Ottawa Senators ja Pittsburgh Penguins löivät mailat yhteen game numero 6:ssa kanadassa suomen aikaa yöllä. Penguinsilla oli ottelukiekko ja tilaisuus käytettävänään sekä edetä stanley cup finaaliin jälleen kerran. Ottawa oli toista mieltä. Ottelu etenki kaksi ensimmäistä erää Penguinsin dominoidessa pelitapahtumia. Se johti laukauksia ja saatuja maalipaikkoja selkeästi koko ottelun ajan. Toisessa erässä nähtiin suurta vääryyttä. Entinen dallas puolustaja Trevor Daley taisteli ja suti upealla tavalla kiekon maaliin ja Penguins luuli jo johtaneensa 0-1. Maali kuitenkin hylättiin täysin selittämättömällä tavalla. Ottawan valmentaja Boucher haastoi tilanteen maalivahdin häirintänä ja maali vedettiin takaisin. Mitään häirintää ei tilanteessa ei ollut. Myös p-amerikkalaiset selostajat olivat tilanteessa äimän käkenä. Penguins koko tilanteessa suuren vääryyden, mutta peli jatkui. Malkin veikin tilanteen jälkeen täysin ansaitusti Penguinsin johtoon, mutta Ottawa kiri tasoihin ja ohi. Bobby Ryanin tasoituksen jälkeen Matt Hoffman sivalsi hienolla laukauksellaan kiekon ohi Matt Murrayn. Craig Anderson Ottawan maalilla pelasi tänään mahtavaa maalivahtipeliä. Trevor Daleyn tekemä maali 2.erässä puhuttaa silti taatusti pitkään, etenkin jos Pittsburgh ei tule etenemään jatkoon.

3.erä

Ottawa pelasi parhaan ja ainoan hyvän eränsä kolmannessa ja ratkaisevassa. Myös Penguins jatkoi aktiivista pelaamistaan. Penguins voitti ottelun laukaukset selkeästi ja myöskin maalipaikat. Anderson Ottawan maalilla jatkoi kuitenkin upeaa kauttaan. Mies torjui varmasti kaiken otettavissa olevan. Penguins ei kyennyt saamaan kiekkoa enää hänen taakseen ja näin ollen game seven on valmis jääkiekkofanien nähtäväksi. Torstaina Pittsburghissa tulee paukkumaan. Molemmat joukkueet haluavat taatusti lunastaa paikkansa, sillä Nashvillen tilanne finaaleja ajatellen ei todellakaan ole otollinen. Ilman Johansenia ja Fisheriä sekä pari muuta loukkaantunutta pelaajansa oleva Predators on todella tukalassa tilanteessa. Penguinsin olisi tänään ehdottomasti pitänyt käyttää tämä ottelukiekko hyväkseen. Nyt, kaikki on täysin auki ja game sevenissä on mahdollista käydä ihan miten tahansa. Kiekkoilun ystäville tämä on todellista juhla-aikaa.

 

[bonustable num=5 type=’Sportsbook’ orderby=’_as_rating’ ]
Tule keskustelemaan pelikohteista myös Veikkausvihjeet & Pitkäveto Facebook-ryhmään! Tarjolla on päivittäin tipsejä eri lajeihin, ja ryhmässä on jo 1500+ jäsentä. Tule voittamaan kimpassa!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *