Tappelut NHL:ssä ja muuallakin maailmalla ovat vähentyneet. Peli on nopeutunut. Puhtaille gooneille ei ole enää sijaa. Jos et osaa luistella, et pelaa ylhäällä, piste. Tämän ymmärtää ja se on lajille hyväksikin. Mutta, NHL:ssä on keskusteltu siitä, että tappeluita pyrittäisiin kenties karsimaan vuosien kuluessa lopullisesti pois. Nollatoleranssi kehiin, jotta väkivalta saataisiin pyyhittyä tästä yhdestä viimeisestäkin joukkeiden välisestä taistelulajista. Entisenä pelaajana ja kiekkoa aktiivisesti seuraavana henkilönä en olisi missään nimessä tämän kaavan kannalla. Se aiheuttaisi suurempia ongelmia, kuin NHL:n johtoporras ja osa sen jäsenistä ymmärtää tai arvaakaan. Loukkaantumiset eivät vähenisi tässä lajissa eikä väkivallan pyyhkiminen (tappelumuodossa) johtaisi hyvään. Väkivallan muotoja on erilaisia, on hanskat jäähän heittämisen jälkeen tappelut, kyllä. On myös kyynärpäällä päähän telotun väärän taklauksen kaltaista väkivaltaa. Peliä pitää olla pelannut, jotta sen ymmärtää syvimmissä määrin. Ihmiset pelaavat, se on selvää siis. Kunnioitus kentällä tapahtuu tai ei. Nykymaailmassa kunnioituksen saaminen ja ansaitseminen on entistäkin vaikeampaa. Massat liikkuvat massoina saman perässä eikä ketään kiinnosta. Löytyy poikkeuksiakin ja se on hyväksi.
Esimerkki: Raffi Torres taklaa polvellaan Jordan Eberlen jalan poikki. Eberlen kausi on ohi. Tappelukielto olisi olemassa. Joku lähtisi kostamaan ja antamaan Torresille opetusta ja muistutusta siitä tosiasiasta, että niin ei saa tehdä. Nollatoleranssilla tästä seuraisi mahdollisesti koko kauden mittainen pelikielto tai jotain vieläkin pahempaa. Kukaan ei tässä tapauksessa lähtisi haastamaan Torresia, vaan Raffi saisi jatkaa väärää menoaan ja muitakin pelaajia saattaisi tulevaisuudessa loukkaantua. Homma ei toimisi. Ennen ja nytkin vielä (onneksi) kunnioitus ja opetus/muistutus kaukaloissa saadaan tehdä. Torresin edellä mainitun tempun jälkeen löytyisi pelaaja penkiltä tai jäältä, joka antaisi muistutuksen väärin toimitetusta telomisesta. On tärkeää, että pelin ydin ja henki ei kuole. Kunnioitus on kaikki kaikessa.
Anaheim Ducks on tapellut tätä kirjoittaessa eniten tällä kaudella, 33 kertaa. Myös Edmontonin, Tampa bayn ja esimerkiksi Bostonin peleissä on otettu yhteen yli kaksikymmentä kertaa kaikissa. Vähiten fightejä on nähty carolinan otteluissa (5) ja chicagon (6) kappaletta. Menestykseen ne eivät siis ole johdannaisia tai missään yhteydessä. Jos jonkin joukkueen pelaajat ottavat matsia enemmän kuin toisen, on heillä silti mahdollisuus menestykseen. Muutama vuosi sitten yksi Toronto Maple Leafsien kausi jäi erityisen hyvin mieleen, kun vanhankoulun päävalmentaja Randy Carlyle asettui joukkueen penkin taakse. Hän käytti neljännessä ketjussaan peräti kolmea usein hanskat jäähän heittävää pelaajaa (Colton Orr, Frazer McLaren ja Mike Brown), johdattaen Toronton monen monen vuoden tauon jälkeen ensimmäistä kertaa pudotuspeleihin asti. Monet olivat ällikällä lyötyjä. Niin olin itsekin katsojana, Carlyle palautti edes hetkeksi aikaa sen Maple Leafs nostalgian tähän nykyaikaan, mitä peliä rakastaen seurasi Gilmourin, Wendel Clarkin, Sundinin, Belfourin, Tuckerin, Nieuwendykin, Corsonin ja Tie Domin aikoina. Pelissä oli edes yhden kauden ajan sitä samaa kunnioitusta ja tekemistä. Pat Quinnin aikaista Torontoa kunnioitettiin, samoin Pat Burnsin aikaista. Randy Carlylen yhden playoff kauden aikana tämä sama nähtiin, joukkuetta kunnioitettiin kautta liigan, sen joukkueen pelaajia ei yritetty teloa. Pat Quinn aikanaan toitottikin yhtä asiaa mitä en ole enää koskaan kuullut sen jälkeen yhdenkään kiekkovalmentajan sanovan ääneen: Hänen joukkueensa pelin tuli olla viihdyttävää seurattavaa. Siinä pelattiin taidolla, nopeudella ja kovaa, mutta myös tapeltiin ja laitettiin vastustaja maksamaan hinta. Kovinta viihdettä koskaan, kun urheilusta puhutaan.
Olen aina toitottanut, että gladiaattoreiden aika ei ole ohi. Ihminen ei ole muuttunut mihinkään. Kansa ja katsomot janoavat edelleen myös verta. Tilanteita ja yllättäviä tapahtumia. Urheilu on edelleen ”kiistatta” (Juhani Aurinkokuningas termi 90-luvulta) viihdettä. Ihmiset haluavat nähdä maksetun urheiluviihteen seurauksena maalien ja taitavien tilanteiden ohella myös intensiteettiä ja tappeluita. Ne kuuluvat jääkiekkoon. Ne pitävät sen hengissä ja elossa. Se on laji ja peli. Mikään ei toivottavasti muutu, sillä siinä tapauksessa loukkaantumiset ja telomiset lisääntyisivät taatusti. Mikään ei saa muuttua. Tai tämä kuningaslaji on ennen pitkää kuollut.
[bonustable num=10 type=’Sportsbook’ orderby=’_as_rating’ ]