Eurooppa Liiga

 

Manchester Utd vs FK Rostov

 

Red Devils pelasi Venäjällä viikko sitten 1-1 tasapelin ja lähtee illan kamppailuun varsin mukavista asetelmasta. Eurooppa Liigan voitto alkaa olemaan Mourinholle viimeinen mahdollisuus raivata suoraan tie ensi kaudeksi Mestarien liigaan sillä Valioliigan kärkikolmikko menee menojaan. Manchester Utd on asetettu ennakkoon suureksi suosikiksi otteluun ja onkin todennäköistä että Zlatan ja kumppanit etenevät 8 parhaan joukkoon.

Rostov oli edellisessä ottelussa hyvin hengessä mukana ja Aleksandr Bukharovin 1-1 tasoitus 53 peliminuutilla jäi ottelun lopputulokseksi. Tilastollisesti ottelu oli tasainen mutta Rostovin kotietu sekä todella huonossa kunnossa oleva kenttä toi selkeästi etua kotijoukkueelle. Tänään tilanne on toinen kun ollaan Old Traffordilla, uskomme että vieraat joutuvat kovan paineen alle sekä tulevat rikkomaan peliä paljon.

 

Edellinen ottelu sisälsi 6 varoitusta joista 4 osoitettiin kotijoukkueelle. Tänään päätuomari rooliin on valikoitunut Liettualainen Gediminas Mažeika jolla on 6 Eurooppa Liiga ottelua alla joissa käsi on käynyt rintataskulla 34 kertaa (33 keltaista ja 1 punainen). Lähdetään tähän otteluun varoitusta kautta ja mielestämme linja yli 5 korttia on mainio pelikohde otteluun. Tasan 5 varoituksen saamme vielä rahat takaisin!!

 

Manchester Utd vs FK Rostov

 

Asian Total Cards

 

Over 5.0 @ 1,900 Bet 365 3/10

Tule keskustelemaan pelikohteista myös Veikkausvihjeet & Pitkäveto Facebook-ryhmään! Tarjolla on päivittäin tipsejä eri lajeihin, ja ryhmässä on jo 1500+ jäsentä. Tule voittamaan kimpassa!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *