New York Rangers ja Dallas Stars tarjosivat hyvän kiekkoviihteen ma-ti yön vaihteelle. Erityisesti Dallas oli tänään hyvällä jalalla ja pelitilannekovuudella liikenteessä. Joukkue vei peliä mielinmäärin kaksi ensimmäistä erää, mutta Rangersin maalilla vartioinut Ondrej Pavelec pelasi yhden uransa parhaista jääkiekko-otteluista. Mies torjui kaiken ja vähän päälle, pelastaen lopulta peräti 44 laukausta illan ottelussa. Radulov, Sequin ja Lindellin Esa vuoroillaan saivat kokea Pavelecin paremmuuden, kun ottelu eteni. Dallas tykitti antaumuksella koko illan ja heidän pelitilanneräväkkyytensä oli tänään kohdillaan. Rangersilta esimerkiksi Zuccarello, Nash ja Miller väläyttelivät ajoittain, mutta myös Kari Lehtonen oli mies paikallaan. Dallas johti pitkään Julius Hongan ampumalla maalilla, mutta 3.erässä Rick Nash lopulta tasoitti ottelun 1-1.

Jatkoajalla nähtiin vauhdikkaita tilanteita ja jälleen kerran maalivahdit torjuivat kaiken. Lehtonen ja eritoten Pavelec olivat tänään elementissään. Rangaistuslaukauskisan ratkaisi lopulta ansaitusti Dallasin hyväksi Jason Spezza, jonka liike itse pelitapahtumissa on auttamatta hidastunut. Mies kuitenkin on edelleen esimerkiksi ylivoimilla ja rangaistuslaukauksissa hyödyllinen. Dallasille voitto ja eritoten otteet lupaavat parempaa, sillä tilanneräväkkyys tänään oli esimerkillistä. Klinberg – Lindell pakkipari suoriutui ottelusta erinomaisin paperein.

 

[bonustable num=5 type=’Sportsbook’ orderby=’_as_rating’ ]
Tule keskustelemaan pelikohteista myös Veikkausvihjeet & Pitkäveto Facebook-ryhmään! Tarjolla on päivittäin tipsejä eri lajeihin, ja ryhmässä on jo 1500+ jäsentä. Tule voittamaan kimpassa!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *