Coolbet tarjous

New York Rangers oli valmistautunut illan otteluun, game neloseen erittäin hyvin. Se oli paljon terävämpi, kuin game 3:ssa, jota Montreal dominoi. Montreal voitti laukaukset, maalipaikat ja muutenkin se oli kaksinkamppailuissa etevämpi maanantaina. Tänään Rangers käänsi kelkan. Se teki töitä viimeiseen sekuntiin asti, viimeisenä lukkonaan maailman edelleen ehkä paras maalivahti Henrik Lundqvist. Parhaimmillaan pelatessaan Lunkka on lyömätön ja ohittamaton. Sitä hän tänäänkin oli. Myös Price toisessa päässä pelasi varmaa kiekkoa.

Ottelu eteni Rangers merkeissä 2.erään asti, missä montrealkin alkoi saada pelistä kiinni ja maalipaikat lisääntyivät. Lundqvist kuitenkin torjui mm. Shaw:n läpiajon ja monia muita hyviä paikkoja ja 1-1 tilanteessa Rick Nash iski. Hänen maalinsa jäikin ottelun viimeiseksi, kun Montreal haki vimmatusti tasoitusta 3.erän lopussa. Tänään kuitenkin kaksinkamppailut voittanut ja hienosti taktisesti pelannut Rangers ansaitsi 2-1 voittonsa. Zuccarello, joka oli istunut edellisissä kolmessa ottelussa peräti kuusi 2-minuuttista jäähyllä, pysyi hänkin tällä kertaa jäällä ja auttoi joukkuettaan. Myös Zibanejad oli avainroolissa ja pelasi parhaan pudotuspelinsä tänä keväänä. Alain Vigneault voikin olla ryhmäänsä erityisen tyytyväinen ja nähtäväksi jää, kumpi ottaa otteen seuraavassa kamppailussa. Voitot nyt ovat siis 2-2. Jännitystä riittää Kanadan Montrealissa, kun sarja siirtyy.

 

[bonustable num=5 type=’Sportsbook’ orderby=’_as_rating’ ]

Hyödynnä LeoVegasin talletusbonus: 100% / 100€ asti!

Haluatko satoja euroja lisää ilmaista pelirahaa? Klikkaa tästä:
Tule keskustelemaan pelikohteista myös Veikkausvihjeet & Pitkäveto Facebook-ryhmään! Tarjolla on päivittäin tipsejä eri lajeihin, ja ryhmässä on jo 1500+ jäsentä. Tule voittamaan kimpassa!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *