Leganes ja Real Madrid kohtaavat tänään Espanjan La Ligassa. Ottelussa haetaan yllätystulosta, sillä vierailija Real Madrid kärsii loukkaantumisista ja lyhyestä palautumisajasta.

Kotijoukkue Leganes oli viime kaudella yksi sarjan heikoimmista ja vältti täpärästi putoamisen Segunda-tasolle. Tällä kaudella on ollu aivan eri meininki, sillä väkevästi kauden avannut Leganes on ollut keskikastissa alusta asti. Kotijoukkue on parhaillaan hieman alavireinen, sillä takana on neljä voitotonta ottelua. Maaleja ei ole myöskään syntynyt kolmeen peräkkäiseen otteluun.

Vierailija Real Madrid on löytänyt maalivireensä kauden tärkeimmillä hetkillä. Viime viikot ovat olleet aikamoista hulinaa, sillä takana on kolme voittoa maalierolla 13-6. Sunnuntaina Los Galacticos hullutteli peräti kahdeksan maalin ottelun Real Betisin vieraana, joka päättyi lukemin 3-5.

Realin hurjasta menosta huolimatta ottelun paras pelivalinta on Leganesin yllätystulos. Kotijoukkue saa otteluun todella merkittävän lepoedun, sillä sen edellinen peli oli perjantaina. Real pelasi myöhään sunnuntaina, joten palautumisaikaa on ollut vain pari päivää.

Vieraiden riesana ovat myös merkittävät poissaolot: Toni Kroos ja Luka Modric ovat varmasti sivussa. Tämän lisäksi maailman paras vasen laitapakki Marcelo puuttuu illan ottelusta. Kaiken lisäksi päävalmentaja Zidane on vihjaillut jopa Cristiano Ronaldon lepuuttamisesta!

Nostetaan pelivalinnaksi Leganes +1,5 maalin tasoituksella, jolle Pinnacle tarjoilee 1,76 kerrointa (todennäköisyysarvio 64%). Tällä vedolla saat osuman, vaikka Leganes häviäisi ottelun yhdellä maalilla. Rohkeimmat voivat yrittää +0,5 maalin tasoitusta eli 1X-vetoa ille 3,05 kertoimella (todennäköisyysarvio 36%).

 

Tule keskustelemaan pelikohteista myös Veikkausvihjeet & Pitkäveto Facebook-ryhmään!

 

[bonustable num=5 type=’Sportsbook’ orderby=’_as_rating’ ]

Image by uggboy (https://www.flickr.com/photos/uggboy/4170259823/) [CC BY 2.0], via Wikimedia Commons

Tule keskustelemaan pelikohteista myös Veikkausvihjeet & Pitkäveto Facebook-ryhmään! Tarjolla on päivittäin tipsejä eri lajeihin, ja ryhmässä on jo 1500+ jäsentä. Tule voittamaan kimpassa!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *