Coolbet tarjous

Hiihdon MC Davos: Miesten 15km (V)

H2H Roethe – De Fabiani

Davosissa jatketaan huomenna kilpailuja kun vuorossa ovat vapaan hiihtotavan väliaikalähtökilpailut. Pelattavaa löytyy varsinkin miesten puolelta josta esille nousee kaksintaistelu norjalaisen Sjur Roethen ja Italian Francesco De Fabianin välillä.

Norjan Sjur Roethe on kilpaillut alkutalvesta todella maltillisesti eikä miehellä ole startteja alla kuin vasta kaksi kappaletta joista vain toisessa hiihti maaliin asti. Viime viikonloppuna Lillehammerin yhdistelmäkilpailussa Roethe oli ihan kelpo vauhdissa mutta jätti leikin kesken jo ennen vapaan osuutta. Kuntoaan norjalainen väläytteli kauden avauskisassa Beitostölenissä jossa sijoittui vapaan 15 km kilpailussa hienosti kuudenneksi peittoamalla muunmuossa Martin Johnsrud Sunbyn. Roethe tunnetaan vahvana vapaan hiihtäjänä josta kertoo esim. viime talven kuudes sija Lahden MM-hiihdoissa 50km vapaan kisassa.

De Fabiani väläyttelee taitojaan aina välillä mutta todellinen läpimurto hiihtomaailman tietoisuuteen on jäänyt vielä tekemättä. Erityisesti perinteisen tyylin massastartit ovat italiaanon pravuurimatkoja ja lupauksia paremmasta saatiin jo Lillehammerin yhdistelmäkisassa, jossa mies tuli suksien vaihtoon kärkiletkan kolmantena. Vapaan osuudella mies tippui peräti 15 sijaa ja oli lopputuloksissa 18. Vapaa on selvästi italialaisen heikompi tyyli eikä mies ole juuri väliaikalähtökilpailuissa riemusta kiljunut.

Bookkerit ovat jostain syystä asettaneet De Fabianin kaksintaistelun suosikiksi mitä allekirjoittanut ei todellakaan voi ymmärtää. Roethe pääsee mielimatkalleen ja mieheltä vaaditaan nyt jo näyttöjä mikäli hän haluaa olympialaisissa hiihtää. Vaikka norjalainen on kilpaillut vähän on kunto avauskisan perusteella hyvä. De Fabiani on heikompi vapaalla eikä mies nauti siitä kun joutuu itse pitämään vauhtia yllä. Roethe pesee italialaisen hieman normaalia huonommallakin suorituksella joten 1,95 kerroin kelpaa helposti peleihin mukaan!

 

Pelivalinta

Hiihdon MC Davos: Miesten 15km (V)

H2H Roethe-De Fabiani

Roethe @1,95 Betsson

Panos 8/10

betsson vedonlyönti netticasino


Hyödynnä LeoVegasin talletusbonus: 100% / 100€ asti!

Haluatko satoja euroja lisää ilmaista pelirahaa? Klikkaa tästä:
Tule keskustelemaan pelikohteista myös Veikkausvihjeet & Pitkäveto Facebook-ryhmään! Tarjolla on päivittäin tipsejä eri lajeihin, ja ryhmässä on jo 1500+ jäsentä. Tule voittamaan kimpassa!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *