Salibandyliiga 1.10

TPS-OLS

Salibandya on jälleen luvassa, liigassa pelataan tänään kolme ottelua ja ensimmäinen vihje tulille klo 16.00 kun OLS Oulusta vierailee Turussa Palloseuran vieraana.

TPS:n alkukausi on ollut todella murheellinen eikä joukkueella ole vielä voiton voittoa ja sarjasijoitus on 14 eli viimeinen. Toki kolme ensimmäistä ottelua ei ole ollut sieltä helpoimmasta päästä eikä Turkulaiset tuloksien takana ole olleet todellakaan noin huonoja mitä sarjasijoitus antaa ymmärtää. Tänään joukkue saa mieluisen vahvistuksen kun puolustuksen tukipilari Olli Laine palaa kentälle loukkaantumisen jälkeen. Suurimmat vaikeudet TPS:lla on kuitenkin hyökkäyspäässä ja tänään paikoista on laitettava sisään tai muuten Turussa voidaan paina paniikkinappula pohjaan.

OLS on neljästä pelaamastaan ottelusta voittanut kaksi ja hävinnyt saman verran. Eilen Luistinseura kävi hakemassa isot pisteet Espoosta kun se kukisti Indiansin luvuin 3-6. OLS:lla on ollut ajoittain samoja ongemia kuin tämän päivän vastustajalla eli lukuisista paikoista huolimatta palloa ei olla saatu maaliin asti. Maalilla Ville Mestari on esittänyt hyviä otteita ja antaa joukkueelleen ilta toisensa perään mahdollisuuden taistella voitosta.

TPS pääsee tuoreeltaan otteluun OLS:n pelatessa eilen. Kokoonpanot puoltavat vahvasti Turkulaisia ja peliesitykset tappioista huolimatta ovat olleet ihan kelvollisella tasolla. OLS antaa tänään lepovuoron maalivahti Mestarille ja torjuntavastuun kantaa nuori Vinski Kivilompolo. Tämä on oiva sauma TPS:lle avata ketsuppipullo ja ottaa kauden avausvoitto.

 

Pelivalinta

TPS-OLS

TPS @1,75

Panos 8/10

 netticasino vedonlyönti

 

Tule keskustelemaan pelikohteista myös Veikkausvihjeet & Pitkäveto Facebook-ryhmään! Tarjolla on päivittäin tipsejä eri lajeihin, ja ryhmässä on jo 1500+ jäsentä. Tule voittamaan kimpassa!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *