KERROIN

?
0
pv
0
t
0
min
0
s

Salibandyliiga pudotuspelit 6.4

Happee-Nokian KrP

Nokian KrP nappasi ensimmäisessä välieräkohtaamisessa 8-7 jatkoaikavoiton, kun Jere Oksanen iski pallon alivoimalla Jyväskyläläisten verkkoon ajassa 60:05. Tänään Happee lähtee tasoittamaan ottelusarjaa Monnarilla klo 18.30 alkaen.

Happee suoritti Raholassa todellisen hirmunousun kun joukkue nousi neljän maalin takamatkalta tasoihin viimeisellä seitsemällä minuutilla. Lähtökohdat jatkoajallekin oli Happeen kannalta suotuisat, kun Joni Henttosen 5 minuutin jäähyä oli vielä reilusti jäljellä. Pelillisesti Happee oli avausottelussa edellä ja jo pelkästään kohtalaisella viimeistelyllä olisi ensimmäinen täplä matkannut Jyväskylään. Suurinta antia ”Hirvileiristä” antoi puolustuja Jonne Junkkarinen, joka latoi hatullisen KrP-verkkoon. Kapteeni Jami Manninen osui myös kahdesti, mutta Peter Kotilaisen (0+2) kanssa samassa kentässä tehosaldo jäi kaikilla pelajiilla vähintään -3:een. Maalilla Miro Tuomala säästyi rankimmalta pallosateelta, mutta jokainen veto joka tuli maalille asti oli alati vaarallinen. Happee lähtenee otteluun samaisella kokoonpanolla, jolla se avausottelussakin pelasi.

KrP jatkoi loistavia otteitaan eikä Raholan kotitaika vieläkään murtunut. Näädät ovat olleet pitkälti ykkösviisikkonsa varassa, mutta viime ottelussa alemmat kentät vastasivat huutoon ja kolmoskentällinen iski puolet joukkueen osumista, tehosaldon jäädessä jokaisella +3:een. Mikko Laakso iski pallon verkkoon kahdesti ja Emil Eklund säesti kolmella (1+2) tehopisteellä. Vaikkakin Henri Johanssonin johtama viisikko ei päässytkään aivan rällästämään tehoilla, oli se silti nokialaisten ainut kentällinen, joka sai pidempiä pallollisia hyökkäyksiä Happee päätyyn. Avausottelussa maalilla vartioi Antti Kortetmaa, mutta KrP johdon mukaan joukkueen kassarit saavat vuorotella pelivuoroista, joten Santtu Pohjonen saattanee saada starttivuoron tänään.

Happee on kotisalissaan ansaitusti suosikki. Jyväskyläläiset olivat jo keskiviikkona pelillisesti KrP:tä edellä mutta joukkue ei lukuisista paikostaan saanut palloa pussiin. KrP oli selvästi vastaanottavana osapuolena ja iski vastaan kovalla, todella kovalla prosentilla. Maalipaikat avausottelussa oli Happeen hyväksi 25-16, joka kertonee kaiken oleellisen. Happee piti ensimmäisessä puolivälieräsarjassa Tps:n pois vaarallisimmilta sektoreilta ja on oletettavaa, että KrP:nkin tehokkuus tulee sarjan myötä laskemaan. Monnarilla tänään ”hirvirytkettä” ja Happee iskee otteluvoitot tasoihin varsinaisen peliajan puitteissa 57% todennäköisyydellä, jolloin in tarjoama 1,82 kelpaa pieneen peliin!

 

Pelivalinta

Salibandyliiga playoffs 6.4

Happee-Nokian KrP

Happee @1,82

Panos 6/10

Tule keskustelemaan pelikohteista myös Veikkausvihjeet & Pitkäveto Facebook-ryhmään! Tarjolla on päivittäin tipsejä eri lajeihin, ja ryhmässä on jo 1500+ jäsentä. Tule voittamaan kimpassa!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *