Unibetin tarjous!

Salibandyliiga 23.9

KooVee – Indians

Päivän toinen vihje laitetaan tulille kun KooVee ja Indians iskevät yhteen Tampereella, uudessa Autocenter Areenessa.

KooVee kävi viikko takaperin kiusaamassa SPV:tä Seinäjoella. Hyvin pelissä mukana olleet tamperelaiset olivat lähellä yllätystä kotijoukkueen kuitenkin vieden ottelun lukemin 5-4. Viime kaudella KooVee kärsi tasaisia tappioita ja sama oravanpyörä tuntuu jatkuvan edelleen. Paljon voidaan odottaa tänäänkin Riku Reunamäeltä, Samuli Salomaalta sekä Perttu Koljoselta jotka koko joukkueen tavoin esiintyivät edukseen viime ottelussakin. Suuria poissaoloja ei pitäisi olla ja maalia vartioinee totuttuun tapaan Arvid Vonk.

Indians avasi kautensa eilen voitolla Nokian KrP:stä lukemin 7-4. Joukkueen suurimpina tähtinä tuikkivat maajoukkueestakin tutut Valtteri Kainulainen sekä Aaro Astala. Voitosta huolimatta Heimon peli ei eilen ollut täysin virheetöntä ja olisi vastustaja paremmalla viimeistelyllä hyvinkin voinut viedä pisteet mukanaan. Avausottelu on aina omanlaisensa, joten synninpäästö voidaan tästä espoolaisille antaa. Indians pääsee ennakkotietojen mukaan myös täydellä kokoonpanolla illan kamppailuun.

Indians ei ole ollut KooVeelle vastustaja helpoimmasta päästä eikä se tule olemaan sitä tänäänkään. Joukkueet ovat materiaaliltaan aikalailla samaa tasoa, toki kärkiyksilöt Indiansilla ovat KooVeen vastaavia edellä ja ratkaisuvoimaa löytyy laajemmin vierailijoilta. Markkina on hyvin vaihteleva ja ennakkosuosikin viitta riippuu hyvin paljon bookkerista. Kaiken kaikkiaan kertoimenlaskijat ovat painottaneet KooVeen hyvää SPV-peliä hieman liian paljon, sillä alkukierrosten SPV ei missään tapauksessa ole oikea mittari verrattavaksi. KooVee pääsee levänneenä otteluun joskin Indianskaan ei joutunut kaikkea eilen kentälle puristamaan ja oletankin, että vierailijoilla jäi hyvä buusti päälle eilisestä ottelusta.

 

Pelivalinta

KooVee-Indians

Indians moneyline (lopullinen voitto) @2,02 Leovegas

Panos 7/10

leovegas logo


Hyödynnä LeoVegasin talletusbonus: 100% / 100€ asti!

Haluatko satoja euroja lisää ilmaista pelirahaa? Klikkaa tästä:
Tule keskustelemaan pelikohteista myös Veikkausvihjeet & Pitkäveto Facebook-ryhmään! Tarjolla on päivittäin tipsejä eri lajeihin, ja ryhmässä on jo 1500+ jäsentä. Tule voittamaan kimpassa!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *