KERROIN

?
0
pv
0
t
0
min
0
s

Serie A -kauden 35. kierros saadaan päätökseen tänä iltana Torinon ja Lazion kohtaamisella. Kyseessä on ennakkoon hyvin runsasmaalinen ottelu.

Kotijoukkue Torino on pelannut kelvollisen kauden, ja joukkue on tällä hetkellä materiaalinsa mukaisella sijaluvulla kymmenen. Joukkue on ollut kevään aikana taistelemassa myös Eurocup-paikoista, mutta viime viikkojen heikko tuloskunto on tuhonnut nämä mahdollisuudet. Atalantalle kärsitty 2-1 tappio kierroksella 34 oli käytännössä viimeinen naula arkkuun.

Vierasjoukkue Lazion tilanne on toinen. Rooman ylpeys taistelee tiukasti ikuisen kaupungin ykkösseuran statuksesta, kun sarja lähenee loppuaan. Lazio on tällä hetkellä neljännellä sijalla, mikä tarkoittaa viimeistä paikkaa Mestarien liigaan.

Lazion kautta on leimannut alusta alkaen runsasmaalisuus. Joukkueen maalimäärät ovat pysyneet häkellyttävän korkeina viikosta toiseen. Tällä hetkellä Lazion peleissä on nähty 3,71 maalia per ottelu. Vedonlyöntimarkkina ei ole missään vaiheessa pysynyt joukkueen maali-ilottelun perässä.

Torino ei kuulu sarjan runsasmaalisimpiin joukkueisiin, mutta se on luonut maalitilanteita saldoaan enemmän. Joukkue voi pelata nyt myös vapautuneesti, mikä tietää ongelmia Laziolle. Ottelusta on todennäköisesti luvassa erittäin runsasmaalinen ja vauhdikas. Torinon avauksesta puuttuvat pelikiellon vuoksi Christian Ansaldi sekä loukkaantunut Joel Obi, mutta kummallakaan joukkueella ei ole merkittäviä poissaoloja, jotka hidastaisivat maalien tekemistä.

Aasialainen yli 3,0 maalia Pinnaclelta kertoimella 1,95 on loistava peli-idea (todennäköisyysarvio 59%). Lazion hyökkäystrioa johtaa tuttuun tyyliin Ciro Immobile, jolla on saldonaan jo huikeat 29 liigamaalia. Kolmen kympin rajapyykki voi hyvinkin rikkoutua Torinoa vastaan. Voit myös lyödä oma maun mukaan yli 2,5 tai yli 3,5 maalin vaihtoehtoa.

Tule keskustelemaan pelikohteista myös Veikkausvihjeet & Pitkäveto Facebook-ryhmään! Tarjolla on päivittäin tipsejä eri lajeihin, ja ryhmässä on jo 1500+ jäsentä. Tule voittamaan kimpassa!