Avaa tili UNIBETILLE ja nappaa Suomen helpoin talletusbonus!
100% / 100€ asti ja kierrätys vain 4x min. 1,40 kertoimella.

Nashville Predators jatkaa Pekka Rinteineen ryntäineen voittokulkuaan NHL:n pudotuspeleissä. Se onnistui kuin onnistuikin nappaan ensimmäisen kiinnityksen ottelusarjassa Anaheimiä vastaan. Kaliforniassa pelattu ottelu eteni jatkoajalle asti, jossa Nashville oli hivenen terävämpi. James Nealin upeaan laukaukseen ja jatkoaikamaaliin päättynyt ottelu oli erittäin tasainen. Ducksillakin oli paikkansa ja se olisi aivan yhtä hyvin voinut tänään voittaa. Rinne oli kuitenkin maalillaan jälleen suomalaiseen maalivahtipeliin perustaen, erittäin hyvä. Rinteellekin jää parannettavaa toki, sillä molemmat Ducks maalit, niin Linholmin laukaus, kuin Silfverbergin rannarikin olisivat eri iltana saattaneet myös tarttua. Silfverbergin maali oli tosin yllättävä ja laadukas laukaus, kuten kyseiseltä pelaajalta on totuttu näkemään tällä kaudella.

Kovaotteisenkin, mutta puhtaan ottelun parasta antia olivat vauhti, taistelutahto ja avainpelaajien taitava pelaaminen. Niin Getzlaf ja Perry Duckseiltä, kuin Nashvillen Subban, Forsberg ja Johansenkin olivat pelipäällä. Vuorovuoron perään joukkueiden taitavimmat pelaajat vyörittivät hyökkäyksiään kohti Gibsonin ja Rinteen vartioimia maaleja, mutta useimmiten molemmat kassarit onnistuivat selvittämään pahimmatkin tilanteet. Nashvillen tarmokas karvauspelaaminen ja organisoitu tappavan tehokas pelitapa saattavat kantaa tässäkin ottelusarjassa pitkälle. Ducksin olisi saatava tasoitettua voitot ilman muuta game kakkosessa, sillä musiikkikaupunkiin siirryttäessä alkavat seuraavat ongelmat: Predators tulee saamaan tukensa yhdestä äänekkäimmistä kotiyleisöistä. Randy Carlylen valmentama Ducks tulleekin sunnuntaina sellaisella voimalla game 2:een, että suosittelen katsojia kotisohvilla pitämään silmät pullollaan ja korvat höröllään. Silloin tulee paukkumaan.

 

[bonustable num=5 type=’Sportsbook’ orderby=’_as_rating’ ]
Nappaa Leovegasilta markkinoiden suurin ilmaisveto!
  • Avausbetsistä 100% ilmaisveto 100€ asti!
  • Betsivalikoima markkinoiden parhaimmmistoa
  • Palkittu & helppokäyttöinen mobiilikasino
Nappaa 100€ ilmaisbetsi
Tule keskustelemaan pelikohteista myös Veikkausvihjeet & Pitkäveto Facebook-ryhmään! Tarjolla on päivittäin tipsejä eri lajeihin, ja ryhmässä on jo 1500+ jäsentä. Tule voittamaan kimpassa!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *