Tampa Bay ja sen maalivahti Andrei Vasilevski jatkavat hurjaa virettään ja esityksiään. Vasilevski nollasi back to back peleissä jälleen kerran nollapelillään vastustajan, tällä kertaa lahjakkaan Toronto Maple Leafsin. Mies on nyt pelannut kaksi perättäistä zerogamea, päästäen muutenkin vain yhden maalin taakseen yli sadasta laukauksesta. Tampa Bay on erittäin vaikeasti lyötävissä oleva joukkue tällä hetkellä. Sen peli toimii muutenkin. Stamkos, Kucherov ja kumppanit pelaavat joukkueelle ja puolustavat orjallisesti. Stamkos esitti tänäänkin viimeisillä minuuteilla kertakaikkiaan mahtavaa taistelua, ottaen ja antaen taklauksia ja siirtäen kiekkoa oikeisiin paikkoihin. Toronto painoi ajoittain hyvinkin päälle tänään, etenkin Mitchell Marner ja hänen ketjunsa, mutta jokaisella kerralla oli Vasilevski kiekon tiellä.

Toronto sai peliin takaisin viimeiset kaksi peliä huilanneen Nazem Kadrin, mutta sekään ei riittänyt. Kadrin ketju pelasi jälleen myös hyvin, mutta toisessa erässä Tampa Bay iski tarvittavat maalit. Cedric Paquette ja Alex Killorn maalasivat ottelun ainoiksi jääneet maalit ja Lighting voitti ansaitusti 0-2. Killornin maali tarkistettiin lopulta pelin jatkuttua videolta ja siellähän se kiekko kävi viivan toisella puolella selkeästi. Mike Babcock pelasi oman rulettinsa myös hyvin, mutta tänään Toronto ei kiekkoa maaliin saanut. Vasilevskin nollapeli oli tällä kaudella vaatimattomasti vasta kuudes laatuaan ja mies vakiinnuttaa paraikaa asemaansa NHL:n top maalivahtien joukossa. Toki Tampan joukkuekin on hyvä, mutta jos seuraa miten Vasi pelaa, on suorilta pakko myöntää hänen olevan huikea vahvistus joukkueelleen ja kantavia voimia. Ilmaisetvedot veikkasi ennen kautta Tampaa mestariksi ja näillä eväillä siihen todellakin on huikeat mahdollisuudet.

 

[bonustable num=5 type=’Sportsbook’ orderby=’_as_rating’ ]
Tule keskustelemaan pelikohteista myös Veikkausvihjeet & Pitkäveto Facebook-ryhmään! Tarjolla on päivittäin tipsejä eri lajeihin, ja ryhmässä on jo 1500+ jäsentä. Tule voittamaan kimpassa!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *