meni Fleuryn piikkiin pienestä kulmasta jo minuutin pelin jälkeen. Ottawa ei lopettanut tähän vaan se ampui kaikista saamista paikoista ja tulosta syntyi. Methotin, Brassardin ja Smithin maaleilla Senators johti 13min pelin kohdalla jo 4-0. Mike Sullivan otti tässä vaiheessa Fleuryn vaihtoon ja syystä. Marc-Andre ei ollut tänään parhaimmillaan ja jos näissä peleissä on eroa maalivahtipelissä, yleensä paremmin pelaava joukkue voittaa ottelun. Näin kävi myös tänään.

Senators pelasi fiksusti ja tarkasti lopun

4-0 tilanteessa Ottawa alkoi jälleen keskittyä puolustamiseen, mutta tänään se pelasi paremmin keskialueen ja karvauspelinsä. Pittsburgh ei saanut niin paljoa paikkoja ja tilaa, kuin kahdessa ensimmäisessä kohtaamisessa. Ottawa pakotti Pensin ottamaan tänään myös jäähyjä hyvällä kulmapelillään hyökkäyspäässä ja se ajoi rohkeasti maalille koko ottelun ajan. Murraykin Penguins maalilla joutui antautumaan kerran, sillä Kyle Turris siirsi Ottawan jo 5-0 johtoon, kunnes Crosby kavensi loppulukemiksi 3.erässä 5-1. Crosbyn maali oli ylivoimamaali, mutta Senators onnistui hienosti tekemään kaikki maalinsa tänään tasakentällisin.

Senators yllätti tänään Penguinsin selkeästi ensimmäisessä erässä. Se muutti tekemistään ja Pittsburgh ei kyennyt mukautumaan vieraissa yön otteluun. Senators yllätti myös monet katsojat, sillä näin aktiivista peliä se ei ole esittänyt aikoihin, mukaan lukien viimeinen ottelusarja Rangersia vastaan. Senatorsin rivesistä myös Conn Smythe tahdissa jatkava Erik Karlsson pelasi jälleen vahvan pelin. +4 lukemallaan hän johti Senators rivejä kapteenin tavoin.

Ottelusarja jatkuu parin päivän kuluttua ja luvassa on taatusti hienoa jääkiekkoa myös ottelussa numero 4. Nähtäväksi jää miten Penguins tokenee tästä pöllyytyksestä. Uskoisin Mike Sullivanin lähtevän seuraavaan otteluun Matt Murray maalillaan, sillä mies pelasi lopun pelin hyvin. Molempia maalivahteja tarvitaan usein juoksussa Stanley Cupiin ja viime vuonna mestaruuden voittanut nuori Murray saanee nyt tilaisuutensa loistaa jälleen kirkkaimmassa auringossa.

[bonustable num=5 type=’Sportsbook’ orderby=’_as_rating’ ]

Hyödynnä LeoVegasin talletusbonus: 100% / 100€ asti!

Haluatko satoja euroja lisää ilmaista pelirahaa? Klikkaa tästä:
Tule keskustelemaan pelikohteista myös Veikkausvihjeet & Pitkäveto Facebook-ryhmään! Tarjolla on päivittäin tipsejä eri lajeihin, ja ryhmässä on jo 1500+ jäsentä. Tule voittamaan kimpassa!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *