Englannin EFL-Cup (Carabao Cup)

Stoke City – Rochdale, klo 22:00

Pelivalinta: Kotijoukkue tekee maalin molemmilla puoliajoilla

Kerroin: 2,00 @

Panostussuositus: 7/10

– Stoke-käskyttäjä Mark Hughes on julkisesti ilmoittanut lähtevänsä tähän otteluun vahvalla kokoonpanolla ja pidempään kyseisen miehen liikkeitä seuranneet tietänevätkin hänen ottavan jokaisen ottelun yhtä vakavasti. Toki Stoken kokoonpanossa muutamia muutoksia lienee esiintyy, mutta tälle kaudelle joukkueeseen on saatu sen verran leveyttä rinkiin, että avauksessa voidaan nähdä esimerkiksi nimet Bojan Krkic, Peter Crouch, Saido Berahino ja Glen Johnson, joista kukaan ei joukkueen viimeisimmässä ottelussa Arsenalia vastaan avauskokoonpanoon asti päässyt.

Hieman tehoja Stokelta syö keskikenttäpelaaja/laitalinkki Xherdan Shaqirin loukkaantuminen. Kuitenkin jo ilmenneiden kokoonpanotietojen mukaan Stoke tulee lähtemään otteluun vahvalla ryhmityksellä ja uskoisin että League Onessa pelaileva Rochdale voi jäädä tässä jopa pahasti jalkoihin.

Luotetaan siihen että kotijoukkue iskee vähintään maalin molemmilla puoliajoilla.

 

P.S. Olethan jo tietoinen järjestämästämme Valioliiga-kilpailusta, jossa jaossa on mahtavia palkintoja!

Tule keskustelemaan pelikohteista myös Veikkausvihjeet & Pitkäveto Facebook-ryhmään! Tarjolla on päivittäin tipsejä eri lajeihin, ja ryhmässä on jo 1500+ jäsentä. Tule voittamaan kimpassa!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *